Kulutusjuhla

Hiustenvärjäyksen lopettaminen eli paluu omaan väriin 17 värjäysvuoden jälkeen

Vuosi sitten pohdiskelin, pitäisikö irrottautua hiustenvärjäyskierteestä.

Nyt olen sen toteuttanut: tänä vuonna päähäni ei ole enää laitettu mitään väriä. Viimeinen punainen värjäys on viime vuoden heinäkuulta, ja sen jälkeen syksyllä päähän laitettiin vielä muutama vaalea raita. Nyt siis lyhyen kuontaloni väri alkaa olla aika lailla oma.

Hiukseni eivät olleetkaan niin maantievärisen ankeat kuin pelkäsin. Kun viimeksi olen ollut täysin luonnollisessa värissä, olin 18-vuotias pitkätukkablondi. Nyt olen melkein 35-vuotias, eikä tukka enää samaan vaaleuteen mene, mutta ei kovin tummaksikaan. Kesä varmasti vielä vaalentaa väriäni.

Tällainen on hiusvärini nyt:

Toistaiseksi ratkaisu on tuntunut hyvältä. Etuja ovat mm.
– Rahansäästö: värjäsi sitten kotona tai kampaajalla, niin rahaa siihen menee.
– Ajansäästö: useita tunteja vuodessa nyt käytettävissä muuhun kuin värjäämiseen.
– Juurikasvumielenrauha: ei enää ärsyyntymistä siitä, että värjätty väri on haalistunuut ja juurikasvua näkyvissä.
– Ekohyvistely: ei enää jokakertaista omanntunnonkolkuttelua siitä, että laitan väriä, jonka alkuperästä en tiedä (esim. kemikaalilaitosten työolosuhteet) ja joka hiusten pesun kautta päätyy vesistöihin.
– Pois kauneusmarkkinoinnin yllytyksestä: naistenlehdet tuntuvat pitävän hiustenvärjäystä itsestäänselvyytenä (käsittääkseni suomalaisnaisista ehkä melkein 90 prosenttia värjää tukkaansa). Haluan uskoa, että tukka voi näyttää hyvältä ilman sävytyksiä tai kestovärejä.

Omalla kohdallani väri siis kasvoi asteittain pois, ja kampaaja oli apuna sekä raitojen että leikkausten suhteen. Tällöin siirtymävaiheessakaan ei ole tuntunut, että tukka olisi ruma. Pitkähiuksiselle prosessi on varmasti vähän hankalampi.

Punatukkaisuus on ollut pitkään osa minua. Nyt tuntui hyvältä hetkeltä irrottautua siitä ja katsoa, mitä väriä päästä kasvaa omasta takaa.

Hiusten harmaantuminen on varmasti omaa tulevaisuutta, mutta toivottavasti yleinen asenne harmaiden peittoon Suomessakin muuttuu ja näemme yhä enemmän ”luomutukkaa”.

Tällainen oli väritys viime vuoden elokuussa:

Lisäys: Facebookin puolella kysyttiin lähdettä tuohon väitteeseeni hiuksiaan värjäävien naisten määrästä. Mitään vakuuttavan luotettavaa lähdettä en valitettavasti voi antaa, sillä kyseessä on silkka muisteluni jostain lehtijutusta, olisiko ollut uudehko Kauneus&Terveys. Siinä muistini mukaan sanottiin, että hiuksiaan värjää noin 85 prosenttia naisista. En tiedä, miten asiaa on selvitetty ja mitä ikäryhmää luku koskee. Mutta siis lukuun kannattaa suhtautua varauksella. Jos näen vielä samaisen lehden, niin koetan lukea huolellisemmin.

11 Comments

  1. Olisiihan tuon punaisen värin saanut hennalla, jolloin ei tarvitse murehtia kemikaaleista. Itse käyttämäni henna maksaa noin euron per käyttökerta ja minulla on pidemmät hiukset kuin sinulla, joten rahan säästökin on minimaalista siihen verrattuna (vielä kun hennan kanssa pärjään ilman hoitoainetta, jota muuten tarvitsisin). 😛 Muut pointit ovat toki ehdottoman hyviä.

    • Tuo hennahan oli esillä myös silloin viime vuonna, kun aiheesta kirjoitin, ja moni on sitä ehdotellut. Kyllä, sillä saa periaatteessa kemikaalitonta väriä, mutta koska siinäkin on oma vaivansa, juurikasvut jne, niin ei innosta. Enkä tiedä myöskään hennan alkuperäprosesseista eli siitä, millaisissa oloissa ne värit tuotetaan. Kai sitä jotain reilukauppahennaakin on, en epäile, mutta joka tuotteella on oma ympäristlörasitteensa. Ja kun se punatukkaisuus ei enää tuntunut niin tärkeältä, niin mitäpä sitä suotta…

  2. Ohoo, iso ratkaisu! Mut ihan onnistuneen näköinen. Harmaantuminen käy sitten niin kuin käy – parhaiten tasaisesti, huonoiten niin kuin mulla eli vain osa päästä…

  3. Eikö pointteihin olisi kuulunut myös oman terveyden varmistaminen? Vai olenko lukenut liikaa Kemikaalikimaraa?

    • Tuossa viime vuoden kirjoituksessa sivusin noita Kemikaalikimaran hiusvärien kemikaaleja. Ei minua varsinaisesti ole oma terveys huolettanut, kun en ole koskaan saanut mitään allergisia reaktioita, ja epäilen, että moni muu tekijä vaikuttaa omaan terveyteeni enemmän. En kuitenkaan värjännyt mitenkään superaktiivisesti, kerran kahdessa kuussa ja sitä rataa.

      Enemmän ahdistaa ajatus siitä, miten jossain muualla toiset joutuvat käsittelemään niitä kemikaaleja vielä tujakoimpina annoksina.

      Mutta varmasti monelle muulle se oma terveys on tärkein juttu värjäämisen lopettamiseen. Kyllähän esim. Tanskassa on kehotettu raskaana olevia naisia olemaan värjäämättä tukkaansa sekä niukentamaan meikit ja muut raskausajaksi.

  4. Tosi hyvältä näyttää.

    Päädyin itse samaan ratkaisuun – oma hiusväri kasvoi takaisin äitiyslomalla, vaikka tukka oli melkoisen pitkä. Saattoihan se tietysti aika karulta näyttää, mutta kyllä sen kanssa eli. Tai ainakin minä elin. Jos joku muu ei kestänyt, ei siitä ainakaan mulle auottu päätä. Nyt kävin nipsaututtamassa lyhyen polkan, ja huomasin yhtäkkiä olevani ruskeahiuksinen. Oma hiusväri tuntuu ihanalta – se on mun, se on kiva ja ennen kaikkea se on ihan helkkarin helppo.

    • Helppous on kyllä varmaan se suurin plussa! Kun kaverit välillä nyt tuskailevat juurikasvun, väärän värisävyn tai haalistuneen värin vuoksi, niin voi olla tyytyväinen, ettei itse enää tarvitse ajatuksia moiselle uhrata. Toisille myös värjäys aiheuttaa päänahan ongelmia tai hiusten kulumista, joten niistäkään ei tarvitse huolehtia. Saati ostaa mitään erikoistuotteita värjätyille hiuksille tai muuta vastaavaa, joita paljon mainostetaan.

  5. Näyttää hyvältä! Kai sen voi laskea eduksi? 🙂

    Ei sillä, etteikö punainenkin, mut… aika aikaa kutakin?

    Jonkin verran minulle on aiheuttanut ihan päänvaivaa ajatus tuosta hiusten värjäämisen minusta yllättävän suuresta suosiosta naisten keskuudessa, ja mistä ilmiö syntyy tai kertoo. Kyllä joo, kyllähän minuakin ehkä hämmästyttää ja pari sekuntia jopa ihastuttaa, kuinka sama nainen voi erivärisin (ja -mittaisin) hiuksin näyttää ihan eri naiselta, mutta aika lailla pintaahan se lopulta kuitenkin on.

    Harmaita hiuksia tuottaa ainakin tällainen mainoslause kampaamon ikkunassa:
    ”Täydellinen väri.
    Täydellinen peittokyky.
    Täydellinen minä.”

    Saa miettimään, mistä se identiteetti tulee, ja oman itsen peittämälläkö se löytyy. Kun taas esimerkiksi Liina tuossa yllä kertoo nauttivansa siitä, että on oma hiusväri. En oikein senkään valossa tiedä, kenen sitä harmaantumistakaan nyt niin tarvitsisi ”pelätä”.

    Niin että – tuntuuko nyt, hyvän lisäksi, siltä, että oma väri kertoo jostain muutoksesta omassa identiteetissä, tai toisin päin ehkä vaikuttaakin siihen, mihin suuntaan käsitys omasta itsestä on menossa (jos nyt näin voi sanoa)?

  6. Ihan tottako 90 % naisista värjää hiuksiaan? Olen 3- kymppinen ja värjäsin hiuksiani parikymppisenä muutamia vuosia, muuten olen ollut omalla värillä. En tiennyt olevani näin harvinainen! Toinen asia on se, että jos on luonnonkiharat hiukset, kampaajalla on AINA se ennakko-oletus, että suoristan hiukset joka päivä ja ehkä sitten kiharran hiuksia raudalla!

    Harmaiden myötä saatan toki ryhtyä värjäämään hiuksia, mutta nyt nautin omasta väristä ja hiusten kiharuudesta ja käytän rautaa vain silloin, kun haluan jotain uutta.

    • Kuten tuohon tekstin lisäykseksi kirjoitin, niin en pysty tarjoamaan luetettavaa lähdettä väitteelleni: muistelin vain lukeneen Kauneus&Terveys -lehdestä, että noin 85 prosenttia naisista värjäisi hiuksiaan. En siis tiedä totuutta, saati sitä, miten tuota on selvitelty. Tarkkaa lukua on varmaan vaikea saada, mutta kyllähän silmämääräisesti arvioiden ainakin valtaosa naisista värjää tukkaa enemmän tai vähemmän.
      MUTTA ei siis kannata luottaa tuohon heittämääni lukuun 🙂

      Ja kampaajilla on ylipäätään aika usein näkemys siitä, että jokainen nainen harrastaa kaikenlaista puunausta ja muuta tukalleen. Onneksi itselläni on se luottokampaaja, jonka tuolissa ”uskalsin” sanoa toiveeni myös paluusta omaan väriin. Ei tullut mitään painostusta, vaan vinkit ja apua, hyvä niin.