Taijamai lähti katsomaan, löytyisikö siistit, kivat kävelykengät: ”Kävin läpi kenkäkaupat, kuuliaisesti kysyin myyjältä löytyisikö yksiä kivoja myös minun kokoani, kaiken tein sääntöjen mukaan. Sitten päästiin siihen kohtaan, kun kotibussin lähtöön on vielä 25 minuuttia ja täytyy tappaa aikaa piipahtamalla viereisessä vaatekaupassa. Ja sitten ollaan kotona kalliiden housujen ja vielä kalliimman hameen kanssa, joille ei ole erityistä tarvetta. Ilman niitä kenkiä, joille on aivan erityinen tarve.
Haaveeni on, että jonakin päivänä vielä voin rimpuilla irti kohtalosta edes sen verran, että ne tarpeettomat tarvikkeet eivät maksaisi ihan kauheasti.” (Mari Koo)