Kulutusjuhla

VR perii mokistaan maksua

tuesday 5. augustta 2008 klo 22.14 kirjoittajana Eko-Matti

Ostin pari viikkoa sitten Jyväskylästä matkakeskukselta Junamaatilta kaksi lippua Helsinkiin. Yleensähän junamaatti antaa vierekkäiset paikat ostaessa kaksi lippua kerralla ja odotin nytkin tapahtuvan niin. Mutta ei, kone antoi liput eri vaunuihin.

Aikaa junan lähtöön oli kuitenkin sen verran, että ehdimme käydä kysymässä lipunmyynnistä, että saisiko paikkoja muutettua vierekkäisiksi, sillä epäilimme maanantai-illan junassa olevan tilaa. Tilaa oli, mutta lippujen muuttaminen olisi maksanut 50 centtiä. Minä en tähän suostunut, koska kyse oli selkeästi automaatin virheestä, jonka lipunmyyjäkin myönsi. Mutta heidän järjestelmänsä ei kuulemma salli lippujen muuttamista ilman maksua!

Onneksi junassa oli tilaa ja paikat löytyivät molemmille helposti. Mutta silti tuntui tosi kummalta, että yrityksen omasta mokasta yritetään periä maksua asiakkaalta. Ihan käsittämätöntä.

Be Sociable, Share!

3 kommenttia kirjoitukseen “VR perii mokistaan maksua”

  1. viima says:

    Sinänsä epämukavan tuntuiseen 50 sentin maksuun lienee ymmärrettävä selitys: Junamaatista ostettaessa lippu on 50 senttiä halvempi kuin lipunmyyjältä ostettaessa, millä VR halunnee kannustaa ihmisiä automaatin käyttämiseen. Jos lipunmyyjä lunastaa ensin automaattilipun takaisin ja myy sitten uuden, on sen hinta 50 senttiä korkeampi koska lipunmyyjä tuskin voi halutessaan muutella matkojen hintoja.

  2. Anis says:

    Kyllä, tuostahan hintaero johtuu, mutta ei se ole mikään hyväksyttävä syy. Junalipunhan saa halutessaan muutenkin vaihtaa maksutta – tai tämä oli keskeinen periaate taannoisessa lippu-uudistuksessa – mutta junamaatista lippunsa ostanut joutuukin pulittamaan tästäkin 50 senttiä. Pieni raha, mutta iso periaate. Ei ole asiakkaan vika, ettei junamaatti osaa ottaa lippuja takaisin, joten on selvää että junamaatistakin ostettu lippu pitää voida vaihtaa maksutta vastaavaan myös tiskillä.

  3. Kriisi says:

    VR:n junamaatit ovat kyllä ihan luokattoman huonoja tuossa paikkalippujen arpomisessaan. Viime viikon perjantaina ostettiin maatista liput ja tietysti lähes tyhjään vaunuun saatiin hienosti kaikille omat ikkunapaikat! jee! Paitsi, että eikös nyt olisi silti kiva että saataisiin istua vierekkäin.

    Sama meininki jatkui sunnuntaina paluumatkalla. Kieltämättä juna oli täydempi, mutta matkan aikana kävi selväksi, että vierekkäisiäkin paikkoja olisi ollut, eikä niin että lapsiperhe hajautetaan miten sattuu pitkin vaunua.

    Ei sentään ollut eri vaunuissa, mutta kuitenkin ärsyttävää. Perheen toinen aikuinen haluaa jonotusta välttääkseen käyttää automaattia, vaikka joka kerta etukäteen muistutan, että on satavarmaa ettei maatti anna paikkoja oikein. Niin kuin aina käykin.

    Varsinkin lapsen kanssa reissatessa todella ottaa pattiin, ettei se junamaatti ota asiakseen parittaa lasta edes sen toisen aikuisen kanssa sen sijaan että arpoo tasan kaikki paikat miten sattuu. Lapsen kanssa asioiden sumplaaminen itse junassa on välillä todella hankalaa, ja lisä-ärsytys on suuri kun huomaa, että tilaa olisi.

    Itse boikotoin junamaatteja muutoin kuin yksin matkustaessani. Yhtä matkustajaa se penteleen vimpain ei sentään ole vielä saanut päähänsä pilkkoa osiin.

Kommentoi