Talouselämässä (juttu vain printtilehdessä 4/06) kirjoitettiin perimisestä, eli aiheesta, joka on viime aikoina alkanut saada yhä enemmän ja enemmän huomiota suurten ikäluokkien ikääntymisen koettaessa. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Pekka Parkkinen toteaa jutussa, että tavalliset urbaanit ihmiset jättävät lapsilleen satojentuhansien eurojen varallisuuden.

Jutussa huudahdetaan se sama asia, mitä olen omille vanhemmilleni sanonut: tuhlatkaa ja nauttikaa elämästä! En kärky toiveikkaana vanhemmiltani mahdollisesti jäävää omaisuutta (joka ei omassa tapauksessani edes kovin suuri olisi, kahden sisaruksen kanssahan se on jaettavakin), sillä he ovat sen itse keränneet ja mielestäni myös ansaitsevat sen käyttöönsä.

Omituiselta kuulostaa, että ottaisin esimerkiksi massiivisen asuntolainan ja laskisin lainan lyhentämisen sen varaan, että saan mukavan perintösumman. Kyllä oma talous on laskettava jonkun muun varaan kuin mahdollisesti kahden-kolmenkymmenen vuoden kuluttua tilille ropsahtavaan rahasummaan. Toisaalta myönnän kuitenkin sen, että omassa tapauksessani olen tyytyväinen siihen, kuinka todella tiukan paikan tullen voisin tarvittaessa kääntyä vanhempieni taloudellisen tuen puoleen jo nyt.

Toki perintöasioita kannattaa suunnitella ja pohtia, kuten Talouselämän jutussa tuotiin esiin. Moni sukulaisriita todennäköisesti vältettäisiin, jos maallisen omaisuuden jakamisesta voitaisiin puhua jo ennen kuin se hetki todella koettaa. Testamenttien lisäksi myös esimerkiksi lahjoitusten tekeminen hyvissä ajoin (samalta lahjoittajalta saa veroitta vastaanottaa kolmen vuoden välien lahjan, jonka arvo on 3 399 euroa) tai perinnön siirtäminen yhden sukupolven yli ovat jonkinlaisia keinoja rahasummien pyörittelyyn.

Kuluttajavirasto tiedottaa nyt erityisesti netissä liikkuvien erilaisten huijauskampanjoiden estämiseksi: esimerkiksi yllättävät arpajais- tai lottovoitot, tekaistut avunpyyntökirjeet ja pyramidimarkkinointi tai monenmoiset katteettomilla lupauksilla markkinoidut ihmetuotteet halutaisiin tietysti kitkeä pois.

Epäilen, että aina löytyy herkkäuskoisia ihmisiä, jotka lankeavat helpolta kuulostaviin houkutuksiin, mutta onhan se tietysti hyvä välillä muistutella asiasta.