Narratiiveja-blogissa päädyttiin isoon, vantaalaiseen antikvariaattiin: ”En ole koskaan mennyt M-junalla niin pitkälle. Oli hyvin hämärää kun hyppäsin pois junasta, ja lähdin vähän epävarmana kävelemään ohi kioskien ja karaokebaarien, kunnes vastaan tuli myös antikvariaatti, ovi syvällä pimeällä ostarilla.
Sisällä oli valoisaa ja siistiä, ei yhtään tomuista kuten yleensä antikvariaateissa. Ostaessani kirjaa juttelin myyjän kanssa mukavia, siitä miten tänne oli yllättävän helppo tulla, vaikka ei ole koskaan käynyt, ja miten kiva että Ystävät viimein löytyi jaadidaadijaa. Takahuoneen mies kuuli juttelumme, ja nousi myös kassalle Tuus hei kattoon tänne taakse. Seurasin vähän epävarmana perässä kun mies nosti takahuoneen verhoa kato tätä meidän varastoa.
Ei se ollut mikään varasto. Se oli koko entinen ostari täynnä korkeita, täysiä ja hämäriä kirjahyllyrivejä, valaistu ylhäältä muutamilla suorilla valoilla. Hyllymetrejä oli varmasti kymmeniä, ei – satoja, tai vielä enemmän, kaksi tai kolme keskikokoista kunnankirjastoa. Tää on Suomen suurin antikvariaatti, niin että kannattaa kuule kysyä meiltä jos jotain etit. Minulta pääsi nolo hämmästyksen vinkaisu, en saanut sanottua mitään ennen kuin vasta takaisin kassalla jotain jestas, olipas.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle)