Tässä viime aikoina on tullut taas vierailtua Eestin herkut -liikkeessä (Kolmas linja 28, aiempi kirjoitukseni kaupasta). Ulospäinhän liike näyttää vähän epäilyttävältä: ikkunoissa on sellaiset pankkimaiset lamelliverhot, joten sisään ei näe, mutta suosittelen kyllä menemään reippaasti peremmälle.
Nyt kauppaan on kulkenut tie bliniaineksien toivossa. Ja tuolta liikkeestähän löytyy mätiä, erilaisia suolakurkkuja, 400 gramman pakkauksia edullista smetanaa sekä valikoima säilöttyjä sieniä.
Lisäksi hyllyiltä tarttui mukaan jogurttia, Kalevin makeisia (Dragon-karkit on meikäläisen suosikkeja suklaiden ohella), halpaa hapankaalia (500 gramman tölkki taisi maksaa 1,70 euroa), herkullista banaanikääretorttua, kanelipikkuleipiä ja jopa jonkinlaisia tofupalleroita (tietysti hihitytti nimi ”Tofupallid”), jotka vielä odottavat maistamista.
Kaupasta löytyy myös laaja valikoima mehuja, hilloja, säilykkeitä (seljankasta kilohailiin ja merileväsalaattiin), leipää, juustoja, makkaroita, erilaisia jauhoja ja papuja (mm. härkäpapuja), mausteita ja tietysti pakastettuja pelmenejä.
Kassalla on ollut palvelemassa mukavanoloinen nuorimies.
Kalliostahan tunnetusti löytyy nykyisin aasialaishenkisiä kauppoja runsaasti, joten arjen eksotiikkaa saa vielä enemmän käväisemällä niissä.
Jussi
Vastaava kauppa löytyy myös Kampista, olisikohan osoite Lapinrinne 2. En ole asioinut ko. putiikissa joten en ole aivan varma onko kyse samasta ketjusta, mutta kuvauksen perusteella uskoisin niin.
Googletuksen perusteella tuollaisia on (ainakin ollut) myös Vuosaaressa ja Tikkurilassa.
zepander
Hyvä on, mähän siis OON tulossa käymään… :-)))
Polga
Mieli tekis kans, ne pelmenit nimittäin on sikahyviä… juu, nuo muutkin on ah-niin-tuttua tavaraa. Toin niitä aina tuliaisiksi – itselleni siis. Harmi, takso ei pysähdy kuin 10 min. eikä se riitä. Hakisreissulla menee siis 3 vapaa-ajanmatkaa *laskee huolissaan*. Prletto näitä sääntöjä =E
Mari Koo
Jussi, kiitos tiedosta: minulla ei tietysti tule juria muualla kuin Kalliossa pyörittyä ruokaostoksilla, joten nämä muut nurkat jäävät havaitsematta.
Zepa: Jos tämän päivän syömingeistä jää tarpeeksi jäljelle, niin tokihan blinit tarjoan 🙂
Polga: Tuolla näytti taas vaan pelmenivalikoima olevan laajentunut, eli eri merkkejä ja pakkauskokoja ja täytteitä. Ja itselle kannattaa toki tuliaisia kantaa!
Suhru
Kampin kauppa on nimeltä Eesti Värk. Se ei kuulu samaan ketjuun Eestin herkkujen kanssa, joita löytyy Kalliosta ja Vuosaaresta, mutta toki eestiläisiä herkkuja saa sieltäkin (tosin ei tofupalleja). Tofupallid on muuten tosi hyviä! Eikä soija ole geenimuunneltua. Suosittelen maistamaan myös kohukkeita. Sellaisia pieniä maitorahkatäytteisiä ja suklaakuorutteisia herkkuja, joita säilytetään kylmäkaapissa.