Heikki Niemi on opiskelijavaihdossa Petroskoissa ja kertoo ruokakauppakokemuksistaan: ”Jos elintarvikkeita alkaa vertailla Suomessa tarjolla oleviin, erot ovat osissa tuotteista varsin pieniä, mutta osissa todella suuria. Leivät ja ylipäätänsä kaikki kuivatuotteet ovat pääsääntöisesti varsin samanlaisia kuin Suomessa. Myös vihanekset ja hedelmät ovat ihan kelpotavaraa. Hedelmäthän tuodaan käytännössä samoista maista kuin Suomessakin, joten eroa tuskin huomaa. Suurin ero suomalaisiin tuotteisiin verrattuna löytyy maito- ja lihatuotteissa. Venäläinen maito on yksinkertaisesti aivan kamalaa. Sitä voi juuri ja juuri juoda kahvin kanssa mutta paljaaltaan se on mahdotonta. Onneksi ongelmaan löytyy ratkaisu; Valion maito!! Teen ostokseni paikallisessa hypermarketissa, Lentassa. Paikka vastaa suomalaista Prismaa ja valikoima on varsin laaja. Kyynel meinasikin vierähtää poskelle kun maito-osastolla kulkiessani silmieni eteen pomppasi Valion kevytmaito. Euron ja kymmenen sentin hintakaan ei siinä mielentilassa paljoa painanut ja maidonjuonnista suoraan purkista onkin tullut minulle yksi venäläisen arkeni suurimmista yksittäisistä iloista. Myös Valion uuniomena jugurtti sekä oltermanni-juusto ovat löytäneet tiensä jääkaappiini. Ironista kyllä Oltermanni oli koko kaupan halvin juusto. Ostin kauppaan bonuskortin, jolla saa kätevästi vähintään 5% alennuksen kaikista kaupan tuotteista. Hintatasosta voin sanoa sen verran, että kun Suomessa kymmenellä Eurolla saattaa pihtaillen saada kassillisen ruokaa niin täällä vastaavalla summalla saa pröystäilemällä 2 kassia. Noh en minä täällä nyt mitään poroporvaria ole alkanut esittämään, mutta on mukavaa kun opiskelijan ei tarvitse nuukailla samaan malliin kuin Suomessa.” (Mari Koo, kiitos vinkistä Kaisa K:lle!)