Kulutusjuhla

Kulutusjuhlan avainsanalla 'Tavarat' merkittyjä kirjoituksia

»   Arkijärjen Jenni pohtii, miksi omia tavaroita on helppo antaa ilmaiseksi kavereille kuin tuntemattomille: “Johtopäätökseni on, että meillä on enemmän tunnesiteitä tavaroihin, kuin tiedostamme. Tätähän on tutkittu mm. psykologisissa testeissä. Jos ihminen on omistanut jonkun esineen, hänellä on vahva taipumus pitää ko. esinettä parempana tai arvokkaampana kuin täsmälleen samanlaista, jonka joku muu omistaa. Tämä siis riippumatta esineen todellisesta arvosta, tätä on testattu esimerkiksi kynillä. Se, että minä omistan jotain, tekee tavarasta luonnollisesti paremman, kuin muut vastaavat. Täytyyhän sen olla parempi, kun minä kerran olen kelpuuttanut sen itselleni. Kun ajattelen niitä villahaalareita, jotka pakkasin eilen sille palelevalle vauvalle, tämä teoria palaa mieleen. En voi sanoa, että minulla olisi ollut mitään erityistä tunnesidettä niihin haalareihin. Tiettyjä vauvanvaatteita olen kyllä säästänyt tunnesyistä, mutta äitiyspakkauksen villahaalari ei herätä samanlaisia tunteita, kuin vaikkapa jonkun itse kutomat minikokoiset töppöset. Siitä huolimatta olin säästänyt haalarit, koska en ollut keksinyt niille sopivaa sijoituspaikkaa. Kirppiksellä niitä ei oikein kehtaa myydä, saahan jokainen vastaavan ilmaiseksi. Toisaalta kyseessä on rahanarvoinen vaate… olisihan se haaskausta tunkea se UFFin laatikkoon. Sitä paitsi se on meidän haalari! Sen saattaisi saada joku, joka ei edes arvostaisi sitä ollenkaan. Mutta kun tiedän haalarin menevän vauvalle, joka todella tarvitsee haalaria juuri nyt, ja jolla ei varmasti ole sellaista ennestään, lahjoittaminen muuttuu helppoakin helpommaksi.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kemikaalikimaran Anja kirjoittaa seksilelujen ftalaateista: “Olen sittemmin ihmellyt yhä enemmän, miten voi olla mahdollista, että markkinoilla on tuotteita, joilla hinkataan hormonitoimitaa häiritseviä aineita suoraan limakalvoille. Pehmeissä jellyesineissä voi olla ftalaatteja kymmeniä prosentteja. Lapsille tarkoitetuissa leluissa tiettyjä ftalaatteja saa olla enintaään 0,1 % pehmitetyn materiaalin massasta, sillä lapsi voi laittaa esineen suuhunsa. Sen sijaan hedelmällisisessä iässä oleville ihmisille – niin naisille kuin miehille – ftalaatteja voi lykätä elimistöön ihan surutta? [- – -] Voimakas haju kertoo ftalaateista. Kaalimato varoittaa PVC-tuotteiden yhteydessä kumiallergisia, Tanskan viranomaiaiset ihan kaikkia. Kannattaa varmistua, että tuote ei ole PVC:tä, sillä niistä voi vapautua ftalaatteja. Raskaana oleville ja imettävillä tanskalaiset eivät suosittele dildojen käyttöä ollenkaan. Tanskalaiset varoittavat kuluttajia, ruotsalaiset ova tehneet suunnitelman, jolla lisääntymisterveydelle haitalliset ja hormonitoimintaa häiritsevät ftalaatit saataisiin pois tuotteista. Seksilelut mainitaan raportissa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Jenni piti Kodin1-kaupan kylkiäisestä, liukurista: “Eipä olisi parempaa päivää tuolle kylkiäiselle löytyä, kun lunta pöllysi taivaalta täyttä päätä. Nappasin liukurin oikein mielelläni, sillä meiltä puuttui sellainen. Eikä ollut mikään rimpula, vaan kunnollinen, tukeva, perinteinen liukuri. Epäselväksi jäi, tarjoiltiinko niitä kaikille, vai jonkun tietyn summan ylittäneille (ostokset maksoivat noin 30€) vai siksi, että käytin kassalla etukuponkeja. En myöskään ole ihan varma, olisiko liukurilla suurta merkitystä sen suhteen, miten usein kaupassa jatkossa asioin. Mutta ainakin ilmainen tavara sopi minulle tällä kertaa erinomaisesti!” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Exme on kehystyttänyt tauluja ja olisi kaivannut jämäkämpää palvelua kehysten valintatilanteessa: “Hain ne tänään kehystämöstä ja olin vähän njääh (myyjäkin huomasi sen, eikä osannut suhtautua, kun asiakas ei sano että kiitos, onpa hienoja!). Sitten kotona kuitenkin olin enimmäkseen tyytyväinen. (Saisivat ottaa pontevammin kantaa kehystysliikkeissä. Kun eteen annetaan 10 cm pätkä jotain kehystä, on mahdotonta sanoa, miltä valmis kehystys tulee näyttämään. Silti, vaikka sanoisin, etten osaa, ne eivät sano miten tulisi valita. Ehkä näin säästytään suurimmilta valituksilta, kun asiakas on sentään valinnut kehyksensä itse.)” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Tavaroiden taikamaailma -blogissa esitellään blogin kirjoittajan omistamia ja ostamia esineitä: mistä hankittu, mitä maksoi, missä valmistettu jne. Viimeisin esittely on kansallispuvusta. Se oli vaatinut myös uusia henkareita: “Lisäksi haluan kertoa vielä, että minun piti ostaa puvun säilytystä varten lisää henkareita. Paidan henkari on Anttilasta ja sen on valmistanut Palaset. Näitä myydään kolmen kappaleen pakkauksessa ja semmoinen maksaa jotain päälle 4 euroa, oisko nää olleet 5 euroa yhteensä. Henkarit valmistetaan Suomessa. Nipsuhenkarit olivat Anttilasta loppu, joten piti suunnata sitten Clasohlsonille niitä etsimään. Nipsutinhenkareita myytiin kahden kappaleen pakkauksissa ja nyt siis molempien kansallispukujen hameet riippuvat näistä nipsuttimista. Ne maksoivat 4 euroa ja ovat valmistetut Kiinassa. Liivi on puisella henkarilla, mutta en tiedä enää mistä se on tullut.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Pitsiunelmien Rinna on helpottunut päästyään vaivatta eroon itselleen tarpeettomista tavaroista. Sen myötä hän pohtii jakamistaloutta: “Vaivalloisesta kamasta eroon hankkiutuminen on kai jakamistalouden osa-alue. En tosin kuulu niihin toiveikkaisiin, jotka pitävät jakamistalouden syntyä osoituksena uudesta anteliaammasta ihmisluonnosta. Minun nähdäkseni jakamistalouden (joka siis sisältää paitsi vauvakamppeiden lahjoittelua, myös airbnb:n ja kaikenlaiset lainaamot) mahdollistaa ensinnkin toki tekniikka mutta ennenkaikkea tavaran ylenpalttisuus. Esim. minun talouteni ei ole kiinni siitä saanko jostain haalitusta tuolista muutaman kolikon vaiko en, joten voin yhtä hyvin antaa sen pois rahatta, varsinkin jos vaihtoehtona on lähteä kyöräämään sitä bussilla Vantaalle kierrätyskeskukseen. Jo bussilippu edestakaisin maksaisi enemmän kuin mitä jostain nimettömästä tuolista tms. realistisesti ajatellen rahaa saisi. Kaikkea on paljon, eikä monellakaan tavaralla ole suurta arvoa, joten mikäs niitä lahjoitellessa, jakaessa ja lainaillessa. Jakamistalous on itsessään positiivinen asia, ja niin kai on yltäkylläisyys joka sen mahdollistaa – en mitenkään kaipaile aikoja, jolloin perheellä oli yhdet lastenkengät ja vain yksi lapsi kerrallaan pääsi kouluun…” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   JNiemisen mielestä Iittalan lasien laatu on huonontunut:”Nykyään sääntö on melkein se, että mitä uudempana Iittalan astioita on ostettu, sitä heikkolaatuisempia ne ovat. Iittala ratsastaa entisellä maineellaan, mutta on järjestelmällisesti tuhoamassa omaa uskottavuuttaan halventamalla valmistuskustannuksiaan. Käytetty lasimassa on heikompilaatuista, työ aiempaa koneistetumpaa ja viimeistely huolimatonta. Onneksi kirpputoreilta on yhä mahdollista löytää vanhempia astioita, jotka kestävät käyttöä lähes loputtomasti. Käytettynä ostetut laatuaikojen lasit ovat yleensä myös halvempia. Monella on silti se käsitys, että uusi olisi parempaa. Useimmat kotimaisina design-tuotteina myydyt astiat eivät enää ole Suomessa valmistettuja. Malli on ehkä perinteinen ja Suomessa suunniteltu, mutta astiat valmistetaan halpamaissa. Olen muutamia kertoja pudottanut 1950-luvulla valmistetun kotimaisen vesilasin esimerkiksi kivilattialle(!), jonka päällä on ohut matto tai parketille, jonka päällä ei ole mattoa. Vanhemmat lasit vain pomppaavat, eikä niissä näy säröäkään. Uudemmat lasit eivät aina kestä edes sitä, jos ne kaatuvat pöydälle.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K!) 1 kommentti.

»   Kirjailija Laura Honkasalo on luopunut mm. tilaavievistä huonekaluista. Hän toivoo, ettei tavaroilla olisi tarinoita, jotta niistä voisi helpommin luopua: “Minulle yksi tärkeimmistä oivalluksista oli (en muista mistä tämä oli peräisin, vai ajattelinko peräti ihan itse), että usein ostamme unelmaelämää varten. Vaatteita ei osteta oikeaa elämää silmällä pitäen, vaan mielikuvissa on se, millaista elämän pitäisi olla.[- – -] Sama pätee kotiin. Meillä oli olohuoneessa suuri ruokapöytä, sillä minulla oli selkeä mielikuva, että joskus, ihan kohta, alan järjestää ystäville illalliskutsuja. Enimmäkseen pöytä oli ajelehtivan kaman peitossa. Ei kun pois vaan. Heti kun olohuoneessa oli enemmän tilaa, järjestin kahvikekkerit, joihin leivoin kaksi erilaista kakkua. Paljon enemmän minun juttuni kuin illalliskutsut![- – -] Sitten päätin luopua sohvasta. Meillä oli isovanhempieni sohva, joka oli aikoinaan hyvin tehty, mutta jo aika kauhtunut. Uudelleen verhoileminen olisi tullut maksamaan pari tonnia, eikä kukaan halunnut sohvaa edes ilmaiseksi. Joskus tavara on pakko päästää kaatopaikalle, vaikka ahdistaisi. Tilalle tulee kaksi putkinojatuolia, jotka ostin maalaiskirppikseltä kympillä kappale. Kuka määrää, että kodissa on oltava sohva? Sohvassa oli sitä paitsi sellainen suunnitteluvika, että se imi tavaraa. Sen uumeniin katosivat hyödylliset jutut kuten Wiin ohjaimet, mutta se talletti itseensä myös hirveästi roskaa ja saastaa. (Jos vielä joskus hankin sohvan niin puisen. Tai ehkä betonisen.)[- – -] Sisustuslehdissä haastateltavat sanovat aina, että jokaisella tavaralla heidän kodissaan on tarina. Olen alkanut kammota tuollaista ajattelua. Parempi olisi, kun ei millään olisi tarinaa, elämäntilanteen muuttuessa tavaroista olisi helpompi luopua.” (Mari Koo, linkkivinkistä kiitos Kaisa K:lle!) Ei kommentteja.

»   exme miettii omaisuuttaan: “Aina kun ajattelen muuttamista, ajattelen että omaisuuteni pitää puolittaa ennen muuttoa (en koskaan tee niin, koska kierrättäminen on niin hankalaa ja vaatii auton, jotta kaiken saa kuljetetuksi sinne minne ne pitää viedä). Esimerkiksi CD-levyjä voisin heittää pois 100 kpl ilman, että kaipaisin niistä mitään. Ne kuuluvat ihmiselle, joka olin n. 10 vuotta sitten; niillä ei ole mitään tekemistä minun kanssani.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Luovu tavarasta -blogeja taitaa vuodenvaihteen kunniaksi tipahdella urakalla. Elinan Tavara päivässä -blogissa poistetaan tavaroita, mutta pohditaan esineitä ja kuluttamista myös laajemmin: “Olisi toki hienoa, jos kaikki ostaisivat pelkästään tarpeeseen ja jättäisivät kurjat, kertakäyttöesineet ostamatta. Näin ei kuitenkaan ole – kiireeseen, budjettiin tai vaivattomuuteen vedoten teemme usein pitkällä aikavälillä kelvottomia kulutusratkaisuja. Toisaalta, myös ‘järkevä kuluttaminen’ voi olla yhtä turhaa ja toisaalta tavarapaljouden kannalta jopa vahingollisempaa kun tavarat eivät poistu käytöstä millään ja lisää esineitä kertyy jatkuvasti. Itse ainakin sorrun näistä molempiin. Kuten aiemmin mainitsin, omat ostotottumukset ovat vuosien saatossa jo järkevöityneet, mutta parannettavaa löytyy edelleen. Paljon.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Teppo Moisio on perustanut Tavarablogin, jossa hän myy ja antaa erilaisia perheen kaappeihin kertyneita tavaroita. Silti kyseessä ei ole ihan tavallinen myynti, vaan Teppo lupaa kaikille tavaroilleen myös tarinan. Viimeisimpänä ovat nepalilaiset peltilautaset ja niihin liittyvä matka: “Kun lähdin maasta neljä viikkoa myöhemmin, maa oli sekulaari demokratia. Perustuslaki oli kumottu, uskonto ja kuningas heivattu ulos. Tajuntaan jäi aamu, kun istahdin aamiaiselle hostelliin ja luin lehdestä, että kuningas on luopunut vallasta. Kaiuttimista kuului Tracy Chapmannin Talkin bout a Revolution. Ennen lähtöä ostin itselleni tuliaiseksi setin näitä nepaliravintoloista tuttuja metallilautasia Kathmandun basaareista. Tykkään niistä yhä, mutta astiakaapissa on melko täyttä. Sain vihdoin koottua reissun kuvat kirjaan, joten lautaset eivät ole välttämättömät pitämään reissua mielessä. Pyydän näistä 2,5 euroa kappaleelta eli koko setistä 15 euroa. Ainakin aluksi koko setti on myynnissä kokonaisuutena.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Nollavaimo kirjoittaa tavaroista luopumisesta ja ostamislakosta: “Wallman’in mukaan tähän asti olemme ansainneet asemamme sen perusteella, mitä omistamme, mutta tulevaisuudessa tärkeämpää on se, mitä teemme. Ihmiset haluavat elää yksinkertaisemmin vähemmän omaisuuden kanssa ja keskittyvätkin enemmän kokemuksiin ja aineettomaan kulutukseen kuin että ostaisivat lisää tavaraa. Tavaraähky on tosiasia ja kaikki turha kama ympärilläni todellakin ahdistaa ja masentaakin välillä. Lisää en ole ostanut ja osasta olen kyennyt jopa luopumaankin. Ja kuten Wallmankin toteaa, ei sen tarvitse olla edes vaikeaa. Minulle tämä vuosi on esimerkiksi ollut ihan käsittämättömän helppo. Mistään en ole joutunut luopumaan eikä mitään ole tehnyt pakottavasti mieli ostaa.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle) Ei kommentteja.

»   Jaana Wessmanin mielestä muistoesineitä kannattaa säilyttää: “Puolimaratonin osallistumistodistus, shottilasi jossa Eiffelin tornin kuva, vanha koulutodistus. Joo, oikeasti et tarvitse näitä ja ajoittain kun katsot niitä tulee olo, että kaikkea helvetin romua sitä omistaakin ja kuinkahan paljon punkkua me oikeestaan juotiinkaan siinä Seinen rannalla ennen kuin ostin ton lasin. Toisaalta totta on sekin, että kun niitä katsoo, tulee mieleen muistoja joita ehkä muuten ei tulisi. Ota ne muistoesineet, pistä ne laatikkoon, ja laita se laatikko talteen pois silmistä. Avaa 10 vuoden päästä. Takaan, ettet kadu.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Lupiini tunteilee lastenvaunujen äärellä: “Kaikkein merkittävimmät vaunut, ne, joihin syntyi todellinen tunneside, hankittiin kahden vuoden takaisena keväänä, kun kuopus oli tuloillaan. Valitsimme vertailun jälkeen Phil&Tedsin Explorerit, ne tuntuivat jotenkin vaan hyviltä ja oli itsestäänselvää että halusimme nimenomaan sellaiset vaunut, joissa lapset istuvat päällekäin. Asummehan kantakaupungissa ja reissaamme useimmiten julkisilla. Uusina ostetut vaunut maksoivat tietysti hunajaa, mutta olivat jokaisen senttinsä arvoiset.[- – -] Vaikka pidänkin tavarasta ihan liikaakin, en kiinny yksittäisiin tavaroihin kovin voimakkaasti. Vauvanvaatteista, kantoliinasta, rintapumpusta, sitteristä jne luopuminen on käynyt kivuttomasti. Siitä huolimatta tuplavaunuista luopuminen vihloo sydäntä ihan kunnolla. Siinä menee se pikkulapsiaika, kotiäitiaika, aika jolloin kummatkin reissasivat turvallisesti vaunuissa, minä kävelin rauhallista tahtia harmaansumuisessa syksyssä vaahteroiden alla, tunsin syvää rauhaa, turvaa ja tyytyväisyyttä vallitsevaan tilanteeseen. Lapset olivat siinä, läsnä ja helposti tavoitettavissa, koko pakka minun käsissäni.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Liisa arvostaa tiskikonetta: “Tämä kodinkone kuuluu kliseiseen kategoriaan asioita joita et osaa arvostaa ennen kuin menetät ne. Muutama viikko sitten tuli yht’äkkinen menetys ja uuden koneen asennus sintää jossakin viikkojen päässä.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Marjut lupaa listata viisi lempiesinettään. Esineistä ensimmäiseksi esittelyyn pääsee pressopannu: “Ostin pannun kööpenhaminalaisesta kahvilasta neljä vuotta sitten, ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. En erityisemmin tarvinnut pressopannua, mutta siinä kahvilan seinällä esillä ollessaan soma vaaleanpunainen väri ja pullukka muotoilu veivät sydämeni. (Kaikille niille, jotka ovat hiukan ihmetelleet värivalintaani olen auliisti kertonut, että vaihtoehtona olisi ollut mintunvihreä, ja en kai minä nyt missään tapauksessa sitä, mutta tosiasia on, että olisin ostanut juuri tämän pinkin vaikka vaihtoehtoina olisi ollut mitä.) Pannu itsessään ei ole tanskalainen, vaan aitoamerikkalaista tuotantoa, mutta en ole antanut sen häiritä, vaikka muuten tanskalaisen muotoilun ystävä olenkin. Yllättäen pannu kuitenkin tuli tarpeeseen, ja on tarpeen edelleenkin, sillä kartan työpaikkojen seisseitä vaaleapaahtoisia litkuja, ja pyöräytän kahvit mieluummin itse.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Salla Laasonen päätti muuttaa lastenkutsujen lahjavuorta: “Kutsukortissa luki: ”Koska maapallolla on jo nyt liikaa tavaraa väärissä paikoissa, niin eiköhän oteta tämä näillä synttäreillä huomioon, kiitos! Lahjatoive on biohajoavaa, kierrätettyä, tai vaikka aineetonta yhdessäoloa!” Olin jo valmistautunut turhautuneisiin reaktioihin siitä kun ei voikaan koukata kaupan kautta muovipakettia, vaan joutuu ihan miettimään asiaa. Sen sijaan vanhemmat tulivat ihan ovelle asti kiittämään kuinka joku vihdoinkin uskaltaa tehdä näin! Lapset olivat itse keksineet mitä oivallisimpia tekeleitä omista tavaroistaan. 5-vuotias tyttäreni sai kuin saikin niistä vanhoista villasukista, katkenneesta katuharjasta, rannalta kerättyjen simpukankuorin koristellun ohjasten kera tehdyn keppihevosen. Se oli välitön hittituote, ja pesee vielä tänäkin päivänä ne muoviset vinkulelut. Vaikka se jo itsessään oli ilahduttavaa, niin vielä ilahduttavampaa oli rikkoa lastenkutsujen muovileluihin perustuvaa kilpavarustelun normia, sekä saada siitä molemminpuolinen synninpäästö. Purkaa siis sellainen sosiaalinen paine, johon mukautumisesta kaikki kärsivät, mutta jota kukaan ei uskalla rikkoa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   AnneVee suunnittelee tulevaisuutta: “Tuossa tavaroita läpi käydessä tulin myös visioineeksi tulevaisuuden kodin säilytysjärjestelmän: Paksujen seinien sisässä olisi valtavasti säiliöitä, jossa jokainen kodin tuote jokapäiväisiä käyttötavaroita lukuunottamatta olisi merkittynä (esim. paita/punainen/1980-luku/koko 42) ja sitten eri vaihtoehdoilla hakien voisi tietokoneelta hakea vaatteita ja noutaa ne yhdeltä ainoalta noutoluukulta. Ainoana haittana tässä systeemissä lienisi se, että nytkään en ikinä tarvitse varastoimiani tavaroita tai edes muista omistavani niitä. Niinpä seinänvälini täyttyisivät turhasta ja 70-luvun keinokuituasuni eivät edes eristäisi lämpöä kovinkaan tehokkaasti. Eli oikeastaan ihan paska idea.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Arkijärjen Jenni kyseli mieheltään kaapissa käyttämättömänä olleesta takista: “Sain vastaukseksi seikkaperäisen selostuksen takin käyttötarkoituksesta. Se on tarkoitettu käytettäväksi vaellusretkillä. Huomautin, että emme ole koskaan käyneet vaeltamassa. Emme ole myöskään suunnitelleet vaellusretkiä. Takkia on tiettävästi viimeksi käytetty viime vuosituhannen puolella. Tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä – takkia ei missään nimessä saa laittaa pois, koska on mahdollista, että joskus vielä lähdetään vaellusretkelle, jolla sitä voi käyttää. Koska avioliitossa on pitkälti kyse kompromisseista, annoin asian olla. Sitä paitsi – yksi takki sinne tai tänne, kokonaisuuden kannalta sillä ei ole juurikaan merkitystä. Episodi kuitenkin havainnollistaa, että toisen ihmisen tavaroita on paha lähteä arvottamaan. Se, mikä minusta näytti täysin tarpeettomalta kaapintäytteeltä, oli puolisolle käyttökelpoinen esine, jonka poisheittämisestä seuraisi pelkkää harmia. Toisaalta koska kyse oli vaatteesta, joka ei ole mitenkään tiellä ja jolle on kaapissa paikka, se ei tuntunut niin tärkeältä.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Nan pohtii, miksi hänelle on kertynyt runsaasti tavaraa. Yhtenä kohtana hän kokee oman tyylin puuttumisen mm. sisustamisessa ja pukeutumisessa: “Minulla ei ole ollut omaa yhtenäistä tyyliä ja linjaa, vaan olen ostanut fiiliksen mukaan. Tokihan mieli ja maku voivat muuttua, mutta minulla on tiettyjä perusasioita, jotka ovat säilyneet muuttumattomina ja ne olisi syytä kartoittaa uuden pohjaksi. Olen esimerkiksi pitänyt useimmiten tietyistä värimaailmoista ja arvostan tiettyjä asioita, kuten luonnollisuutta ja käytännöllisyyttä, mutta en ole näitä omia perusarvojani käyttänyt hyväkseni sisustaessani ja täydentäessäni vaatekaappiani. Olen ennemminkin ehkä halunnut viestiä itsestäni jotain tiettyä kuvaa kuin toiminut omien arvojeni ja mieltymysteni pohjalta tai olen kenties halunnut olla jotain muuta kuin mitä olen, muuttaa itseäni erikoisen materian kautta. Ehkä. Jotain tämän suuntaista kuitenkin.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

« vanhemmat kirjoitukset