Kulutusjuhla

Kulutusjuhlan avainsanalla 'Eettisyy&ekologisuus' merkittyjä kirjoituksia

Kukkakaaliriisi: hyvis vai pahis? Kasvimakkaraa Ison Lerssin tilalle? Tervetuloa Ruokamysteereihin!

saturday 21. mayta 2016 klo 10.50 kirjoittajana Mari Koo

Olen aloittanut uuden kirjoitus- ja nettiprojektin, Ruokamysteerit, yhdessä ystäväni ja ravitsemuksen rautaisen ammattilaisen Leena Putkosen kanssa. Tarkoituksenamme on pohtia tämän vuosituhannen ruoka- ja ravitsemuskeskustelua sekä eettis-ekologisista että ravitsemuksellisista näkökohdista. Nyt naputamme paitsi nettiä, niin myös tekstejä, jotka Otava julkaisee kirjan muodossa ensi vuoden alkupuolella.

Ruokamysteerien nettielämä käynnistyi jokin aika sitten. Nettisivun lisäksi käytämme tietysti myös mm. Facebook-sivua.

Tähän mennessä olemme ehtineet kirjoittaa muutaman blogitekstin. Itse olen kirjoittanut mm. makkarasta:

“Toistaiseksi Suomen tämän kesän kohutuin grillimakkarauutuus on Iso Lerssi. Tuotteen innovaatio oli koko eli se on tavallista makkaraa isompi.

Huoh. Toisissa maissa makkarabisnestä viedään onneksi toiseen suuntaan.

Ruotsissa huoltoasemaketju Preem on lähtenyt mukaan pelastamaan maailmaa ilmastoystävällisemmällä makkaralla. Perusmakkaraan verrattuna tuotteessa on puolet vähemmän lihaa ja tilalle on laitettu mm. porkkanaa ja chia-siemeniä.

Myös lihaisista tuotteista tunnettu Scan on pistänyt kasviksia peliin. Korvish ja Järpish markkioidaan puolittaisina kasvistuotteina eli lihan ohella mukana voi olla vaikka palsternakkaa ja perunaa. Toki kasvisten lisääminen tuotteisiin, joissa niitä normaalisti ei ole, näkyy myös Suomessa: kaupan hyllyltä voi ostaa esimerkiksi kasviksia sisältävää tuorepastaa tai leipää.”

Eilen pohdin kukkakaaliriisiä. Onko se turha elintarvike vai onko tällaisissa valmiiksi käsitellyissä kasviksissa hyvätkin puolensa?

“Lisäksi kaupoissa myydään paljon ruokatuotteita, jotka on suunniteltu helppokäyttöisiksi, mutta joita emme paheksu. Esimerkiksi pakastettujen vihannesten myyminen on hyväksyttävää.

Nyt ovat yleistyneet esimerkiksi salaattibaarit: kokoa läjä tuotteita, kilohinta 14,90 e, maksa ja syö. Ja se on tosi jees, koska saat kivan salaattiaterian.

Harva motkottaa, että onpa typerää, kun myydään valmiiksi pilkottua kurkkua, salaatinlehtiä, keitettyä riisiä tai keitetty kananmuna kalliilla hinnalla uusavuttomille.

Yhden tärkeän näkökohdan keskusteluun nosti vuonna 2013 Maija Haavisto. Tällöin kohuttiin valmiiksi paistetusta jauhelihasta. Haavisto muistutti, että esimerkiksi sairaat ihmiset tai vanhukset voivat tarvita näitä vaihtoehtoa. Jos sormet eivät toimi normaalisti, ei appelsiinin kuoriminen onnistu eikä kokonainen kukkakaali muutu kädenkäänteessä silpuksi.”

Eli tervetuloa seuraamaan kirjoitteluani ruoka-aiheista Ruokamysteereihin!

LeenajaMari20-p

Kuvassa me kirjoittajat. Koska ruoka on myös hauska ja mahtava aihe!

Be Sociable, Share!

»   Filosofian puutarhan Saara kirjoittaa eiliseen maapallon luonnonvarojen loppuunkuluttamiseen liittyvästä uutisesta ja antaa neuvoja omiin kulutusvalintoihinsa: “Keskivertosuomalaiselle olisi suuri muutos siirtyä ravitsemussuositusten mukaiseen lihan kulutukseen 300g/viikko. Tämä lihankulutus on meidän perheessä jo pitkäaikainen tavoite. Siihen mahtuu kahden hengen perheessä paketti jauhelihaa (400g) viikossa sekä hieman lihaleikkelettä. [ – – -] Olen ilokseni huomannut, että sekä MSC-sertifioidun kalan että luomukanan saatavuus on viime aikoina”parantunut Lohjallakin. Vastuullisinta tuotantoa on tietysti kasvattaa ja keräillä ruokaa itse. Tänä vuonna sato on mitä on, mutta parhaansa voi tehdä aina. Myönnän irtopisteitä Puolisolle joka on tänä vuonna parantanut Pientilan tuottavuutta tekemällä meille mansikkamaan.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

“Voi & oliiviöljy”, mainostaa levitepakkaus, vaikka suuri osa rasvasta on palmuöljyä

sunday 15. februaryta 2015 klo 17.54 kirjoittajana Mari Koo

Hanna K. lähetti viestin,jonka mukana oli kuva Creme Bonjour -tuotepakkauksesta:

“Pakkaus on harhaanjohtava: tuote sisältää voita 22 % ja oliiviöljyä 20,4 %. Erillisellä laskutoimituksella pitää tuoteselosteesta päätellä palmuöljyn osuus.”

WP_20150214_002

Kieltämättä tästä pakkauksesta voi puhua harhaanjohtavana. Tuotenimen perusteella on täysi syy kuvitella, että ne suurimmat rasvat ovat voi ja oliiviöljy. En ainakaan minä osaisi epäillä, että mukana on myös rutkasti palmuöljyä. Lisäksi tuotteen rasvana on rypsiöljyä, mutta sitä on vähemmän kuin palmuöljyä: rypsiöljy mainitaan tuoteselosteessa vasta palmuöljyn jälkeen.

“Jos rypsiöljyn tilalla olisi vain palmuöljyä, palmuöljyn osuus nousisi niin suureksi että se pitäisi mainita luettelossa ensimmäisenä. Vaikuttaa laskelmoidulta”, Hanna toteaa.

Creme Bonjourin omilta sivuilta en löytänyt edes koko tuotetta, eikä siellä muutenkaan tarjottu edes tuotteiden ainesosaluotteloita.

K-Supermarketin sivuilla ainesosaluettelo on seuraava:

VOI (22%), oliiviöljy (puhdistettu oliiviöljy (20%), ekstra-neitsyt oliiviöljy (0,4 %)), palmuöljy, vesi, rypsiöljy, KIRNUMAITO, suola (1,5%), luontainen aromi, emulgointiaine (auringonkukkalesitiini), happo (maitohappo), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), A- ja D- vitamiini. Rasvaa 70%: maitorasvaa 18% ja kasvirasvaa 52%.

Palmuöljy on saanut huonoa julkisuutta, sillä palmuöljyn tuotantoon liittyy monia epäekologisia ja epäeettisiä kohtia. Eikä se ole myöskään terveellinen rasva.

Joten on selvää, että jos pakkauksessa lukisi “Voi, oliiviöljy ja palmuöljy”, niin tuskin kauppa kävisi niin hyvin.

Be Sociable, Share!

»   Pitsiunelmien Rinna on tehnyt alusvaatehankintoja vastuullisuus mielessään. Pettymyksen on tuottanut urheiluliivi Shock Absorberin asiakaspalvelun puute: “Löysin Anita-nimisen liivifirman, joka ompeluttaa tuotteensa – ainakin osan niistä – Tsekeissä ja ostin heiltä uudet sporttiliivit (entiset ovat totaalisen räjähtäneet, ilo päästä niistä eroon). Nettisivuilla ei ole mitään tietoa mistään, mutta sain kysymykseeni vastauksen, että nettisivut uudistetaan tämän kesän aikana ja sinne tulee selvää tietoa liivien valmistuspaikoista. Odotan innolla!! Hankkimani liivit pitävät kummut ojennuksessa lenkkeillessäkin, eikä hinta ollut sen korkeampi kuin kilpaiijalla. Olen tosi helpottunut tästä löydöstä, sillä kilpaileva sporttiliivimerkki Shock Absorber ei ole neljästä (4) yhteydenotosta huolimatta vastannut MITÄÄN tiedusteluihini liivien valmistuspaikasta tai siitä miten ompelijoiden kelvolliset olot taataan. Sieltä on kyllä tullut automaattivastaus “vastaamme 48 tunnin kuluessa”, joten viestini ovat menneet perille. Olen todella, todella ärtynyt kyseiseen lafkaan – koskaan, ikinä ei ole näin epäkohteliaasti jätetty vaan vastaamatta.” (Mari Koo) 1 kommentti.

Raaka-aineiden alkuperän kysyminen ravintolassa tuntuu vaivalloiselta

friday 23. mayta 2014 klo 13.58 kirjoittajana Mari Koo

Tunnustan, että olen ravintolassa vain kerran tai pari kysynyt lisätietoja raaka-aineiden alkuperästä. Olen sitä silti monta kertaa miettinyt.

Mutta kynnys kysymiseen on tuskallisen korkea. Tuntuu kiusalliselta avata suu ja kysyä, että mitäköhän lohta teillä käytetään ja mistäs lampaanliha tulee. Että siinä sitten lounashetkeäni pilaisin tivailuilla, joihin ravintolan henkilökunta ei ehkä välttämättä osaisi vastata.

Lisäksi takaraivossani elää epäilys, että ne tuotteiden alkuperät eivät välttämättä kestä eettistä syynäystä. Olenko valmis kantamaan tiedon siitä, ettei ravintola piittaa, mitä se laittaa lautasilleen? Että pääasia on halpa hinta ja muulla ei niin väliä? Sanonko sitten, että ei kiitos, ja kannan kurnivan mahani jonnekin toisaalle?

Lihan alkuperämerkinnät eivät edelleenkään tule pakollisiksi ravintoloihin. Isot firmat väittävät, että se on niin vaikeaa.

En tajua, mikä siinä voi olla niin vaikeaa. Lihoissa kuitenkin on se alkuperätieto. un asuin kolme vuotta sitten Sveitsissä, niin siellä jopa tavallisen kebab-paikan seinälle oli kirjattu, että kana Brasiliasta ja nauta Sveitsistä. Miten niin se sama ei onnistuisi Suomessa?

Siellä Sveitsissä aina tyytyväisenä vilkaisin lihojen alkuperä, vaikka harvoin edes tilasin lihaa. Mutta arvostin sitä, että tieto kerrottiin asiakkaille avoimesti. Sitä ei tarvinnut kysellä tai mietiskellä.

Tiedon tuominen esiin toimi markkinointina: kun kerrottiin, että liha tulee paikalliselta lihantuottajalta, niin tietysti syntyi mielikuva, että täällä piitataan siitä, mistä raaka-aineet saapuvat.

Fiksut ravintolat voivat tuoda raaka-aineiden alkuperän esiin myös Suomessa. Ei kaiken tietenkään tarvitse olla lähiluomusuomikausivilliruokaa, mutta oleellista on se, että avoimuus tuo luottamusta koko ravintolan toimintaan. Eikä tämä tarkoita vain kourallista ns. laaturavintoloita, vaan myös kaikkia lounaspaikkoja, pizzerioita ja työmaaravintoloita.

Eikä kuluttajan sen myötä tarvitse hiljaa mielessään arvuutella, mistä tuotteet ovat. Vaikka aina kehotetaan kysymään, niin se ei ole niin helppoa. Säästäkää siis meitä tiedonhaluisia ja laittakaan tiedot esiin automaattisesti.

Be Sociable, Share!

Tuore toukka välipalaksi tai leivän raaka-aineeksi

sunday 4. mayta 2014 klo 18.41 kirjoittajana Mari Koo

Ötökköruuan testaaminen kuuluu nyt ruuan trendeihin: onhan tässä jo popsittu villivihannekset ja maisteltu sisäelimet. Pääsin mukaan trendiin perjantaina, kun kaverini Leena kutsui luokseen hyönteisruokailtaan.

Illan asiantuntijana toimi Topi Karenius, joka myös toi paikalle kokattavia raaka-aineita.

Joitakin syötäviä hyönteisiä saa eläinkaupoista (joissa niitä myydään esimerkiksi matelijoiden ravinnoksi). Toukat olivat taatusti tuoreita, sillä luikertelivat kipossaan ennen pannulle päätymistä.

Sirkkoja voi tietysti myös kasvattaa itse, ja erilaisia kuivattuja ötököitä voi myös tilata netin kautta. Topi kertoi, että hän on kesällä kerännyt syötävää myös Suomen luonnosta. Tällöin tietysti kannattaa tutustua hyönteisiin ja siihen, mitkä ovat syötäviä.

Suuri ongelma ötökkäruuassa on viranomaispuoli: hyönteiset luokitellaan uuselintavikkeiksi, ja jonkun tahon pitäisi siis hankkia myyntiluvat jne. Toistaiseksi Suomessa ei siis virallisesti saa myydä ötököitä elintarvikkeiksi.

Tosin tietysti alkuun suuremman mittakaavan hyönteistuotannon kohteena tulee oletettavasti olemaan eläinrehu.

Pannulla paahdetut, suolalla ja currylla maustetut toukat olivat vallan hyvää naposteltavaa. Toin pari toukkaa myös kotiin, ja poikani oli innoissaan: “Mato!”
Ja kun sanoin, että sen saa syödä, niin poika ei tietysti epäröinyt yhtään.

Moni muu sen sijaan kommentoi ötökkäruokaa vähintään hieman ällöttäväksi. Tietysti kokonaisen sirkan popsiminen tuntuu aluksi vähän oudolta, koska meillä ei ole mitään perinnettä hyönteisten syömiseen. Mutta ei se minua silti ällöttänyt samalla tavalla kuin se, että jos eteeni pannaan tehotuotettua broileria (broileria en koskaan osta, mutta syön, jos se jossain minulle tarjoillaan, joten tilanteet ovat hyvin harvinaisia).

Sitä paitsi me kaikki olemme syöneet ötököitä huomaamattamme. Vattumadot ovat näkyviä, mutta esimerkiksi jauhojen ja muiden raaka-aineiden joukossa on taatusti monenlaista pientä ötökkää, joka on prosessin myötä jauhautunut joukkoon.

Mitä me sitten söimme? Esimerkiksi jälkiruokamme, makea leipä, sisälsi kokonaisia toukkia. Ne näki, mutta ei maistanut. Jos toukat olisi jauhettu joukkoon, niin niitä ei olisi edes tajunnut.

Työni puolesta (Mehiläishoitajain Liitto) vierailen ensi kesänä varmaan useamman kerran mehiläispesillä. Ehkä sitten pääsen testaamaan myös työblogiini tallentamaani, kollegan reseptiä pariloituihin kuhnuritoukkiin.

Mm. Topin sivuilta löytää lisätietoja ja reseptejä ötökkäruokailuun, esimerkiksi tortillat jauhopukin toukilla.

mato1-p

Kuvassa lapseni rouskuttaa öljyssä paistettua, maustettua toukkaa, ja helposti olisi mennyt useampikin. Ehkä tulevaisuuden päiväkodeissa kasvatetaan tuoretta lähiruokaa sirkoista ja toukista?

Be Sociable, Share!

Ekotekopyhyyden pahimpia edustajia ovat yritykset ja päättäjät

friday 28. februaryta 2014 klo 20.53 kirjoittajana Mari Koo

“Tekopyhä esittää puhtoista ja pyhää. Ekotekopyhyys tarkoittaa viherpesua ja ympäristöasioilla jeesustelua eli oman kilven kiillotusta ekologisella paatoksella.

Ekoilu on pop, mutta mistä se kertoo? Olemmeko tiedostavia vai onko ekologinen kuhina pelkkä ohimenevä ja pinnallinen muoti-ilmiö?”

Tällaisia aiheita on lauantaina klo 10 Yle Radio 1:ssä Eve Mantun vetämässä kurittomassa kokouksessa. Olen mukana keskustelussa yhdessä Suomen ympäristökeskuksen Ulla Ala-Ketolan kanssa, joka edustaa Ekopaastoa.

Ohjelma nauhoitettiin tällä viikolla, ja kuten aina nauhoitusten jälkeen, niin tällakin kertaa tuntui siltä, että lähinnä höpötin sekavia ja asian vierestä.

Sitä paitsi ekotekopyhyys on hankala aihe. Siitä on vaikea puhua, ettei itse vaikuttaisi tekopyhältä ja muiden toimintaa tuomitsevalta. Sitä paitsi omakaan toimintani ei ole niin ekoa: tunnustin nauhoituksessa mm. lapsemme kertakäyttövaippojen käytön sekä asuntomme lämpöpatterin, joka paahtaa lämpöään täysillä, koska on vanha ja mahdoton säädettävä.

Tietysti monien kuluttajien toiminta voi näyttää ekotekopyhältä ja pinnalliselta, ja kyllä se minuakin välillä ärsyttää. Ennen kaikkea varmaan siksi, että toiminta on niin poukkoilevaa ja epäloogista: toiseen suuntaan hehkutaan ekoa (“Hankin tämmöisiä maatuvia biojätepusseja”) ja toiseen suuntaan sitten toimitaan ihan toisin (“No lähdettiin autolla ajelemaan huvikseen ja käytiin sitten 130 kilometrin päässä Keskisen kyläkaupalla, kun ei muuta keksitty”).

Mutta pahempaa tämä ekotekopyhäily on tietysti yritysten ja yhteiskunnan päättäjien tekemänä. Sillä on suuremmat seuraukset ja vaikutukset. Ja se on harmittavan yleistä. Kaikki haluavat juhlapuheissaan suojella maapallon tuleville sukupolville, mutta niitä ratkaisuja, joilla jotain aidosti tehtäisiin, näyttää olevan hyvin vaikea tehdä.

Mutta siis kuunnelkaa toki radiosta, jos kiinnostaa!

Be Sociable, Share!

»   Kirjoitin työblogiini mikromuovihiukkasista, joita saksalaistutkija löysi myös hunajista. Mikromuovien lähteitä on lukuisia, mm. keinokuituvaatteet (kuten fleece) ja kosmetiikka. “Saksalaisen mehiläisalan lehden mukaan mikromuoveja on myös hunajassa. Professori Gerd Liebezeitin löysi kaikista 19 näytteestä keskimäärin noin 90 muovihiukkasta. Useimmat purkit olivat Saksasta, mutta hunajaa oli myös Ranskasta, Espanjasta ja Meksikosta sekä Italiasta. Näytteet oli joko ostettu kaupoista tai suoraan tuottajilta. Sinänsä mikromuovilöydöksilä ei ole hunajan kannalta merkitystä. Mutta tutkimus tietysti vahvistaa sen, että muovit ovat levinneet kaikkialle ympäristöömme. Mitä tälle sitten voi tehdä? Ainakin sen, että ei osta niitä kosmetiikkatuotteita, joissa on mikromuoveja. Saksalaisen ympäristönsuojelujärjestön Bundin listauksessa (PDF) nimetään suuri joukko erilaisia kosmetiikkatuotteita, jotka sisältävät mikromuoveja. Listalta löytyy suomalaisellekin tuttuja merkkejä, kuten Elmex, Colgate, Nivea, Adidas, Clinique, Garnier, Neutrogena, Yves Rocher, Vichy, Maybelline, Maxfactor ja jopa ekologisena itseään markkinoiva Body Shop. Joukossa on tuotteita huulipunista hammastahnoihin, suihkusaippuoista ihorasvoihin, ripsiväreistä poskipuniin.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Mustavalkoinen joko-tai -keskustelu kulutusvalinnoista ei kanna hedelmää, toteaa Martti Tulenheimo: “Elintapojen vapaaehtoista muutosta vastustetaan voimakkaasti. Suuri osa vastustuksesta kohdistuu juuri keskusteluun lihansyönnin vähentämistä. Valinta kuvataan mustavalkoiseksi joko–tai-tilanteeksi, jossa lihaa joko syödään joka päivä joka aterialla tai sitten ollaan automaattisesti pelkästään ituja ja papuja popsivia kalpeaihoisia ja työtävieroksuvia vegaani-hippi-anarkisti-kommunisti-totaalikieltäytyjä-narkomaaneja. Yhtä lailla monet yksioikoiset vaatimukset vähentää lihansyöntiä ruokkivat tätä hyödytöntä manikealaista vastakkainasettelua. Omien valintojen vaikutusten pohtiminen ei voisi tällaisessa tulehtuneessa keskusteluilmapiirissä kohdata juurikaan hedelmättömämpää maaperää. Itse olen syönyt koko ikäni lihaa, mutta esimerkiksi broilerin syöminen on nykyään ajatuksena vastenmielinen. Samaten kuin lihan syöminen muutenkaan joka aterialla 52 viikkoa vuodessa. Teollisesti tuotettu liha ei ole makuelämyksenä houkutteleva.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Mika Pantzar: Mukavuusalueitamme rajoitettava ympäristön hyväksi

tuesday 29. septemberta 2009 klo 9.00 kirjoittajana Mari Koo

Lauantaina Porkkanamafian yksivuotisseminaarissa puhunut akatemiatutkija Mika Pantzar peräänkuulutti erityisesti yhteiskunnallisia toimenpiteitä kulutuksen muokkaamiseksi ympäristöystävällisemmäksi.

“En usko siihen, että pienillä kulutusteoilla ihmiset pelastavat maailmaa. Eivät joet tai meret ole tulleet puhtaammaksi kuluttajien ansiosta, vaan siksi, että isot yritykset on pakotettu puhdistamaan päästöjään,” Pantzar totesi.

Vastuuta vyörytetään paljon ihmisille. Kaikkialla on vahva näkemys siitä, että ihmisten pitää oppia toimimaan vastuullisen kuluttamisen kautta, omasta vapaasta tahdostaan yhteisen hyvän puolesta.”

Pantzar totesi, että esimerkiksi hygieniatasomme on noussut sadassa vuodessa merkittävästi: muutamien likagrammojen puhdistamiseen käytetään päivittäin valtava määrä vettä. Yhtä lailla olemme tottuneet jääkaappeihin ja pakastimiin.

Erityisen merkittävinä kohtina Pantzar mainitsi asumisen ja liikenteen. Väljä asuminen on edelleen ihanne, vaikka se kuluttaa luonnonvaroja. Samoin liikenne ja liikkuminen ovat kasvaneet: 1950-luvulla suomalaiset kulkivat kahdeksan kilometriä päivässä, nyt porhalletaan 40 kilometriä.

Seminaarissa puhui myös tutkija Petri Kola. Hänen esityksensä kalvot löytyvät SlideSharesta.
Olin myös itse puhumassa tilaisuudessa lyhyesti kuluttajista ja nettimaailmasta, ja minunkin kalvoni löytyvät SlideSharesta.

Mika Pantzarin kommentteja voi kuunnella myös tallentamistani videopätkistä. Nämä eivät sisällä Pantzarin puheita kokonaisuudessaan, vain pari pätkää:

Mika Pantzar, osa 1

Mika Pantzar, osa 2

Be Sociable, Share!

Maatilatori keskellä Helsinkiä

tuesday 14. julyta 2009 klo 10.08 kirjoittajana Suviko

Pistäydyin mielijohteesta Helsingin keskustaan avatulla Maatilatorilla. Myymälä oli sisustettu kodikkaan retrosti tavalla, josta tuli mieleen vanhan ajan myymälät. Pientilojen pakkaukset tai ruokien pakaamattomana myyminen auttoivat vaikutelman syntymistä. Palvelu oli ystävällistä ja myyjillä oli aikaa jutustella asiakkaiden kanssa ruokien alkuperästä.

Valikoimassa oli kotimaisia leipiä, makeisia, hilloja, juomia, lihoja, papuja ja jauhoja, mutta yllättävän vähän vihanneksia. Pienpanimoiden runsas olut- ja siiderivalikoima ilahduttivat kuumana päivänä ja ostin leivän ja kaksi Teerenpeli-panimon siideriä. En ole nähnyt aiemmin mustikalla tai puolukalla maustettuja Lempi-siidereitä pullossa myynnissä. Sitä on tietääkseni saanut vain Teerenpeli-ravintoloista. Ihan jo tämän siiderin takia tulen uudestaankin.

Jäin pohtimaan, että näin kesällä ihan tavallisella ulkoilmatorilla, esimerkiksi Hakaniemessä, on laajempi valikoima tuoreita kasviksia. Harvoin kuulen ikäisteni nuorten aikuisten mainitsevan käyneensä torilla. Ehkä tori ei ole heränneen luomu- ja lähiruokakiinnostuksenkaan kautta meille kaupunkilaisille niin viileä elämäntapajuttu kuin tuoretuotepuoti Mannerheimintien varressa. Maatilatorilla shoppailessa voi tuntea itsensä yhtaikaa hedonistiksi ja eettiseksi kuluttajaksi. Liikeidea on tainnut saada vaikutteita Yhdysvalloista, joissa lähi- ja luomuruokakaupat ovat trendikkäitä. Englannissakin suurten kaupunkien ruokakauppojen luomuosastot ovat kaupoissa meikäläisiä vastineitaan suurempia.

Be Sociable, Share!

»   Teppo Eskelisen mielestä ulosteista ei puhuta tarpeeksi: “Paska on myös ympäristökysymys, kun tyhmät länsimaiset vievät vesivessoja kuiville alueille, vaikka hygieeniset ja hajuttomat huussitkin on keksitty. Sitten sitä kärvistellään ilman vettä, kun se on käytetty vessoissa. Luokkasorto, sukupuolisorto, ympäristökriisi. Eikö jokaisen punavihreän pitäisi olla kiinnostunut paskasta? Erityisesti kun siitä sisäänlappaamispuolesta ollaan niin pirun kiinnostuneita: kasvissyönnistä, luomusta, kuljetusmatkoista ja niin edelleen.” (Mari Koo) Ei kommentteja.