Sannamari jäi kuuntelemaan Kampin kojumyyjän puhetta ja osti, vaikkei pitänyt: ”Miehelle oli vastaus jokaiseen empimiseeni. Hän tuli liki olematta tungetteleva. Tai aivan varmasti jonkun mielestä hän olisi ollut. Mutta minä olen aina sietänyt sitä, että minuun kosketaan ”toverillisesti”. Niinpä en saanut paniikkireaktiota, kun hän painoi kätensä olkapäälleni ja vakuutti minua silmiin katsoen, että en tulisi katumaan ostostani.

Tunsin itseni hölmöksi. Tiesin, miten tässä tulisi käymään, mutta en halunnut ostaa. Vakuutin kiirettäni (joka minulla oikeasti oli), ja tajusin olleeni kojulla jo vartin. ”Oi oi, älä juokse! Odotahan. Otan tästä vielä oman palkkioni pois. Pomoni ei pidä tästä. Olen kohta varmasti työtön mies.” Hinta oli lyhyessä ajassa tippunut moneen kertaan.

Vastarintani alkoi murentua. Tajusin, etten osta siksi, että pääsisin kiusallisesta tilanteesta (jollainen tilanne kyllä oli), vaan koska oikeasti aloin haluta purkillisen sitä mömmöä. Myyntipuhe oli ollut niin vakuuttavaa – tietysti
.” (Mari Koo, Kampin kojumyyjistä aiemmin)