Aamun uutisvirrasta osui silmiini juttu Tuikkujahdista. Tässä jäteyhtiöiden järjestämässä jahdissa koululuokat keräävät talteen kynttilätuikkujen alumiinikuoria, ja suurimmat määrät keränneet palkitaan.
Jutussa hämmästytti kerättyjen tuikkujen määrä.
”Jamalin koulun 3.-4.-luokkalaiset keräsivät marras-tammikuussa peräti 6 314 tuikkukuorta per oppilas ja selvisivät siten voittajaksi Tuikkujahdissa Pohjois-Karjalassa.”
Siis tälle voittoisalle lieksalaiskoulun porukalle kertyi yli 6 000 tuikkukuorta yhtä oppilasta kohti. Hämmästyttävää.
Tuikkuja voidaan tietysti pyytää esimerkiksi yrityksistä tai muuten organisoida tuikkukuorien keräys esimerkiksi kauppoihin viedyillä keräyslaatikoilla. En onnistunut äkkiseltään löytämään yhtään juttua, jossa olisi kerrottu, miten oppilaat ovat toteuttaneet menestyskeräyksiään.
”Yhteistulos koko maassa oli ennätykselliset 5 092 965 tuikkukuorta. Kerätyistä alumiinisista kuorista on mahdollista tehdä melkein 340 000 uutta limsatölkkiä tai melkein 34 uutta pientä Buster -venettä.”
Meidän taloutemme ei viimeisen vuoden aikana ole tuottanut yhtään tuikkukuorta jätteisiin. Kynttilöiden polttaminen on ylipäätään jäänyt vähäiseksi, ja ne kynttilät, joita on poltettu, ovat pääsääntöisesti olleet mehiläisvahakynttilöitä. Niitä nimittäin työnikin (työnantajanihan on Mehiläishoitajain liitto) puolesta mieluusti hankin. Koen ne myös ekologiseksi ja hyväntuoksuiseksi vaihtoehdoksi.