Kulutusjuhla

Kategoria: Kehut

Tukka kuntoon Timma-palvelun kautta

Tällä hetkellä minulla ei ole varsinaista vakiokampaajaa (tai siis vanha vakiokampaajani on liian kaukana arjen reiteiltäni). Niinpä olen viime aikoina leikauttanut hiuksiani milloin missäkin. Loman jälkeen oli taas tukkakriisi ja kampaajalle oli päästävä…

Särki on suomalaisten lähitulevaisuuden ekologinen suosikkikala

Parhaillaan on käynnissä Vuoden suomalainen elintarvike -äänestys. Valintani on helppo: Järki särki sai ääneni. Ensimmäiset pari purkkia tuotetta sain lahjana valmistajalta ja sitten olinkin koukussa. Olen ostanut tuotetta kymmeniä purkkeja, lahjonut niillä kavereitani…

Kuluttaja ilahtuu: kasvipohjaisia tuotteita alennuksessa lähikaupassa

Viime viikolla valittelin tänne blogiin sitä, että kasvispohjaiset tuotteet ovat huomattavasti kalliimpia kuin vastaavat eläinperäiset, eikä esimerkiksi tofua näy alekampanjoissa. Onneksi sain heti viikonloppuna todistaa lähikaupassani, K-supermarket Fortunassa, että kasvipohjaisten tuotteiden alekampanjointi näyttää…

Tukan saa puhtaaksi tavallisella oliiviöljysaippualla

Olen viime vuodet pessyt hiuksiani palashampoolla. Se on ollut ihan kelvollinen ratkaisu hiuksilleni, mutta kun tuttava kertoi Facebookissa, että tavallinen oliiviöljypohjainen saippua käy myös hiusten pesuun, niin oli tietysti pakko kokeilla. Nyt olen…

Fiskarsin leipäveitsi hajosi käsiin, Pirkan oli huono: palaute tuotti hyvitykset

Elokuun lopulla vuosia vanha Fiskarsin leipäveitsi hajosi oudosti. Koska ruisleipä on perheemme jokapäiväistä leipää, niin uusi leipäveitsi piti saada nopeasti. Nappasin hätäpäissäni lähikaupasta Pirkka-leipäveitsen (n. 12 e). Se oli huono valinta. Veitsi osoittautui…

Soittimen laukun kantokahva hajosi: osaava suutari palveli hienosti

Ismon kitaralaukun kantokahva hajosi. Onneksi apu löytyi suutarilta: ”Viikon päästä tuli puhelimeen viestiä suutarilta että työ olisi noudettavissa. Hieman jännäsin kuinka homman on käynyt. Yllätys oli suuri kun sain kuulla että tilalla oli…

Kaksi pientä ruokakauppaa on parempi kuin yksi iso

Kävin lauantaina kirjastoreissulla lähimmässä S-marketissamme eli Kasarmitorilla. Halusin ostaa kaalia, mutta tarjolla oli vain isoja kaalipalloja: sellaisessa on käyttööni liikaa kaalia, se painaa paljon eikä edes mahdu jääkaapin vihanneslokeroon. Kysyin osastolla olleelta myyjältä,…

Pyörähuollon iso plussa: hinnat ja huoltojen sisällöt esillä nettisivulla

Huoltopalvelujen ostaminen ei aina ole helppoa: hinta-arvioita ei saa, arvio voi heittää lopullisesta hinnasta, eikä välttämättä oikein tiedä, mistä itse asiassa maksoi. On siis hienoa, kun pyöräkorjaamo kertoo nettisivuillaan sekä yleisimpien huoltojen hinnat…

Arvostelu lasten Hamax-pyöränistuimesta ja ajatuksia lapsen kanssa pyöräilystä

Kävin tänään pyöräilemässä Helsingin keskustan tuntumassa lapsen kanssa, koska oli niin keväisen aurinkoinen alkuilta. Sitä paitsi kepeä fillarointi on mielekäs tapa ulkoilla, ja lapsikin viihtyy hyvin kyydissä. Lapsi istutettiin ensimmäisen kerran pyöränistuimeen viime…

Lapsille on Helsingissä runsaasti edullista tekemistä

Kävin 1,5-vuotiaan poikamme kanssa Päivälehden museon Takapihan Tarzan -näyttelyssä. Näyttely on ennen kaikkea pieni puuhastelupaikka lapsille: kiipeilyseinä, narutikkailla varustettu maja, köysiä, isoja lattiapatjoja, pyöriteltäviä pyöränrenkaita. Taapero ei tietysti kiipeile köysissä, mutta piti siitä,…

Older Posts »
Page 1 of 8