Kulutusjuhla

Kulttuurikokemuksen hinta

Kävin eilen AC/DC:n keikalla Ratinan stadionilla. Rokkitähtien katsominen verotti lompakkoani 79 euron lipun (plus pari euroa toimituskuluja) ja kahden kaljan (yht. 12 euroa!) verran. Kyseessä oli ensimmäinen stadionkeikkani, vaikka festareita ja klubeja olen puolet elämästäni kiertänyt. Pohdiskelimme kaverini kanssa keikan jälkeen, että eipä tuollaisessa massakulttuuritapahtumassa kovinkaan suurta kokemusta saa. 32000 ihmistä on vain yksinkertaisesti ihan liikaa, jotta keikka olisi Kokemus. Kontakti bändiin jää väistämättä puuttumaan.

Kulttuurituottajana olen pohtinut paljon kulttuurin ja taiteen hinnoittelua. Eilinen keikka sai pohtimaan asiaa asiakkaan näkökulmasta. Sainko yli 80 eurolle vastinetta? Ja mihin tuota kulua pitäisi verrata? Teatteri- tai festarilippuun? Vai pyörän huoltoon? Kajakkivuokraan? Farkkuihin? Siihen, kuinka paljon joudun tekemään töitä tuon 80 euron eteen?

Joskus olen nähnyt loistavaa teatteri kuudella eurolla ja katsonut täysin kylmäksi jättävää höttöä kolmella kympillä. AC/DC oli ihan jees, mutta ei tuo keikka mikään unohtumaton ollut. Esimerkiksi Sepulturasta maksoin pari kesää sitten noin 30 euroa ja se keikka oli loistava. Tila oli intiimimpi ja tunnelma niin kuin kunnon hevisaunassa pitääkin. Museoista maksan mieluusti vaikka kympin tai kaksi jos näen siellä mielenkiintoista taidetta.

Perusongelmahan kulttuuripalvelua ostettaessa on se, ettei ikinä tiedä pitääkö palvelusta vai ei. Kyllähän minä tiesin tarkkaan mitä AC/DC soittaa. Mutta ne lopulta ne biisit eivät kuitenkaan ole keikan tärkein asia, vaan tunnelma ja kokemus. Ja nyt se jäi vähän vaisuksi.

Mitä te olette valmiita maksamaan kulttuurista ja miksi? Tai miksi ette maksa?

3 Comments

  1. Tähän mennessä on ollut niin, että jos lipun hinta menee jonnekin 50 euron paikkeille, mun pitää olla kokemuksesta ihan varma etukäteen. (Kuten Grace Jones Flowssa xoxoxo <3 ) Tavallisesti olen nihkeä maksamaan kolmeakymppiäkään. Oikeastaan vain Savoy-teatterin tarjonta on ollut sellaista, että siihen ei oo tarvinnut pettyä kertaakaan, olipa lippu 12 tai 38 euroa.

  2. Ellei ole ihan megasuperhieno tapaus kyseessä, niin 50 euroa on kipuraja. Ja hyvin harvoin edes sitäkään olen valmis maksamaan. Massiiviset jäähalli- tai stadonkeikat eivät ainakaan minulle ole tuottaneet niin suurta nautintoa, että niistä oikeasti kannattaisi maksaa (lippuja on tullut mm. voitettua kilpailuista, ja silloinhan se on ihan jees: omalla rahalla maksettuna ulkomaanelävien näkeminen ei yleensä ole hintansa väärti…)

    Kymppi on ok mistä tahansa: sen menettäminen ei harmita, vaikka olisi huonoakin. Pari kymppiä voi maksaa jostain kiinnostavasta. Kolmekymppiä jostain erityisemmästä.

  3. Stadionkeikalla pitää virittää aivot eri taajuudelle kuin jollain intiimillä klubikeikalla – kontakti bändiin saattaa jäädä etäisemmäksi, mutta isolla areenalla tunnelman tekeekin yleisö, ja se voi parhaimmillaan yltää miltei hurmokselliseen meininkiin. Suurin summa, jonka olen maksanut yksittäisestä artistista on ollut n. 80 euroa Leonard Cohenista Hartwall-areenalla pari vuotta sitten, ja se oli joka sentin arvoista.

Comments are closed