Kirsimaria on luvannut vähentää lohtushoppailua: ”Tavaran ostaminen toimii aivan liian usein lääkettä väsyneelle ja/tai masentuneelle mielelle, ja heräteostokset ovat erittäin hallaa nykyään varsin tiukalle taloudelleni. Ilmiö on varsin 2000-lukulainen ja osa länsimaista kulutushysteriaa – aivan kuin ostaminen toisi onnen? Sitähän se ei tee, helpotus on vain hetkellinen. Aivan liian usein ajattelen jotain tyyliin: “Jos minulla olisi tämä paita/koru/laukku/kengät/takki/astia/pyyhe/lakana, en varmasti voisi olla onneton!” Enpä wissiin… Lause on oikeastaan nykyään jo elämäni vitsi, mutta vähän puistattava sellainen. En varmastikaan ole ainoa, joka shoppaa lohdukseen. Syyllisyydentuntoani (ja tätä avointa tunnustusta) lievittääkseni totean kuitenkin, että ainakin olen kiinnittänyt asiaan huomiota ja yritän päästä tavasta eroon.
Alkuvuosi onkin sujunut hyvin. En ole ostanut mitään silkan lohdun vuoksi, ja viime viikolla sain jopa itseni kiinni vähältä piti -tilanteesta. Se päättyi siis kuitenkin onnellisesti eli ilman ostosta, kun ajoissa tajusin mitä olen tekemässä. Tänään sen sijaan retkahdin. Mieliala on ollut lievästi sinisen puolella viime viikosta asti, sitkeästi. Tänään edes kavereiden kanssa nautittu laskiaispulla ei auttanut, vaan lähdin kohti ruokakauppaa melkein itku kurkussa. Ja siinä se oli, uusi pieni putiikki remontoidussa Forumissa, vaatteet kauniisti esillä ja edulliset hinnat. Olisin silti varmaan selvinnyt, jollen olisi löytänyt alenurkkausta. Kotiin lähdin hymyillen, laukussa oli uusi villatakki.
Kotona tajusin, mitä oli tullut tehtyä. Villatakki on kaunis kyllä, mutta minulla on ainakin viisi erilaista neuletakkia – en minä tarvitse enää uutta. Tuntuu vähän typerältä… Eikä paha mieli oikeasti siitä lähtenyt, mikä lie synkkyys nyt onkaan päällä.”