Anja Nystén kertoo, että Kemikaalivirasto aikoo selvittää seksilelujen kemikaaliriskejä: ”Alustavan riskinarvion mukaan seksileluja, kuten vibraattoreita käyttävillä aikuisilla, on potentiaalinen riski altistumiseen. Riskin suuruus on kuitenkin hämärän peitossa. Tanskalaiset ovat vuonna 2006 tehneet selvityksen seksileluista. Otos on varsin pieni, kaikkiaan 16 tuotetta. Seksileluja valmistetaan paitsi PVC:stä, myös luonnonkumista sekä silikonista. Suuri osa seksileluista valmistetaan Kiinassa. Jelly-tuotteet ovat käytännössä PVC:tä, jossa saattaa olla pehmittimiä eli ftalaatteja jopa 70 %, joita voi irrota tuotteista. Öljypohjaisen liukasteen käyttö satakertaisti migraation DEHP-ftalaatin kohdalla. Vesiliukoinen liukaste on siis suositeltavampi. Selvityksen yhteenvetona todettiin kuitenkin, että tuotteiden käytöstä ei muodostu terveysriskiä, sillä määrä on vähäinen. Yhdestä tuotteesta löytyi trimetyylitinakloridia, jota raskaana olevien ja imettävien tulee välttää. Tanskalaisraportissa annetaan ohjeeksi käyttää vibraattorin kanssa kondomia. Toinen ohje on pestä tuote miedolla saippuavedellä ennen ja jälkeen käytön, mikä nyt tietysti muutenkin on selvä juttu.” (Mari Koo)