Kulutusjuhla

Hyvää leipää Juvalla Siiskosen kotileipomossa

Satujatar on herkutellut: ”Leipäasioista vielä lisää, jos ajelette viitostietä, pysähtykää vähän ennen Juvaa Siiskosen Kotileipomossa. Ette pety. Ihanaa rieskaa, maailman suurimmat karjalanpiirakat ja tosi naminamia ruisrouheleipää! Oli siellä makeitakin asioita, vaan kun niitä ei juuri sillä hetkellä tehnyt mieli, niin jäivät hyllyyn.” (Mari Koo)

2 Comments

  1. Kävimme lomalla ohikulkumatkallamme kolkuttelemassa Siiskosen vanhan leipomon ovella, mutta sielläpä ei enää olekaan myyntiä, vaan uusi ja uljas myymälä löytyy muutamia kilometrejä pohjoisempaa. Itse asiassa se ei enää olekaan pelkkä leipomon myymälä, vaan Punaisen piipun kievari, josta saa leipien lisäksi mm. hyvää lounasta ja kiviarinalla paistettuja pitsoja. Paikka oli kesällä vielä hiukan keskeneräinen, mutta puitteet ovat kyllä hienot. Hyvä taukopaikka, tervetullut vaihtoehto iänikuisille ABC-asemille!

  2. Komppaan kehuja täysillä! Hyvää ruokaa, ja erinomaista palvelua. Esimerkkinä se, että kun jouduimme huomauttamaan voin loppumisesta noutopöydästä, ystävällinen kokkisetä toi persiljalla koristellun voiannoksen pöytään asti. Niin ja lounaan jälkkäriksi kuului totuttuun tapaan kahvikupillinen, mutta ainakin meille täydellisenä yllätyksenä palanen täytekakkua. Ainut riski paikan suhteen on mielestäni tahaton ylensyöminen, jos ei muuten niin santsaamalla noutopöydän ihanaa, vastaleivottua ruisleipää!

Comments are closed