Matias arvioi Köyttöliittymä-blogissaan Otto-automaattien toimintaa. Hän on selvittänyt mm. sen, miksi automaatti ei kerro heti, että PIN-koodi oli väärä. Lisäksi Matias pohtii automaattien käyttöä esimerkiksi näin: ”Vielä kymmenen vuotta sitten käyttö oli pykälän verran helpompaa, kun ei joutunut aluksi vastaamaan turhaan kysymykseen debit vai credit. En ikinä ole käyttänyt korttini luotto-ominaisuutta pankkiautomaatilla, joten ärsyttää miksen voi säätää jossain, etten halua koskaan nähdä tätä kysymystä. (Enkä halua kantaa lompakossani erikseen Visa Electronia pankkiautomaatteja varten.)
Kymmenen vuotta sitten matka myös jatkui automaattisesti eteenpäin PIN-koodin syöttämisen jälkeen. Nykyään pitää painaa erikseen jatka-nappia.
Muinoin automaateista sai myös 50 markan seteleitä. Minulle kaksikymppiset eivät ole ongelma, mutta tuntuu ikävältä, ettei Suomessa kyetä tämän parempaan palvelutasoon, kun se muissa maissa onnistuu. Ilmeisesti käteistä vain käytetään täällä niin paljon vähemmän.” (Mari Koo)
Kaisa Kyläkoski
Kerran painoin vahingossa credit ja sain melkein sydärin kuitista, jonka ”saldo” oli hyvin erilainen kuin käyttötilini.