Olen viimeisen puolen vuoden aikana kirjoitellut kolumneja Huili-lehteen. Nyt laiton niitä nettiin julki: oma suosikkini on Johanna Ilmakunnaksen väitöskirjaan perustuva ”Kulutamme kuin aateliset”. Teos nimittäin avasi uudenlaisia näkemyksi nykypäivän ja 1700-luvulla eläneiden aatelisten kulutuksen yhtäläisyyksiin. Eli lainaus kolumnistani: ”Nykykuluttaja mainostaa mielellään ainakin puheissaan, kuinka tärkeää on suosia lähipalveluita ja pitää esimerkiksi pienet käsityöläisyrittäjät toimintakelpoisina. Samaan tyyliin ajatteli aatelisnainen: hän saattoi omalla valinnallaan nostaa käsityöläisen arvostetuimpien joukkoon.

Toisaalta palkattu henkilökunta osa ylhäisön valtakamppailua, joten gastronomian hallitseva kokki oli yksi statussymboleista. Harvalla meistä on oma kokki, mutta mieluusti jaamme ravintolaelämyksemme muiden tietoon niin netissä kuin muissa keskusteluissa.” (Mari Koo)