Kulutusjuhla

Uuden järjestelmäkameran opettelu vaatii aikaa

Kirsti Ellilä oli kameraostoksilla: ”Ostin järjestelmäkameran. Piti ostaa halvin, mutta ostinkin aika paljon kalliimman. Eilinen päivä meni palikkatesteissä. Kaupassa varmistin myyjältä, että kamera on helppokäyttöinen, mutta hämmentävältä tuntuu jäädä uuden kameran kanssa kahden. {- – -} Olen tutkinut ohjekirjaa ja yrittänyt ymmärtää onko kameran käytöksessä jokin minulta salattu logiikka. En haluaisi mennä kauppaan selittämään tätä asiaa ja paljastaa myyjälle, etten oikeasti tajua kameroista mitään. (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle)

4 Comments

  1. Niin.. Kuinkakohan moni kehtaa ihmetellä sitä että ei heti huomenna oppinut soittamaan kun tuli haettua tuo kitara kaupasta ja mukana ei edes ollut käyttöohjetta mutta jostain syystä valokuvausta yritetään pitää edelleen taitona jonka saa vain ohjeen lukemalla ??

    • Noh noh, ei kai tätä noin vakavasti tarvitse ottaa? 🙂 Eiköhän kirjoittaja varsin ymmärrä (no, viimeistään tässä vaiheessa, mutta luultavimmin jo etukäteen), että opettelua tuokin homma vaatii, ja yllätyksiäkin tulee vastaan.

      Siksi toisekseen, on kaksi eri asiaa kyetä kameralla valokuvan ottamisen tekniseen suoritukseen erilaisissa olosuhteissa, ja ymmärtää jotain valolla kuvaamisesta taitona ja taiteena. Tässä lieni puhe ensin mainitusta, ottamatta lainkaan kantaa jälkimmäiseen. Kitaran käyttöliittymähän on helppo, vaivatta käy ”näppäily”. 😉

  2. Niinpä, niinhän sitä voisi kuvitella! Itse valokuvausta ja myös sitä kitaran ”näppäilyä” viime aikoina harrastaneena voisin sanaisesta arkustani muutaman sanasen loihtia.
    Käyttöliittymät ovat molemmissa samanmoiset – vaativat perehtymistä – kameroissa nappuloiden ja valokuvauksen aukon/valotuksen lainalaisuuksiin tai kitarassa kielien ja otelaudan väliseen suhteellisuuteen.

    Mutta sitäpä ei se kaupassa asioiva asiakas tajua, vaan kuvittelee kun hän ostaa kalliimman oikein järjestelmäkameran sillä ”kitti”-optiikalla, niin hänestä välittömästi tulee pro-kuvaaja. Tai sitten olisi niin makeaa kun leiritulilla näppäilisi kitaraa juuri hankitulla ”landolalla” nuotiopiirin neitosten ihailevien katseiden alla.

    Se nyt ei vaan tavalliselta tallaajalta onnistu, vaan vaatii sitä asiaan innostumista, perehtymistä ja ennen kaikkea pyyteetöntä harjoittelua!

    • Paikkansa pitävä ja osuva huomiohan tuo on, en kiistä. Pätee tietysti yleisemminkin elämässä, tuo salakavala toive saada jotain ilman mitään, taito ilman työtä, tulos ilman treeniä. 😉

      (Pyyteetön harjoittelu on yksi mysteeri sekin, pyyteellinen on jo selvempi tapaus.)