Kulutusjuhla

Mitä kaupasta saa ilmaiseksi?

Hei, olen annamaija, Kulutusjuhla-blogin uusin kirjoittaja. Olen ruokakaupantäti.  En silti ole erityisen kaupallinen mieli, ja siksi aloitan kertomalla siitä, mitä kaupasta saa ihan ilmaiseksi.

Kaupasta saat ilmaiseksi tiettyjä palveluja. Kauppaan voi palauttaa panttipulloja. Lisäksi kauppaan voi viedä kierrätettäväksi paristoja ja pieniä akkuja.  Elektroniikkajätteen voi joko palauttaa kauppaan tai vähintään kaupasta kerrotaan lähin elektroniikkajätteen vastaanottopiste.

Mutta saa sieltä ilmaista tavaraakin. Tai sanotaanko materiaalia. Pahvilaatikot lienevät se tavallisin tavara, mitä kaupasta haetaan. Pahvia kauppaan tulee pakkauksista, joissa tuote-erät kauppaan saapuvat. Laatikoita on yllättävän pieni osa, tuotteet voi olla pakattu esimerkiksi pahvialustalle kuristemuovilla. Näistä pakkauksia olen käyttävnyt tarjoiluun (tölkkialustat), tehnyt niistä joulukoristeita (sipsilaatikot, joissa oli tähtiä) ja pakannut niihin joululahjoja (sokerin voimapaperipäälliset).

Muovisia kertakäyttöisiä alustoja on ainakin hammastahnoilla ja –harjoilla, nuudeleilla ja salaateilla. Kova muovi on kaupassa energia- tai jopa sekajätettä, joten sen uusiokäyttö olisi erittäin suotavaa.  Toistaiseksi olen näistä käyttänyt vain paksua muovinauhaa, joilla isoja pakkauksia on joskus kiristetty kiinni, ja näitäkin kissanleluina eli eivät ole kovin kuluvassa käytössä. Keväällä pääsiäismunien alustoja menee joskus kasviharrastajille taimien koulintaan. Tähän kävisivät muuten myös salaattiruukkujen muovialuset. Tulevien iltalehtien mukana nurkkiin tuntui kertyvän myös kasoittain paksuja hyviä kuminauhoja, joille ei ole mitään käyttöä.

Asiakkaana on tietysti vaikea nähdä kaikkea sitä jätteeksi menevää materiaalia, mitä kaupassa syntyy. Yleensä tavara pyritään hyllyttämään ilman tukkupakkauksia. Jonkin verran pakkausmateriaalia on kuitenkin pakko pitää hyllyssä, jos tuote ei esim. pysy sellaisenaa pystyssä. Paljon askartelumateriaalia tarvitsevien tahojen ja kauppojen välille olisikin hyvä syntyä enemmän yhteistyötä materiaalin siirron merkeissä. Kaikissa kaupoissa ei kuitenkaan ole aikaa eikä mahdollisuuksia lähteä seulomaan sopivaa materiaalia tarvitseville. Oikeasta kaupasta kysymällä kuitenkin kuka tahansa voi saada käyttöönsä paljon erilaista materiaalia, ihan ilmaiseksi.

Loppubonuksena pääsiäismunien kennoista taitettu minikasvihuone:

3 Comments

  1. Tuo minikasvihuone näyttää hienolta! Mitenkähän tuota askartelumateriaalin kierrätystä voisi tehostaa? Muistan joskus lapsena askarreelleni jotain silloin käytetyistä omena-alustoista tms. mutta eipä ole tullut mieleen, että kaupasta nykyisin kyselisi mitään tuollaista.

  2. Minitomaattirasiat ovat myös varsin mainioita idätykseen. Niissä on sopivasti reikiä, että ilma pääsee vaihtumaan.

  3. Mari Koo: Mulla on sellainen haave keskusvarastosta, johon voisi tuoda ylimääräistä, ilmaista materiaalia, ja siellä voisi käydä askartelemassa tai hakea askartelumateriaaleja. Noin käytännöllisemmällä tasolla näitä materiaalikeräykset ja sopimukset ovat aikalailla yksityisten ihmisten viitseliäisyyden harteilla. Varmaankin kouluissa ja päiväkodeissa edelleen kuitenkin askarrellaan. Itse lupaan yrittää tuottaa ideoita, mitä tästä materiaalista voi tehdä.

    RistoK: Myös viinirypälerasioita on käytetty idättämiseen. Itse olen niin arka taimien koulimisessa, että tykkään noista alusista, joissa on jokaiselle oma kolonsa.