Sauvasekoitin on ollut ruuanlaitossani ahkerassa käytössä: sen verran usein teen sosekeittoja, valmistan hummusta tai mössöilen muuten vaan.
Mutta valitettavasti sauvasekoittimetkaan eivät ole ikuisia. Ensimmäinen, itse ostamani laite hajosi muutaman vuoden käytön jälkeen. Sen tilalle sain pikkuveljelle (siis Eko-Matille) kiertäneen laitteen, jonka veli itse oli aikoinaan ostanut äidille joululahjaksi. Tämä sauvasekoitin pääsi kohtuullisen hyvään ikään eli noin 17 vuotiaaksi. Mutta siitäkin loppui puhti tällä viikolla.
Sauvasekoitin ei ole mikään erityisen kallis laite eli parillakympillä niitä saisi kaupasta. Mutta ajattelin ensin hyödyntää tuttavaverkostoa Facebookissa. Kerroin siis statuspäivityksessäni, että sauvasekoitin hajosi ja ottaisin mieluusti toisen tilalle, jos jollakin tutuistani sattuu nurkissa pyörimään ylimääräinen vekotin.
Tämän ansiosta sain jo eilen hakea toimivan laitteen kotiin, eikä minun tarvinnut lähteä ostamaan uutta. Tuttava oli pari vuotta sitten saanut sauvasekottimen lahjaksi, jolloin vanhasta oli tullut tarpeeton, ja minä sain nyt sen vanhan (kiitos vaan, Marjut!).
Tietysti tavaraa kiertää nykyisin mitä moninaisimmissa paikoissa: on erilaisia lahjoitetaan-ryhmiä, nettikierrätyspalveluita, kirpputoreja jne. Mutta on silti helpompaa asioida jonkun kaverin kanssa, ja Facebook toimi tällä kertaa ansiokkaana auttajana.
Mutta nyt minun laatikossani on siis kaksi toimimatonta sauvasekotinta. Onhan se aika masentavaa, että nämäkin ovat laitteita, joissa hajonneen korjaaminen ei kannata (en tiedä, onnistuisiko se edes). Eikä tietenkään ole mitenkään välttämätön kodinkone, mutta kun on ehtinyt totuttaa itsensa vekotinta käyttämään, on vaikea olla ilman.
Heli
Itsekin sain kulutettua loppuun useamman ”tavallisen” sauvasekoittimen. Muutama vuosi sitten ostin hajonneen tilalle Bamixin. Se on aivan huikean hyvä vehje ja hintansa arvoinen vaikka se maksoikin muutaman tavallisen sekoittimen verran. Esimerkiksi neljän litran sosekeitto soseutuu helposti.
Mari Koo
Heli, hyvä tietää tulevaisuuden varalle: olen ehdottomasti valmis sijoittamaan laitteeseen, jonka luvataan kestävän ja toimivan pitkään. Mutta toivottavasti nyt jokusen vuoden pärjään tällä kierrätyslaitteella.
Haarukka
Täydellistä, että postasit just nyt just tästä. Meidän sauvasekoitin sanoi myös itsensä irti joitakin kuukausia takaperin, emmekä ole viitsineet hankkia tilalle uutta yhtä tehotonta, kuumenevaa ja heppoista. Silti aika paljon tulee mössättyä, ja kikherneiden soseutus sormin ja haarukalla käy vähitellen raskaaksi. Mietin, mikä kantsisi ostaa: joku hinta-laatu-suhteeltaan erinomainen ja mahdollisimman monikäyttöinen vehje… Näin juuri yhden kaupan ikkunassa noita bamixeja, hyvä kuulla siitä hyvää!
Janne Joki
1954 vuonna esitelty Bamix hakkaa kaikki muut vieläkin 6-0. Uskomaton soseutusteho, mikä puhdistuksen helppous.
Vaarin -59 vuonna ostama on vieläkin käytössä, kerran olen laakerit öljynnyt tuosta.
Itseasiassa Bamix on alihinnoiteltu, jos otetaan rakenteen tukevuus ja laadukkuus huomioon.
Bamix säilytetään sitten aina pystyasennossa, laakerit eivät tykkää muusta. Sekä juoksevassa vedessä puhdistuksen jälkeen käytetään konetta niin kauan, ettei vettä pärsky enään mistään, näin kun toimit kestää kymmeniä vuosia.