Olen hankkimassa itselleni maantiefillaria treenailua varten. Uuteen en mieluusti rahojani pistäisi, joten laitoin viime viikonloppuna Keltaiseen Pörssiin ostoilmoituksen. Vajaan vuorokauden kuluttua sain kiinnostavan tarjouksen: Bianchi Via Nirone hyvällä osasarjalla 600 euroon Rovaniemellä. Lupasin käydä kokeilemassa vastaavaa peliä kaupassa ja palata asiaan.
Kävinkin testailemassa paria pyörää kaupassa ja yritin tänään soittaa ”myyjälle”. Ei voinut vastata kun on kuulemma töissä. Noh, eikun tekstiviestittelemään. Kyselin hieman lisätietoja ja sain hieman haparoivasti vastauksia esim. runkokoon ”myyjä” oli aluksi muistanut väärin. Fillari kuitenkin vaikutti siltä mitä etsin, joten viestitin myyjälle, että pistä tulemaan bussiennakolla.
No tämä ei käynyt kun kuulemma joskus oli joku jättänyt noutamatta pyörän ja sen takaisin saaminen oli hankalaa. Pyysi lähettämään 200 tilille ja sitten voisin testata muutaman päivän ja sen jälkeen maksaa loput. Tässä vaiheessa minun epäilykset heräsi. Yritin Eniron palvelusta löytää myyjän numeroa ja kun sitä ei sieltä löytynyt, niin eikun Googleen. Haku 046 6197869 tuottikin heti Varokaa huijaria ja Varoitus! Huijari liikkeellä! tulokset. Noilta keskustelupalstoilta selviää, että tämän Tuomaksen taktiikka on aina sama: soittelee ostoilmoituksiin (yleensä kamerakaluston) ja tarjoaa kohtalaisen edullisesti hyvää kamaa, jota ei suostu lähettämään postiennakolla.
Tekstasin myyjälle, että ostan fillarin vain bussiennakolla, koska hänen puhelinnumerosta liikkuu epäilyttäviä juttuja. Yllätys, yllätys, vastausta tuohon viestiin en ole saanut.
Mutta jos joku haluaa myydä minulle hyvän maantiepyörän kokoa 59-60 cm hintaluokassa n. 300-700 euroa, niin saa ottaa yhteyttä!