Pagistaanin Kati yllättyi positiivisesti reklamoituaan soijasuikaleista: ”Niinpä rohkaistuin ottamaan ystävälliseen sävyyn yhteyttä maahantuojaan, jolta tuli oitis vastaus. Siinä pahoiteltiin asiaa ja selitettiin, että kyseinen soijaerä oli tilattu koemielessä eri toimittajalta kuin tavallisesti, ja että siitä valmistetut suikaleet olivat osoittautunut liian nopeasti hajoaviksi. Lisäksi luvattiin lähettää ”vaivan ja harmin” lievittäjäksi muita soijatuotteita.
Parin päivän päästä tulikin paketti, josta löytyi paitsi pussillinen uudemman erän soijasuikaleita, myös soijapaloja ja -rouhetta.” (Mari Koo)