Offerium-palvelu lupaa kääntää perinteisen yrityksiltä asiakkaille -mallin toisinpäin maailmalla jo käytössä olevien kimppatarjoussivustojen tapaan. Offerium kertoo tiedotteessaan:
”Offerium julkaiseen viikottain kimppatarjouksia, joiden lunastamisen ehtona on, että osallistuu tarjoukseen sivuilla. Lisäksi Offeriumissa ihmiset voivat luoda helposti ja sitoumuksetta juuri sellaisia tarjousehdotuksia, jotka heitä kiinnostavat ja kutsua kavereitaan mukaan kannattamaan tarjouksia.
Kunhan mukaan on liittynyt tarpeeksi ihmisiä (25 kpl), Offerium lähestyy tarjouksen kohteena olevaa yritystä ja kertoo, että netissä on kokoontunut joukko ihmisiä, jotka odottavat yrityksen tekevän heille tarjouksen. Yrityksen näkökulmasta nämä ihmiset ovat poikkeuksellisen kiinnostavia – ovathan he ilmaisseet kiinnostuksensa juuri kyseistä yritystä kohtaan.”
En vielä ole ehtinyt palvelua testaamaan, mutta ehkä jossain välissä. Myönnän, että en ihan heti ensivilkaisulla löytänyt sivustolta mitään niin kiinnostavaa tarjousehdotusta, että olisin innostunut: monet vaikuttivat sellaisilta tarjouksilta, jotka ovat saavutettavissa muidenkin alennussysteemien kautta.
Mutta tietysti palvelun sosiaalista mediaa hyödyntävä ulottuvuus tarjoaa kiinnostavia mahdollisuuksia: 25 ihmistä lienee suhteellisen helppo kerätä omien verkostojen, esimerkiksi Facebookin, kautta.
Jos joku innostuu testaamaan, niin mieluusti saa tännekin jakaa kokemuksiaan. Ja ylipäätään ajatuksia siitä, kiinnostaako edes kokeilla.