Lupiini kirjoittelee ostamisesta ja ostamattomuudesta: ”Vaikka vitsikäs pöllöheijastin, kierrätyshuovasta tehdyt lasinaluset tai haarukka-amppeli kuinka soittelisivat omaa esteettistä silmää, sitä toisaalta miettii, että tarvitsenko tuota muka oikeasti ja tulenko siitä onnellisemmaksi? Että eikö koti ole jo ihan täynnä kaikkea hyvää ja kaunista, niin täynnä, ettei sitä edes aina oikein osaa arvostaa? Ja kohta on joulu, tuo tavaran juhla, jonka jäljiltä meillä varmaan on taas aika monta pannunalusta, kynttilää, hiirimattoa ja kilisevää lelua.
Mutta täytyy kyllä sanoa, että viikko sitten ostamani hyasintti tuo minulle päivittäistä iloa. Se ei vielä edes kuki mutta on tiettävästi vaaleanpunainen. Ja olen myös ihan muikeana esikoiselle hommatusta Kivatin kypärämyssystä: siinä yhdistyy nerokkaalla tavalla kaksi vaatekappaletta (pipo, kauluri) ja se on lisäksi lämmin ja aika kivan näköinen (liila-turkoosi pöllöbrodeerauksella) ja sen kokohaarukka on peräti 4-10 vuotta.” (Mari Koo)