“Tässä ei sitten tule erillistä korttia, vaan kanta-asikkuutesi voidaan laittaa esimerkiksi KELA-korttiin”, Polarn O. Pyretin myyjä kertoi.

Tämän tiedon ansiosta olin heti valmis kanta-asiakkaaksi. En todellakaan halua yhtään lisäkorttia, mutta jos eri kanta-asikkuudet saa saman viivakoodin taakse, niin se kelpaa minulle.

Olettaisin, että nykyisin moni muukin liike toimii samalla tavalla. Itse en ollut aiemmin vastaavaan törmännyt. Mutta siis ehdottomasti kannatettava tapa toimia: täytän KELA-korttini mieluusti useamman kaupan kanta-asiakkuuksilla (tosin olen mm. vaatekaupoissa surkea kanta-asiakas, enkä yleensä koskaan saa kerättyä esimerkiksi tarvittavia ostosummia, jotta saisin jonkun alennuksen).

Vai kaipaako joku erillisiä kanta-asiakaskortteja jokaiseen liikkeeseen?

Einesruoka on taloutemme pelastus silloin, kun ei vain jaksa ja ahdi sen suuremmin kokata. Tietyt tuotteet pelastavat arjen, jos ei halua tilata alakerran pizzeriasta syömistä.

Mutta mikä sitten lasketaan einekseksi? Jos valmis vispipuuro on eines, niin onko jogurttikin? Entä pestokastike? Marinoitu tofu? Makkara?

Ilmeisesti moni mieltää eineksiksi ne tuotteet, joista saa periaatteessa aterian (ehkä hiukan tylsän, mutta kuitenkin) lisäämättä mitään. Siis esimerkiksi mikroateriat tai pakastepizzat.

Minä taas näen einekset vähän laajemmin. Siksi myös vispipuuro ja pestokastike ovat eineksiä: voisihan ne tehdä itsekin, ja välillä teenkin, mutta ostan niitä myös valmiina.

Mutta nyt niihin taloutemme einessuosikkeihin! Nämä eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.

Pakastepinaattikeitto
Pinaattikeitto on periaatteessa helppo tehdä itsekin, mutta pakastekeitto on hyvää ja suhteellisen edullista. Eikä tarvitse pelätä samalla tavalla keiton palamista pohjaan. Näitä voi ostaa pari pakettia pakastimeen odottamaan sitä hetkeä, kun ei ole muuta syötävää. Plussaa myös hyvästä saatavuudesta.
Ainesosat:
vesi, pinaatti (11 %), maitojauhe, vehnäjauho, voi, suola, sokeri (0,5 %), rypsiöljy, stabilointiaineet (E 412, E 410)

Kasvispyörykät, Apetit (pakaste)
- Nämä pyörykät ovat hyviä, ja jos tarvitsen nopeasti jotain syötävää, niin pyörykät lämpenevät nopeasti mikrossa. Lisukkeeksi sitä, mitä sattuu löytymään (salaattia, muussia jne.). Plussaa suhteellisen hyvästä proteiinipitoisuudesta (10 %) kasvisruuaksi. Miinusta siitä, ettei näitä löydä kovin monista kaupoista.
Ainesosat:
Kasviksia 49 % (keltainen porkkana, soijapapu, vihreä paprika), perunarae (peruna, kasvirasva), vesi, rypsiöljy, sulatejuusto (juusto, maitorasva), soijaproteiini, emmentaljuusto, persilja, valkosipuli, sitruunamehu, suola, basilika, perunakuitu, sakeuttamisaineet (E461, E407a), mustapippuri. Suolapitoisuus 1,0 %

Tuorepasta
- Erityisen nopea ja helppo. Jos on sitä pestokastiketta ja/tai hyvää juustoraastetta, niin saa vielä lisää makua. Yleensä meillä on jotain juustotäytteisiä versioita.

Pakastepelmenit
- Syömme lihaa noin kerran viikossa, ja joskus liharuuaksi valikoituvat lihapelmenit. Niiden kohdalla ummistan silmäni lihan alkuperälle, vaikka muiden lihatuotteiden kohdalla syynään alkuperää. Kasvispelmeneiden täyte on lähinnä perunaa, eivätkä ne oikein minulle maistu. Pelmeneitä käytämme välillä myös keiton raaka-aineena.

Nousussa:

Quorn
- Viime viikolla testasin ensimmäistä kertaa quorn-pihvejä. Kokemus oli sen verran positiivinen, että tätä sieniproteiinipohjaista kasvistuotetta kokeillaan varmasti myös jatkossa.
Ainesosat: Mykoproteiini (Sieniproteiini) 43 %, vesi, sipuli, teksturoitu vehnäproteiini (vehnägluteeni, vehnätärkkelys, vehnäjauho, hyytelöimisaine: natriumalginaatti, väri: sokerikulööri), maitoproteiini, aromi, hydratoitu kananmunanvalkuainen (lattiakanojen munista), rapsiöljy, paahdettu ohramallasuute, tapiokatärkkelys.

Nyt olisi tietysti kiinnostavaa kuulla myös muiden einessuosikeista sekä siitä, mikä on eines ja mikä ei.

Sain joululahjaksi Matleena Lahden Luomuruokaa lapselle -kirjan. Se on osoittautunut mainioksi: kirja kertoo perusteet lapsen ruokailuun ja lisäksi siinä on runsaasti ohjeita, joista monet kelpaavat koko perheen syötäviksi (etenkin, kun lisämaustaa vanhempien annokset). Eli ohjeita varmasti hyödynnetään senkin jälkeen, kun lapsi ei ole enää vauva.

Myönnän, että ensin ajattelin vauvaruokakirjan vähän tarpeettomaksi. Kai sitä nyt mössöjä osaa tehdä ilman erillistä keittokirjaa?

Mutta todellisuudessa olen lukenut teosta paljon ja kokeillut nyt reilun kahdeksan kuukauden ikäiselle lapselleni useita ohjeita. En ehkä olisi ilman kirjaa kokeillut tehdä lapselle mm. puolukkavispipuuroa tai kikhernepihvejä.

Tietysti vauvan ruokailun aloittamiseen saa neuvoja niin neuvolasta kuin netistä. Mutta on kätevää, kun yhdestä kirjasta voi tarkistaa, mitkä ovat kiellettyjä raaka-aineita alle 1-vuotiaalle tai minkä ikäiselle voi tarjota tofua, makaronia tai linssejä. Tai miten paljon proteiinipitoista raaka-ainetta lapsi tarvitsee yhdellä aterialla tai millaisia mausteita lapsen ruokaan voi laittaa. Tai millaisella päivärytmillä voisi syöttää kahdeksan kuukauden ikäistä lasta.

Pidän kirjassa myös siitä, että monissa ohjeissa neuvotaan, kuinka yhtä ohjetta voi muokata eri tavoin tai kuinka ruokajämiä, kuten puuroa, voi hyödyntää.

Kirjassa on lisäksi hyviä kuvia ja se näyttää muutenkin houkuttelevalta. Lisäksi lopusta löytyy toimiva hakemisto.

Kirjan nimessä puhutaan luomusta, mutta luomua ei ylikorosteta. Sinällään kyseessä on ennen kaikkea vauvanruokailuun ja -ruokiin opastava teos.

En varsinaisesti vastusta kaupan purkkiruokia, mutta meillä niitä ei ole vielä käytetty. Sen verran hyviä vinkkejä Lahti tarjoaa kirjassaan, ja olen kokenut lapsen ruokien valmistamisen vaivattomaksi.

Kun kerran me vanhemmat kokkaamme itsellemme hyvistä raaka-aineista, niin siinä sivussa sapuskat valmistuvat myös vauvalle.

Olettaisin, että näin säästyy myös rahaa. Pakastin on tietysti erittäin tärkeä, jotta voi tehdä varastoon erilaisia soseita ja sapuskoita.

Jos ohjeissa olisi vielä mukana arvio valmistusajasta, niin se helpottaisi ruuanlaittosuunnitelmia lapsiperheessä. Joissakin ohjeissa on myös suurpiirteisempiä “Paista kullanruskeaksi” -tyyppisiä lausuntoja, jotka mieluiten lukisin muodossa “Paista kullanruskeiksi n. 15 minuutissa”. Tämäkin siksi, että se helpottaisi ruuanlaiton viemän ajan arviointia.

Luomuruokaa lapselle -kirjaan liittyy myös samanniminen blogi.

Istuin tammikuussa kampaajan käsittelyssä Joensuussa. Tunnustin, että kyseessä on ns. kampaajasyrjähyppy: vakiokampaajani on vuosikaudet ollut Helsingissä Jukka, ja nyt sitten reissuni yhteydessä menin toisen käsittelyyn.

Hyvä tukka tuli tälläkin kertaa. Kysyin vinkkiä joensuulaiskampaamoista Twitterissä, ja Ansku vinkkasi Salon Bohemiasta.

Kampaamon valinta ilman suosituksia tuntuisi melkoiselta hakuammunnalta. Nettisivuilta voi saada jonkinlaista käsitystä kampaamon tyylistä ja tietysti hinnoista, mutta monen kampaamon sivuilta puuttuvat tyystin mm. suhteellisen tuoreet kuvat.

Kampaajalla käyntiin liittyy tietysti paljon muutakin kuin pelkkä tukanleikkuu.

Jutellaanko vai ei, ja jos jutellaan, niin kuinka paljon ja mistä?
Tarjotaanko kahvia?
Ymmärtääkö kampaaja asiakkaan toiveet tai jos hän saa vapaat kädet (kuten usein minun lyhyen, nykyisin värjäämättömän tukkani kanssa), niin miten hän vapauden käyttää?
Myykö kampaaja shampoita kiusallisen tyrkyttävästi?

Eräs kaverini mainitsi taannoin, että hänen kampaajansa ei suostunut leikkaamaan hiuksia riittävän lyhyeksi. Tämä tarkoitti asiakassuhteen loppua.

Toinen, miespuolinen tuttu, taasen kertoi, että parturi oli maksun yhteydessä tiedustellut tarvetta esimerkiksi muotoilutuotteille. Koska asiakas oli juuri hukannut hiusvahansa jonnekin, hän osti sellaisen. Yllätys koitti hinnan kohdalla: tuote maksoi 27 euroa, eikä parturi tietysti tätä kertonut, vaan vain naputti hinnan kassakoneeseen.

Minulle kampaamoreissut eivät ole koskaan tuottaneet suuria pettymyksiä. En ole koskaan ollut erityisen tarkka hiusten pituudesta, mallista tai sävystä, vaan luotan siihen, että ammattilainen osaa asiansa. Muinaiset hiusmallikokemuksetkin ovat olleet positiivisia.

Eniten on ehkä joskus jäänyt kaivelemaan, jos on jäänyt tunne, että työ on tehty vähän hutiloiden. Siksi turvaudun mielelläni vakiokampaajaan, jonka osaamiseen voin luottaa. Eikä hänelle tarvitse edes selitellä, että olen huono laittamaan hiuksiani ja tärkeää on, että kampaus on helppo.

Lupiini kirjoittaa, ettei haluaisi osallistua esimerkiksi “Kotihoidontuki paremmaksi, kotiäideille lisää massia”-mielenosoitukseen:

“Viiteryhmänä lisää rahaa vaativat kotiäidit kuulostavat rehellisesti sanottuna puistattavalta. En muutenkaan ole kiinnostunut osottamaan mieltäni napakohtaisista asioistani (koska en esim kuulu seksuaalivähemmistöön, silloin asia olisi eri), Suomessa kotiäideillä on asiat vähän helvetin hyvin noin globaalissa mittakaavassa. Täällä on turvalliset synnytykset, turvattu raskaus- ja pikkulapsiaika ja pitkät pitkät äitiyslomat ja vanhempainvapaat. Joskus tekisi mieli kirjoittaa Hesarin yleisönosastoon otsikolla “onnellinen veronmaksaja” ja hehkuttaa sitä, miten upealla tavalla juuri kotiäitinä pääsee nauttimaan hyvinvointivaltion hedelmistä. Hienoista leikkipuistoista, museosta, joukkoliikenteestä, neuvolajärjestelmästä. Ilmaiseksi! “

Olen niin samaa mieltä! Suomessa lapsiperheille on tukea, turvaa ja viihdykettä tarjolla runsaasti.

Esimerkiksi yhdysvaltalainen kaverini kuunteli ihastuksissaan, kun kerroin lapsilisistä ja vanhempainrahoista. Tai sitä, ettei täällä tarvitse olla turvana sairausvakuutusta raskautta ja synnytystä ajatellen.

Meidän perheemme on saanut raskauden alkuajoista nauttia todella mukavasta neuvolantädistä. Synnytys sujui hienosti osaavissa käsissä. Lapsen syntymästä lähtien tilille on ropsahtanut noin satanen lapsilisää kuussa. Lisäksi saan kohtuullisen hyvää vanhempainrahaa, ja mieskin sai rahaa siitä, kun oli muutamat päivät kotona lapsen syntymän jälkeen.

Kun tämä vanhempainrahakausi omalla kohdallani kohta päättyy, jään vielä hetkeksi hoitovapaalle. Ja siihenkin tulee satasia.

Sitten suuntaan töihin. Mies jää vuorostaan hoitovapaalle.

Näiden tukimuotojen lisäksi olemme hyödyntäneet mm. kirjaston ilmaista Runokylpylää ja perhetalon vauvalaulutuokioita.

Kiitos vaan, hyvinvointiyhteiskunta ja lapsiperheiden edut!

Tänään olin kävellyt muutaman minuutin apteekkiasiointini jälkeen, kun puhelin soi.

“Luottokunnasta hei. Soittivat Punavuoren apteekista, että Visa-korttisi on jäänyt sinne. Voit noutaa sen, kunhan henkilöllisyystodistus on mukana.”

Kiitin ilahtuneena. En tietysti ollut edes tajunnut, että korttini oli unohtunut lukulaitteeseen.

Kiitin myös apteekissa, kun hain korttini takaisin. Nopea reagointi on hyvää asiakaspalvelua.

Olisihan saattanut kohta olla jossain toisessa kaupassa ja huolestua, kun kortti on kadoksissa. Sitten olisin soittanut sulkupalveluun ja joutunut odottamaan uutta korttia monta päivää.

Näitä korttiunohduksia varmaan sattuu nykyisin muillekin hajamielisille. Ilmeisesti lukulaitteissa ei ole toimintoa, jonka ansiosta laite piippailisi, jos kortti jää maksun jälkeen tavallista pidemmäksi aikaa laitteeseen.

Kuva: MoneyBlogNewz/Flickr

Viime vuoden puolella Kuningaskuluttaja etsi Suomen kalleinta ja halvinta kahvia. Kallein löytyi Helsingistä, halvin Turun Kupittaan Citymarketista.

Mutta kuten usein on tuotu esiin, niin pelkkä kupillisen hinta ei ole kovin hyvä vertailukohde. Itse harvoin haluan ostaa vain sen pelkän kahvin, ja pahasta kahvista en haluaisi maksaa mitään.

Kuppini oheen haluan nimittäin usein myös mukavan ympäristön ja mahdollisuuden ostaa jotain hyvää syötävää. Haitaksi ei ole sekään, jos samalla hinnalla voin lukea lehtiä.

Toisaalta hyvä erikoiskahvi maistuu välillä sellaisenaan.

Nykyisin yksi vakiokahvipaikkani täällä Helsingin eteläisessä kantakaupungissa on perhetalo Betanian kahvila. Siellä kahvi tai tee maksaa 0,50 euroa, pulla tai hyvä täytetty sämpylä euron. Paikassa voi lukea lehtiä tai istuskella muuten vaan.

Itselleni syy mennä Betaniaan on vauva, koska Betaniassa on toimintaa lapsille. Lapsille on varattu toinen huone, joten muut asiakkaat saavat olla rauhassa ilman joukon mekastusta.

Kahvila on auki klo 9-14, joten en sinne normiarjessa ehtisi. Kahvila myös sijaitsee hieman vakiokulkureittieni ulkopuolella, joten satunnaisesti en sinne noin vain piipahda.

Hienoa, että täällä omilla nurkillani saan halutessani halvan kahvin ja juustosämpylän. En silti järkyty, jos joudun maksamaan kupillisestani jossain toisaalla pari euroa.

Perhetalo Betaniassa juustosämpylä ja kahvi maksavat 1,50 euroa. Luettavana löytyy niin päivän Hesari kuin aikakauslehtiä.

Muutama vuosi sitten ilmestyi useita palasaippuoita ja niitä valmistavia pikkufirmoja. Tällöin itsekin innostuin palasaippuoista: ne kestävät pitkään, turhaa jätettä ei synny eikä tarvitse maksaa nestesaippuoiden vesimääristä.

Edelleen käytän palasaippuoita, ja kropalle ja kasvoille minulla on omat tuotteensa.

Lisäksi hiuksiin käytän palashampoota. Ensimmäisen palashampoon ostin varmaan aikoinaan Lushista. Sen jälkeen olen ostanut suomalaisten pienempien valmistajien shampoota.

Palashampoon paras puoli on sen riittoisuus. Minulla on nyt lyhyet, värjäämättömät hiukset (viime vuonnahan kerroin päätöksestäni lopettaa hiusten värjäys), ja yksi shampoopala tuntuu kestävän suunnilleen ikuisuuden.

Koska palashampoo siis kestää pitkään, niin sen hinta on halpa. Ostin nyt uuden palan noin seitsemällä eurolla, ja edellisen olin ostanut varmasti pitkälti yli vuosi sitten.

Tosin olen aina vähän ihmetellyt, miten jotkut saavat lutrattua shampoopullot tyhjiksi niin nopeasti. Eli varmaan osittain kestävyydessä on kyse siitä, että olen ylipäätään tottunut käyttämään shampoota vain vähän.

Palashampoiden ja -saippuoiden huono puoli on niiden säilyttäminen ja mukanakuljettaminen. Palat vaativat alustan, jossa ne pääsevät kuivahtamaan. Onneksi suihkussamme on sopiva pikkuritilä, johon palat voi laittaa ja joka ei kuitenkaan ole suihkun vesivirran alla.

Uimahallireissuilla ja matkoilla minulla on mukana nesteshampoota ja -saippuaa pienissä purkeissa, koska palasaippuat tuntuvat hankalilta kuljettaa mukana.

Lisäksi palashampoiden kohdalla muistutetaan, että aluksi hiukset voivat tuntua pesun jälkeen tahmeilta. Aiheesta kirjoittaa eilisessä blogitekstissään Eskapismi:

“Ja voi kyllä, ensimmäinen pesukerta oli aivan järkyttävä! Hiukset olivat todella tahmaiset! En edes yrittänyt harjata niitä, eikä niitä tehnyt mieli koskea lainkaan kuivanakaan. Nyt, noin 8 pesukerran jälkeen ne alkavat muuttua puhtaamman tuntuisiksi. Ja mikä parasta, ne tuntuvat tuplasti tuuheammilta, ilmavammilta kuin ennen.”

Paketeissa kehotetaan usein myös kahteen vaahdotukseen, mutta itselleni riittää yksi kerta.

En käytä hoitoaineita, ja muotoilutuotteita vain silloin tällöin.

Kuvassa on Ruohonjuuresta ostamani Flow-shampoopala. Päänahkani, kuten muukin ihoni, kuivahtaa talvella, joten toivon tämän sopivasti hellivän päätäni. En ole suuri luonnonkosmetiikan hehkuttaja, eli en usko niiden automaattisesti olevan parempia kuin ns. tavalliset, mutta palashampoita en ainakaan ole nähnyt esimerkiksi perusmarkettien kosmetiikkahyllyillä.