Kulutusjuhla

Kategoria: Yhteiskunta

Ajokortin uudistaminen oli yllättävän helppoa ja maksoi 20 euroa

Sain ajokortin vuonna 1995 (kasvoin maaseudulla ja siellä ajokortin ajaminen oli itsestäänselvää, jotta pääsisi helpommin liikkumaan). Kortti oli kooltaan iso, joten se vaati aina riittävän ison lompakon. Vuosien aikana kortti alkoi myös hajoilla….

Halpuuttamisen tausta: kuluttajilta on voitu kiskoa huoletta ylihintaa

Kävin eilen S-ryhmän halpuuttamisen tiedotustilaisuudessa. Siellä kerrottiin, että hintoja voidaan alentaa mm. siksi, että maailmanmarkkinahinnat ovat tippuneet ja kaupan katetta vähennetään. Suomalaisen ruokakaupan katteita, voittoja ja keskittymistä parille isolle tekijälle on kritisoitu kauan…

”Food from Finland” vai sittenkin hunajaa Meksikosta?

Suomalaista elintarvikeosaamista viedään maailmalle esimerkiksi Food from Finland -hankkeen avulla. Mikäs siinä, hienoa, että ruokamme saa tällaisia panostuksia. Koska itse toimin hunajan parissa (työnantajani on Suomen Mehiläishoitajain Liitto), niin kiinnitin tietysti huomiota kahteen…

Tahdon2013: Lain pitää olla kaikille sama

Kävin pussaamassa Katleenaa. Tein sen siksi, että haluan nähdä tasa-arvoisen avioliittolain toteutumisen tällä viikolla. Avioliitto on osa perheoikeutta. Perheoikeus on osa kuluttajuutta. Avioliitto on iso juridinen sopimus, jonka monet meistä tekevät. Avioliittohan liittyy…