Kulutusjuhla

Megaklinikka hoitaa hampaat tehokkaasti sopuhintaan ja netin varausjärjestelmätkin toimivat

Kävin tänään hammaslääkärillä Helsingin Kampissa Megaklinikalla, joka sai jo viime vuonna mediahuomiota mm. edullisten hintojen vuoksi. Oman vierailuni jälkeen voin kehua tehokkuutta, palvelua ja toimivia järjestelmiä.

Alunperin olin suunnitellut suosivani kunnallista hammashoitoa. Edellisestä hammaslääkärikäynnistä oli päässyt vierähtämään jo kolme vuotta.

Syyskussa soitin Helsingin ajanvaraukseen, josta minulle kerrottiin, että kotiin tulee ehdotus tarkastusajasta. Noin kuukauden kuluttua sain lapun: alustavasti minulle oli varattu aika tammikuussa eli kolmen kuukauden päähän. Hämmentävintä oli kuitenkin se, että tarkastuksen paikkana olisi Jakomäki. Asun Helsingin keskustan liepeillä Viiskulmassa, ja julkisilla matka Jakomäen hammashoitoon kestää Reittioppaan mukaan n. 50 minuuttia.

Siis hammaslääkärikäynti tammikuussa Helsingin julkisissa palveluissa olisi vaatinut minulta ainakin 2,5 tuntia aikaa. Ja sen päälle sitten mahdolliset hoitokäynnit joskus tulevaisuudessa.

Päätin turvautua yksityisiin palveluihin. Koska Megaklinikkaa oli kehuttu, niin menin eilen sunnuntaina firman nettisivuille. Totesin kätevässä ajanvarausjärjestelmässä, että käyntimaksut vaihtelevat sen mukaan, milloin voi mennä paikalle. Minulla oli mahdollisuus ottaa se halvin (5 euroa) aika, tässä tapauksessa klo 14–15, ja tein varauksen suun perustutkimukseen. Maksoin käyntimaksun samantien verkkopankissa ja lisäksi täytin lomakkeen, jossa kyseltiin mm. mahdollisista sairauksistani.

Järjestelmä viestitti, että saan puoli tuntia ennen aikaani tekstiviestin. Näin kävi: viesti saapui klo 13.36, siinä oli varausnumero ja kehotus saapua viimeistään klo 14.06.

Menin paikalle, ilmoittauduin ja viiden minuutin odottelun jälkeen olin hammaslääkärin tutkailtavana. Jo silloin kolme vuotta sitten minulla oli yksi alkava reikä, ja se tuomittiin nyt paikattavaksi. Lisäksi yksi vanha paikka vaati uusimista ja toinen pieni reikä paikkausta. Lääkäri näytti tietokoneruudulta minullekin kyseiset hampaat. Samoin tuli lähete hammaskiven poistoon.

Lääkäri tiedusteli, haluaisinko ainakin osan hoidoista samantien. Hän kertoi, että jos en halua puudutusta, niin kaikki kolme paikkausta voidaan tehdä heti. Hän kertoi myös hinta-arvion.

Sanoin, että uskon kestäväni ilman puudutusta. Ja hyvin kestin.

Paikkausten jälkeen ystävällinen virolaislääkäri hyvästeli ja paikalle saapui suuhygienisti. Hän puhdisti hampaani ja poisti hammaskivet.

Aikaa meni kokonaisuudessaan noin tunti.

Perustutkimuksesta ja kolmesta paikasta omavastuuosuudekseni jäi 134,30 euroa, suuhygienistin hoidosta 23,30 euroa.

Eikä enää tarvitse mennä paikattavaksi, vaan vasta sitten seuraavaan tarkastukseen.

Myös Anna-Liisa Mikkelä kehuu Megaklinikkaa:

”Helsingissä olen nyt törmännyt aivan erilaiseen lääkäriasemaan: vaatimattomat, yksinkertaiset puitteet, nopea ajanvaraus, edullinen hinta. [- – -] 

Istuttuani hammaslääkärin tuolissa yli tunnin poistuin paikalta kevättä rinnassa: tajusin, että historianlehti on ratkaisevasti kääntynyt suomalaisen hammashoidon historiassa. Kokemus oli niin miellyttävä, että haluan muidenkin tietävän siitä.


Kuva: McSkeletor, Flickr

7 Comments

  1. Tuttavani testaili ilmeisesti juuri tämän firman palveluja, ainakin konsepti oli sama ja kokemukset hyviä. Tätä toimintatapaa olisi hyvä soveltaa sekä julkiseen hammashoitoon, että julkiseen terveyskeskustoimintaan. Mikseipä muuhunkin toimintaan. Jos samantien voi hoitaa kaikki vaivat niin helpottaa ainakin palvelusaajan työtä ja luulisi sen vähentävän muuta byrokratiaa. Onko toiminassa huonoja puolia?

  2. Megaklinikka ei käsittääkseni hoida lapsia eikä tee vaativia hammashuoltoja, kuten oikomishoitoja. Eli tietysti ihan kaikkeen tällainen malli ei toimi, mutta perushoidoissa tuntuu olevan mainio ratkaisu. Kuten kaverini kommentoi, niin henkilökunta ja toiminta tuntuu olevan aidosti asiakasta varten.

    Enkä tiedä, pystytäänkö tällaisella luomaan helposti käytäntöä, jossa hoitava lääkäri olisi aina sama. Kai sekin onnistuisi, mutta ehkä samaan tehokkuuteen ei päästäisi. Itselleni se ei hammashoidossa tosin ole niin väliksi, etenkin, jos tietojärjestelmät toimivat ja uuden lääkärin on helppo tsekata, mitä minulle on aiemmin tehty. Mutta ilmeisesti voisi olla eduksi, jos hoitava lääkäri olisi aina sama (mutta eipä siihen päästä julkisellakaan puolella).

  3. Vähän saman fiilis kuin halpalentoyhtiöiden tullessa Suomeen: ”Eihän tuo voi olla mahdollista!” kun oli tottunut siihen, että lennot maksaa miljuunan…

  4. Megaklinikka on saanut riistiriitaisia arvosteluja Puskaradiossa: http://www.puskaradio.net/index2.php?item_id=45646151

  5. Facebookissa saamieni kommenttien perusteella oma kaveripiirini on ollut tyytyväinen. Maallikkona on tietysti vaikea arvioida lääkärien tekemiä toimenpiteitä, mutta ainakin omalla kohdallani lääkäri tuntui tekevän huolellista työtä (mm. totesi hioneensa paikkaa liikaa ja tämän jälkeen korjasi paikkaustaan). Itse arvostin tässä tapauksessa hyvän palvelun lisäksi erityisesti oman aikani säästöä eli sitä, miten yhdellä reissulla hoitui kaikki.

    Ja virheitä varmasti tapahtuu hammashoidossa niin Megaklinikalla kuin muuallakin. Ihmisistä kuitenkin on kyse.

  6. Sen vähän mitä olen hammaslääkärissä joutunut viime aikoina käymään, Vantaan lähiössä sijaitseva paikallinen yksityinen on hoitanut nopeasti. Hinta oli myös muistaakseni tuolla tasolla.

    Tuskinpa siis lähden Helsinkiin asti näissä asioissa. 😉

  7. Heikki, jep, hoitopaikan läheisyys on merkittävä tekijä: sen vuoksihan minäkään en sinne Jakomäkeen halunnut suunnata, vaan valitsin 10 minuutin kävelymatkan päässä kotoani olevan paikan 🙂