Kun muilla on uutta ja hienoa, niin oma tuntuu helposti vanhalta ja huonolta
sunnuntai 26. helmikuuta 2012 klo 22.18 kirjoittajana Mari KooKirsimaria huollatti suksensa ja pohti siinä samalla hiihdon välinemaailmaa: “Tulin siinä odotellessa ajatelleeksi, että ehkä käsitykseni suksieni huonoudesta on osittain heijastusta siitä, että tosi monilla kavereillani on nyt uudet sukset. Monien ikätovereideni hiihtoharrastus on elpynyt nyt kouluvuosien traumojen jälkeen, ja toisaalta opiskeluaikojen pahin tuloloukku on ohitettu kun monilla on ihan oikea työpaikkakin, joten suksien osto on tullut mahdolliseksi. Olen kuitenkin varsinkin Turku-vuosina hiihtänyt suksillani tosi vähän, joten eivät ne kovin kuluneet ole. Neljäkymppiä maksanut huolto pelasti liisterikauhulta, joten luulisi luiston nyt ainakin vähän paranevan, suksien lievästä löysyydestä huolimatta. Pärjään näillä nyt varmasti hyvin. Kovin paljoa ei tällaisen alle 100 km per talvi hiihtelevän apurahatutkijan kannata suksiin sijoittaa. Hinkuni ostaa uudet on varmasti osittain heijastusta vertailusta muiden tuliteriin hiihtovälineisiin, mutta eivät omani ole huonot vaan luultavasti aivan riittävät minun tarpeisiini.” (Mari Koo)
Aiheeseen liittyvää:
- “Shoppailu ulkomailla tuntuu jopa vähän vastenmieliseltä” Shoppailu ei kiinnosta ulkomailla ollessa, kirjoittaa Kriisi: “Tykkään siis shoppaamisesta toki, silloin kun tarvitsen jotain – ja silloin kun olen kotikamaralla. Mutta ulkomailla ollessa en shoppaa käytännössä koskaan. On nimittäin...
- Helposti aukeavaksi itseään väittänyt pakkaus vaati teräasetta Tiina hermostui ruokapakkaukseen, jonka piti aueta helposti: “Kieppasin lähikaupan kautta ja ostin jotain syötävää, jonka saa mahdollisimman nopeasti ahdettua kupuun mahdollisimman vähällä vaivalla. Siinä luki Easy Peel. Sen täytyi olla...
- Suurentaminen antoi uutta eloa vanhoille sormuksille Helena on tyytyväinen vanhojen sormusten edulliseen uudelleenmuokkaukseen: “Viime aikoina olen alkanut haikailla uutta sormusta, sellaista joka mahtuisi paksuihin sormiin. Taisin kerran jo ehtiä kuiskailla läheisille, että toivomuksena olis uusi rinkula...
- Jos suklaajäätelö on reilun kaupan tuote, niin miksei sen suklaa ole reilua? Juha testasi Pirkan Reilun kaupan suklaajäätelöä. Tuote ei kummoiselta maistunut, mutta eniten Juhassa herätti ihmetystä se, että raaka-aineista reiluiksi mainittiin vain sokeri ja kaakaojauhe. “Itse koen, että jäätelön pääraaka-aine olisi...
- Ärsyttäviä kirppisilmiöitä: hinnoittelua, huonoa tavaraa tai uutta krääsää Lupiini kirjoittelee kirppisasioimisesta ja siinä sivussa myös kirpputorien vähemmän hyvistä ilmiöistä: “Niin joo, ja kun nyt ärsyttäviä kirppisilmiöitä perata alettiin: yksi naurettava ilmiö on myyjät, jotka myyvät tuotteita ostohintaan, “koska...













