Kulutusjuhla

Feikkilaukku herättää häpeää

Aito vai feikki? Eli jos aito luksusmerkkilaukku maksaa tuhansia, niin milloin kuluttaja ostaa huomattavasti halvemman jäljitelmän ja miksi?

Muun muassa tätä selvitteli gradussaan Linda Turunen.

”Tavoitelluksi ja haluttavaksi luksustuotteen tekee erityisesti sen harvinaisuus ja niukkuus. Niinpä voidaankin uskoa luksusbrändien tavoittelun olevan itse jopa päämäärän saavuttamista tyydyttävämpää. Puolestaan väärennöksiä eivät koske samat periaatteet. Plagiaatteja on helppo saada, joten sen tavoittelua ei koeta itsessään houkuttelevaksi. Luksusväärennösten hankintaan ei narratiivien mukaan liity laajaa etukäteen suunnittelua ja unelmointia, vaan hankinta tehdään usein harkitsemattomammin. Aineistosta nousi esille kuluttajien kokema häpeä väärennöshankinnasta, jonka vuoksi plagiaatteja kuluttava pyrki pitämään hankinnan ja tuotteen epäaitouden omana salaisuutenaan. Luksusväärennöksen haluttiin usein viestivän ympäristölle muuta, kuin mitä se itselle merkitsi.”

Koska itse en ole tuntenut mitään erityistä viehtymystä tällaisiin luksustuotteisiin, niin plagiaatitkin ovat saaneet jäädä rauhaan. Mutta on tietysti kiehtovaa saada selvennyksiä sille, miksi väärennöksien määrä yhä vain kasvaa.

Vaasan yliopistossa markkinointia opiskellut Linda Turunen sai Kulutustutkimuksen seuran tämän vuoden gradupalkinnon. Turunen keräsi aineistoaan pyytämällä kirjoittajia kirjoittamaan tarinat luksustuotteita käsitelleiden kuvien pohjalta. Naisten kuvasarjassa esiintyy käsilaukku, miehillä kello. Kirjoittajat Turunen hankki pääsääntöisesti muotia, tyyliä ja asusteita käsittelevistä blogien joukosta.

Toisaalta luksuskäsilaukutkin herättävät ihmetystä. Esimerkiksi Lady Manhattan kokee Louis Vuittonit ja muut vastaavat lähinnä rumiksi ja ylihinnoitelluiksi:

”Louis Vuitton, joka onnistui yhdistämään kantokahvat ja vetoketjut mäyräkoiran päkistämän pökäleen näköiseen möhkäleeseen, nousi hetkessä naisten märkien unien kohteeksi, maksoi mitä maksoi.”

Kuva: Fashionlawyerblog

4 Comments

  1. Ihan samaa mieltä Lady Manhattanin kanssa – varsinkin ”Vuittuunit” on todella rumia, aitoja tai ei.

  2. En osta mitään kopioita luksustuotteista enkä alkuperäisiäkään, mutta epäilykseni heräsi että tiedänkö minä että kyseessä on kopiotuote jos en tunne kaikkia brändejä. Vuittyynit on kyllä tuttuja, mutta mistä minä voin edes tietää kaikki alkuperäistuotteet mitä kopioidaan, jos en ole niistä kiinnostunut. Itse ostaisin jonkun NO LOGO peruskassin, mutta sekin saattaa olla jäljitelmä jostakin minulle tuntemattomasta merkkituotteesta.

  3. Halo, vähän sama juttu mulla: tietämys noista tuotteista on sen verran heikko, että jokin laukku, huonekalu tms voi olla jäljitelmä jostain merkkituotteesta. No, onneksi tulee vähänlaisesti ostettua mitään tavaraa 🙂

    Tuolla Kulutustutkimuksen seuran kevätseminaarissa nostettiin esiin sitäkin, että kopiotuotteita jotkut voivat käyttää myös ironisessa merkityksessä. Että ”hehheh, etelänlomalta ostin kopio-Rolexin, kun niitä joka nurkalla myytiin niin halvalla!”

  4. Hehe, joo, tää on asia joka on aina jaksanut ihmetyttää. Toisaalta samat tyypit on niin huolissaan eriarvoistumisesta, mutta silmää räpäyttämättä kannetaan rahat suoraan kotimaasta ulos ”Huis Vithuun”-kassiin, vaikka sekin yritys on jäänyt kiinni mm. lapsityövoiman käytöstä. Ja jos oikeasti tarvitsee itseään pönkittääkseen kalliin merkkilaukun, ei sitä tarvitse lähteä hakemaan kotomaata pidemmältä, eikä ole enää pakko tyytyä pelkästään Marimekon 5-vuotiaan ad/hd-lapsen luonnostelemiin kangaskasseihin.