Rinna kirjoittaa mikroroskasta, jota syntyy tekstiileistä: ”On entistä enemmän aihetta suhtautua skeptisesti kuvitelmaan ja väitteisiin siitä, että luonnonkuidut ovat lähtökohtaisesti luontoystävällisiä. Maatuminen luonnonkuituisen vaatteen mahdollisena loppukohtalona on kyseenalainen juttu, jos se ei ensinnäkään maadu ja jos maatuu, sen sisältämät kemikaalit ovat sellaisia, että niitä ei kukaan halua ruokakasveihinsa. Pellavaa, puuvilla, villa jne voisi silputa biojätteeseen, jos vain tietäisi tosiaan varmaksi että sitä ei ole värjäty tai muuten kemiallisesti käsitelty. Ja miten sen tietäisi? Vaadin INCI-listat myös tekstiileihin!! [—] Vesistö- ja rantatutkimuksissa löytyy eniten polyesteriä ja akryyliä. Polyester ei ole mikään ylläri, koska se on puuvillan ohella yleisin tekstiilikuitu. Akryylin osuus maailman kuitukulutuksesta sen sijaan on suht pieni, joten akryylitekstiileistä täytyy irrota kuituja oikein urakalla.
Mikrokuituroska on niin vähän aikaa sitten havaittu ongelma, ettei oikein vielä ole mitään selvää neuvoa huolestuneille kuluttajille, muuta kuin ÄLÄ YLIPYYKKÄÄ. Se on muutenkin pätevä ekologinen neuvo. Mitä materiaaleja kannattaisi valita jne on vielä aivan epäselvää, pitää odotella tutkimustuloksia. Mutta tuuletus pyykkäämisen sijaan aina kuin mahdollista, niin ainakin estää omalta osaltaan mikrokuitujen joutumista vesistöihin.” (Mari Koo)