Kulutusjuhla

Kosmetiikkarajoitusten lisäksi tarvitaan muitakin kemikaalien vähentämiseen tähtääviä tekoja

Kemikaalikimaran Anja Nystén kirjoittaa Turun Sanomien uutisesta, jonka mukaan raskaana oleville naisten kosmetiikan käyttöä kannattaisi rajoittaa, sillä kosmetiikka voi vaikuttaa sikiön kehitykseen. Nysténin mielestä monet muutkin voisivat vähentää kosmetiikkaa, mutta tarvitaan myös muita kemikaalirajoituksia: ”Deodoranttia pidetään must-asiana, vaikka moni pärjäisi ilmankin. Osa hikoilee enemmän, osa vähemmän. Itse en ole koskaan edes oppinut käyttämään dödöjä, eikä kukaan koskaan – edes perheenjäsenistä – ole maininnut hienhajusta. Tiedän tällaisia ihmisiä olevan muitakin. He vain eivät pahemmin mainosta dödöttömyyttään. Sama pätee jatkuvaan rasvaamiseen. Kuivaihoinen voi tarvita ihovoiteita, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, miksi jokainen kropan osa pitää rasvata omalla tuotteella. Eikös eräässä mainoksessakin todeta, että kauneus tulee sisältä päin? Luonnonaineissakin muuten on hormonitoimintaan vaikuttavia aineita. [- – -] Hiusten värjäämisen lopetin muutama vuosi sitten kokonaan. Hiustenhoitoainetta en tarvitse, sillä se aiheuttaa vain lättänän kampauksen. Olen kosmetiikkamyyjien painajaisasiakas.
Kosmetiikka on yksi altistuslähde, mutta lähteitä on paljon muitakin, kuten PVC-muovi ftalaatteineen tai elektroniikka palonestoaineineen. PVC:tä käytetään yleisesti monissa tuotteissa. Onko esimerkiksi viisasta pitää tietsikkaa makuuhuoneessa? Raskaanaolevien kosmetiikkarajoitus on varmasti paikallaan. Mielestäni tarvitaan muitakin toimia.” (Mari Koo)

1 Comment

  1. Enemmän mä olisin oikeasti huolissani niistä ”terveystuotteista” mitä ihmiset lappaa kaupassa kärryt täyteen. Harva niistä sisältää vähemmän kun seitsemän lisä- , väri- tai säilöntäainetta.