”Tekopyhä esittää puhtoista ja pyhää. Ekotekopyhyys tarkoittaa viherpesua ja ympäristöasioilla jeesustelua eli oman kilven kiillotusta ekologisella paatoksella.
Ekoilu on pop, mutta mistä se kertoo? Olemmeko tiedostavia vai onko ekologinen kuhina pelkkä ohimenevä ja pinnallinen muoti-ilmiö?”
Tällaisia aiheita on lauantaina klo 10 Yle Radio 1:ssä Eve Mantun vetämässä kurittomassa kokouksessa. Olen mukana keskustelussa yhdessä Suomen ympäristökeskuksen Ulla Ala-Ketolan kanssa, joka edustaa Ekopaastoa.
Ohjelma nauhoitettiin tällä viikolla, ja kuten aina nauhoitusten jälkeen, niin tällakin kertaa tuntui siltä, että lähinnä höpötin sekavia ja asian vierestä.
Sitä paitsi ekotekopyhyys on hankala aihe. Siitä on vaikea puhua, ettei itse vaikuttaisi tekopyhältä ja muiden toimintaa tuomitsevalta. Sitä paitsi omakaan toimintani ei ole niin ekoa: tunnustin nauhoituksessa mm. lapsemme kertakäyttövaippojen käytön sekä asuntomme lämpöpatterin, joka paahtaa lämpöään täysillä, koska on vanha ja mahdoton säädettävä.
Tietysti monien kuluttajien toiminta voi näyttää ekotekopyhältä ja pinnalliselta, ja kyllä se minuakin välillä ärsyttää. Ennen kaikkea varmaan siksi, että toiminta on niin poukkoilevaa ja epäloogista: toiseen suuntaan hehkutaan ekoa (”Hankin tämmöisiä maatuvia biojätepusseja”) ja toiseen suuntaan sitten toimitaan ihan toisin (”No lähdettiin autolla ajelemaan huvikseen ja käytiin sitten 130 kilometrin päässä Keskisen kyläkaupalla, kun ei muuta keksitty”).
Mutta pahempaa tämä ekotekopyhäily on tietysti yritysten ja yhteiskunnan päättäjien tekemänä. Sillä on suuremmat seuraukset ja vaikutukset. Ja se on harmittavan yleistä. Kaikki haluavat juhlapuheissaan suojella maapallon tuleville sukupolville, mutta niitä ratkaisuja, joilla jotain aidosti tehtäisiin, näyttää olevan hyvin vaikea tehdä.
Mutta siis kuunnelkaa toki radiosta, jos kiinnostaa!
Saara
Mmm. Minusta ei ole tekopyhä jos puhuu ekoasioista vaikkei itse olekaan täydellinen ekojeesus. Sellaisia nimittäin on erittäin harvassa (ja he ovat usein muuten rasittavia ihmisiä ja huonoja roolimalleja). Tekopyhää on olla olevinaan huolissaan ympäristöasioista vaikka toimintaa ohjaava arvo tosiasiassa on esim. rahan säästäminen. Esimerkiksi, yritys joka ohjaa työntekijöitään käyttämään joukkoliikennettä työmatkoihin on tekopyhä jos kehotuksen motiivina ei pohjimmiltaan ole oikeasti ympäristöstä huolehtiminen vaan säästäminen. Tällöin toiminta on periaatteessa eettisesti kiitettävää, mutta se on sitä vain sattumalta. Jos lentäminen olisi halvempaa, tämä yritys kannustaisi työntekijöitään sitten siihen ja unohtaisi ympäristöarvot samantien. Sen sijaan on vain hyvä, jos ekoasioista puhuvat enimmäkseen tavalliset ihmiset joiden haasteena on vihreiden arvojen yhdistäminen arjessa pärjäämiseen.
Epätäydellisyys ja se että arjessa on tehtävä kompromisseja ovat aivan eri asioita kuin tekopyhyys. Silloin ei ole kysymyksessä sellainen kaksinaamaisuus joka tekopyhyyteen liittyy, vaan arjen paineet ja rajalliset resurssit. Epäloogisuuskin on inhimillistä. Täytyy muistaa, että on parempi ajatella ympäristöä edes satunnaisesti kuin ei ollenkaan. Eräs mustavalkoisen ajattelun pahimpia muotoja on ajatella että jos joku ei pysty (mistä tahansa syystä) täydelliseen suoritukseen tai laittamaan ympäristöä koko ajan etusijalle, ei sitten kannattaisi yrittää tehdä yhtään mitään. Kuitenkin on parempi, että huviautoilija hankkii ne biojätepussit kuin että hän autoilisi huvikseen JA jättäisi biojätteet lajittelematta. Ehkä huvikseen ajelemisen lopettaminen on tälle ihmiselle vaikeaa? Onko minulla varaa tuomita hänet ankarasti (ja riskeerata se että hän masentuu ja luovuttaa täysin), jos itsekin teen joskus vähemmän kestäviä valintoja? Tietysti minä teen valintani hyvistä syistä ellen peräti pakon edessä. Mutta mistä minä tunnen toisen toiminnan takana olevat syyt ja voimavarat niin hyvin että voin suoralta kädeltä leimata hänen toimintansa paheesta johtuvaksi? Ihmisen taipumus selittää omat tekonsa parhain päin mutta selittää muiden teot paheellisesta luonteesta johtuvaksi on sitkeä ja inhimillinen, mutta myös aika epäoikeudenmukainen…
Mari Koo
Jep, Saara, toki asia on näin kuin kirjoitit. Mutta yritin nyt tuoda julki, että vaikka kuinka yrittäisi olla hyvä ihminen ja välttää muiden arviointia, niin sitä silti teen. Että minun mielestäni on vähän turhaa tuhlata rahojaan biojätepusseihin, koska sanomalehti tai muu jätepaperi ajaa saman asian ilmaiseksi, ja kun ei ne biojätepussitkaan edes maadu siellä, mihin biojätteeni päätyy (http://yle.fi/uutiset/biojatepussi_ei_hajoa_kaatopaikalla/5914759).
Tietysti pitäisi yrittää olla parempi ja kannustaa edes niihin pieniin tekoihin: ei välttämättä vain niiden tekojen itsensä vuoksi, vaan siksi, että ne teot ovat viesti siitä, miten ihmiset ovat valmiita muutoksiin. Sen jälkeen päättäjienkin on helpompi tehdä päätöksiä, koska voivat helpommin uskoa, etteivät ne herätä vain suurta vastustusta.
Parhaissa ekologisissa ratkaisuissa yhdistyvät kaikki hyvät puolet: kätevyys, tyylikkyys, rahan säästö ja ekologisuus. Itsehän en viitsi suuresti oman elämäni pieniä ekotekoja mainostaa, koska tärkeimmät tekijät liittyvät siihen, että olen pihi, ettei vain ole varaa tai ei kiinnosta. Taatusti esim. asuisimme isommassa asunnossa, jos se olisi taloudellisesti järkevämpää. Eli en siis halua julistaa kovaäänisesti oman elämän kasvisvoittoista kausiruokaa tai autottomuuttamme, koska jollain tasolla tekopyhiksi ratkaisuiksi ne muiden silmissä kääntyisivät.
Mutta kieltämättä myös ekovalinnoissa häiritsee se, jos ne kuitenkin pyörivät kulutuksen ympärillä. Siis ei tarvitse esim. vähentää kulutusta, vaikkapa kosmetiikan ostamista, jos ostaa luonnonmukaista kosmetiikkaa. Se ajatus tuntuu vähän nurjalta. IHan niin kuin kirpputoreilla käymisestäkin on muodostunut sellainen ikään kuin hyväksytty tapa kuluttaa: onhan se kierrätettyä! (Ja tähän siis sorrun itsekin, koska sen lisäksi, että on kierrätettyä, niin on myös halpaa, joten kannattaahan sitä hankkia, vaikka ei niin välttämättä jotain tarvitsisikaan. SIitä sitten koen itsesyytöksiä ekotekopyhyydestäni.)
Saara
Muiden arvioimista tekee varmaan jokainen jollakin tasolla, onneksi hyvä ihmisyys ei siitäkään riipu. 🙂
Tuo olikin hyvä pointti, että ekovalinnat pyörivät usein kulutuksen ympärillä. Olisiko ongelma silloin se, ettei kulutuksen vähentäminen ole yleensä yhtä näkyvä valinta kuin ekotuotteiden suosiminen. Esimerkiksi, jos käyn ostamassa puuteria, ihmiset voivat bongata minut kuluttamassa kosmetiikkaa ja pääsevät kurkkimaan, minkä merkkisen tuotteen valitsen. Kukaan ei kuitenkaan näe, onko kysymyksessä ensimmäinen puuteriostokseni kolmeen vuoteen vaiko kolmeen kuukauteen… Itse tietysti tiedän, miten paljon mitäkin kulutan. Kulutuksen vähentämistä on vaikea mainostaa siksikin, että ainoa jotenkuten käypä vertailukohta on oma lähtötaso. Toisaalta, joissain elämänvaiheissa (esim. kun perheeseen syntyy lapsi tai tulotaso nousee) on hyvä saavutus jo sekin jos kulutustaso ei pomppaa hirveästi ylöspäin. Ekologisista kulutusvaihtoehdoista syntyy usein helpommin keskustelua kun taas itsensä kehittäminen kulutusta vähentämällä on välttämättä yksinäisempää puuhaa.
Sille missä valossa muut näkevät teot, ei yleensä paljoa mahda. Ihmiset tulkitsevat tekomme ja vaikuttimet niiden takana enimmäkseen juuri niin kuin haluavat. Jos joku haluaa tulkita tekosi kielteisesti, hän taatusti tekee niin vaikka tekemisesi objektiivisesti ottaen ilmentäisivät miten suurta vilpittömyyttä. Reiluus ja hyväntahtoisuus ovat hyveitä, eivät sellaisia asenteita joita kaikilla olisi pakosti. Tekemisten kiitettävyys riippuu suosimani hyve-etiikan valossa itse teosta ja sen tekemisen takaa löytyvistä motiiveista, ei siitä miten muut teon tulkitsevat. Omasta puolestani, yritän vain tehdä parhaani ja toivon että minulla olisi sen verran onnea että törmäisin enimmäkseen hyväntahtoisiin ihmisiin…vaikka onhan se aina mukavaa tulla oikein ymmäretyksi!
Mari Koo
Niinpä, pitää yrittää minun petrata tuon hyve-etiikan suhteen 🙂 Ja onneksi suuri osa ihmisistä on hyväntahtoisia ja ymmärtäväisiä!