Kulutusjuhla

Itselle ostettu lahja sentään on aina hyvä lahja: kehut Yrjönkadun uimahallille

Tiedän, etten ole ainoa, joka ostaa itselleen lahjoja. Siis tietyn hankinnan kohdalla voin perustella sen sanomalla, että nyt on joulu tai syntymäpäiväni lähellä, ja olen jotenkin ansainnut lahjan.

Usein nämä lahjat ovat jotain hieman erityisempää: hieronta, kalliimmat kengät, tyylikäs asuste. Ja kun itse itselleni valitsen, niin tietysti nautin hankinnasta.

Tänä vuonna oma joululahjani on kymmenen kerran kortti Yrjönkadun uimahalliin (42 euroa). Olisin ostanut sen muutenkin, mutta sattui nyt sopivasti olemaan tarvetta nimenomaan joulun aikaan.

Olen nyt suunnilleen vuoden verran käynyt pulikoimassa tässä Helsingin keskustassa sijaitsevassa, Suomen vanhimmassa julkisessa uimahallissa. Aiemmin en oikein edes tajunnut hallin erikoislaatuisuutta ja tunnelmallisuutta, enkä ollut siellä käynyt.

Mutta nyt olen kovin tykästynyt!

Ensinnäkin nykyisestä kodista kävelee Yrjönkadulle noin kymmenessä minuutissa.

Alastonuintia viehättävässä paikassa lapsivapaasti

Lisäksi hallissa on eri päivät nais- ja miesuimareille, ja siellä saa uida alasti. Jos ei halua, ei tarvitse ahtautua uimapukuun (erityisesti raskaana ollessani tämä oli kätevää).

Iloitsen myös siitä, että Yrjönkadulla ei ole lastenallasta eikä siis kiljuvia ja juoksentelevia lapsia. Ennen lisääntymistäni minut olisi voitu leimata lapsivihamieliseksi tämän kommentin vuoksi, mutta nyt, kun minulla on se vauva, niin nautin, ettei tarvitse uimahallissa katsella muidenkaan lapsia.


Kuva: Helsingin kaupunki

Kakkoskerroksessa rentoutumista pitkän kaavan mukaan

Yrjönkadun yksi erikoisuus on kakkoskerros, josta voi vuokrata lepohytin. Samaan hintaan (12 e) saa mm. kylpytakin ja mahdollisuuden nauttia kahvilan herkkuja. Tätä kehuu blogissaan HeidiBee:

”Yläkerrassa on mahdollista uimisen, saunomisen ja lepäilyn jälkeen nauttia myös juomaa ja ruokaa. Itse en keksi nopeasti yhtään täydellisempää tapaa tavata ystäviä ja rentoutua.”

Yrjönkadun altaasta yksi kolmasosa on vesijuoksijoille, ja itse läträän nimenomaan kyseisellä radalla.

Eikä uimahallikäynnin hintakaan ole mielestäni kallis. Peruskertamaksu on 5 euroa, ja mm. opiskelijat ja työttömät pääsevät halvemmalla.

Oletteko muut ostaneet itselleni lahjoja? Mitä ja miksi?

2 Comments

  1. Yrjönkatu on Helsingin helmi. On hankala kuvitella parempaa paikkaa tavata ystävää kuin Yrjönkadun toinen kerros. Ruokaa, juomaa, saunomista ja uintia keskellä pääkaupunkia. Upeaa!

  2. Uiminen ja yleensäkin vesiliikunta on kyllä niitä parhaita tapoja huolehtia itsestään, siis liikunnan puolella. Ja siinä olet oikeassa, että itse kun ostaa lahjan niin saa varmasti sitä mitä haluaa. Minulla ei paljon muita vaihtoehtoja edes ole jos aion jonkun lahjan joskus saada, kun ei ole perhettä ja ystävätkin asuvat kaukana. Nyt joulun alla tietysti tulee mietittyä noita http://lahjaidea.eu lahja-asioita enemmänkin, niin itselle kuin läheisillekin. Nuo kausikortit, sarjaliput ja muut liikuntalahjakortit ovat loistava valinta, samoin tietysti hieronta ym. ihanuudet mihin ei välttämättä itse tulisi niin usein mentyä.