Uusimmassa Nyt-liitteessä (30/2008, 13-15) Lenita Airisto kertoo, ettei koskaan käytä halpoja kertakäyttövaatteita.

”Mun ekologinen jalanjälki on aika pieni. Vaatteita ja tavaroita olen aina kierrättänyt. Multa lähtee pakkaukset ja sanomalehdet kierrätykseen. Appelsiininkuoret menee jätemyllyn läpi kierrätykseen. Ajan autolla, mutta en tee huviajeluita. En myöskään harrasta mökkeilyä.”

Toisinaan Lenitan elämä on vähemmän kivaa, ja sitten pitää irrottautua:

”Välillä tunnen itseni vanhaksi jouluomenaksi: olen täysin nahistunut, kun olen istunut tietokoneen ääressä liian pitkään. Silloin on pakko mennä ulos tai lähteä huvimatkalle Pariisiin tai Berliiniin.”

Nooh, eipä varmaan Lenita ole ainoa, joka uskottelee ekologisen jalanjälkensä olevan pieni, kun kierrättää eikä omalla autolla huruttele huvimatkoja. Esimerkiksi lentomatkat Eurooppaan voi sitten vaikka ”unohtaa” omista laskuistaan. Mutta parempihan se, että edes jotain tekee ekologisin aatoksin kuin on tekemättä mitään.

Omaa ekologista jalanjälkeäänhän voi arvioida monilla nettilaskureilla, esimerkiksi tamperelaisella Ekotallaajalla.