Kulutusjuhla

Ostopäätösten monimutkaisuutta

”Meillä on aina juotu Juhlamokkaa, mutta sitten ryhdyin miettimään, onko siinä mitään järkeä: sehän on kallista kahvia, joten ajattelin testata halvempaa vaihtoehtoa. Mutta oli kyllä vaikeaa napata se First Price -tuote hyllystä. Ihan oikeasti mietin, että entä jos joku tuttava näkee. Tai kaupan tuttu kassa alkaa miettiä, että ollaanko nyt niin köyhdytty, ettei ole enää varaa Presidenttiin.”

Juttua kertoi keski-ikäinen, hyvätuloinen perheenisä. Toki hän kertoi tarinan puolivakavissaan, mutta ilmiselvästi hän oli asiaa miettinyt myös tosissaan. Keskustelu suuntautui siihen, miten paljon omaan imagoon pienikin kulutuspäätös vaikuttaa. Saati sitten isommat: kyseisen miehen mielestä hänelle olisi kova paikka ottaa autokseen Skoda, vaikka kuinka kaikki sitä kehuisivat.

Itselläni ei vielä ole tullut mieleen, että joku ajattelisi minun taloudellisen tilanteen romahtaneen halpistuotteen vuoksi. Ei tosin ole kyllä tulotkaan koskaan niin korkeat olleet, että olisi itsensä sen vuoksi ”totuttanut” kallisiin tuotteisiin.

Mutta muuten toki käyttämissäni tuotemerkeissä on sitä minuuden rakentamista ja sitä kautta viestin myös muille itsestäni: esimerkiksi pikkuleipomon tuottaman leivän ostamisen taustalla on tietysti myös jonkilainen halu osoittaa, millainen kuluttaja olen.

(Se halpiskahvi oli kuulemma täysin kelvollista. Minä tietysti ilmoitin ostavani reilun kaupan kahvia, jotta pääsin esittelemään, mitkä seikat vaikuttavat minun tiettyihin ostopäätöksiini.)

7 Comments

  1. Itse olen pähkäillyt tuota reilun kaupan reiluutta. Toki osa viljelijöistä hyötyy siitä, mutta samalla toiset tuottajat menettävät tulojaan. Muutenkin tuntuu vähän siltä, että reilu kauppa tekee bisnestä ihmisten huonolla omallatunnolla, kuten luomun kohdalla näyttää tapahtuvan. Annetaan vaikutelma, että kuluttamalla voi parantaa maailmaa, kun ainoa todella vaikuttava keino on vähentää kulutusta.

  2. Niin, olisihan se eettisempää ja ekologisempaa olla ostamatta lainkaan kahvia tai banaaneja. Mutta jotenkin haluan kuvitella, että reilu kauppa on edes pieni yritys tehdä kaikkien kannalta oikeudenmukaisempaa bisnestä.

    Tietysti siinä hyväksikäytetään ihmisten omaatuntoa, mutta hyvä vain, jos saadaan edes ajattelemaan omaa ostokäyttäytymistä. Ehkä sitten havahdutaan myös vähentämään kulutusta.

  3. Tämä Skoda-kammo on 40-50 -luvuilla syntyneillä miehillä, heille se on halpa itäauto.

    Vanhemmat muistavat Tsekin olleen ennen sotia korkeatasoisen teollisuuden kehto. Me nuoremmat tiedämma Audin, VW:n ja Skodan olevan sama auto. Kyseessä on ns. hintadifferointi; Otetaan niiltä jotka haluavat maksaa liikaa.

    Parikymmnetä vuotta sitten italialainen tai ranskalainen vaate oli rakkaudella käsin tehty. Nyt tuotanto on halpaa ja brändin vanhalla maineella rahastetaan. Se maine menee noin kymmenessä vuodessa ja kuluttajat eivät maksa enää pelkästä nimestä.

    Kuulin Kiinassa, että Adidaksen, Niken ja Reebokin kengät tehdään yhdellä samalla tehtaalla. Hyvä Kiina!

  4. Näen tuossa postauksessa ja myös näissä kommenteissa mielenkiintoisen ulottuvuuden: ajatuksen siitä, että tuotteet ovat viime kädessä jollain tapaa samanlaisia, että erot ovat vain keinotekoista pintaa, jolla huijataan ihmisiä. Eli on ihan sama, mitä kahvia juo, vain niiden hinta eroaa. Maulla ei niin väliä (tarinan mies toki mainitsi maun tärkeänä tekijänä).

    Samoin tämä tehdasjuttu: että kaikki on viime kädessä samaa laatua. Siellä tehtaallahan voi olla samalla kokoonpanolinjalla eri komponentteja ja kokoamistapoja käytössä. Esimerkiksi liimaaminen versus tikkaaminen.

    No okei, niissä lenkkareissa ei varmaankaan ole hirveästi eroja. Ja aika harva maistelee kahviaan vaan lähinnä kiskaisee sen naamaan virkistyäkseen. Maulla ei siis ole niin väliä. Hienoarominen kahvi olisi tuhlausta noissa käyttökuvioissa.

    Mutta periaatteessa haluan ajatella, että maussa ja muissa ominaisuuksissa saattaa olla merkitseviä eroja. Emme ole täällä vain tankkaamassa halvinta kahvia vaan ehkä myös nauttimassa asioista…

    Ylipäätään olen hämmästynyt siitä, että kulutuskritiikkiin hyvin usein liittyy vahva asketian tai säästämisen tarve. Kulutuskritiikkiä voi olla myös se, ettei osta sitä halvinta (joka on tehty Kiinassa) vaan esimerkiksi paikallista. Eihän lähiruoalla ole mitään mahdollisuuksia, jos kaupassa katsotaan vain hintaa.

  5. Nieminensundell: Suomessa on todellakin turhan pitkään mietitty niin, että hyvä kuluttaja on nimenomaan säästäväinen ja jopa nuuka. Mutta onhan esim. Mika Pantzar jo pitkään kritisoinut sitä, miten esim. nämä kauppojen ruokakorien hintavertailut antavat väärää ajatusmallia: kaikki pitäisi saada mahdollisimman halvalla, hinnasta riippumatta.

    Minä en ainakaan niin kahviasiantuntija ole, että eri tuotteita suuresti erottaisin. Monissa muissa tuotteissa sitten tietysti maku yms. korostuvat ihan toisella tavalla ostopäätöksessä.

  6. Silmäni avautuivat kesätöitä Keskossa tekevänä kauppatieteiden ylioppilaana 80-luvulla. Tennismailasarjan asiakashinnat vaihtelivat 100-700 markan välillä, Keskon sisäänostohinnat 50-100 markan välillä.
    Kallimman mallin nimi oli joku superturbodeluxe…

    Tottakai tuotteiden laadussa on eroja, mutta hinnoittelu ja brändäys on ihan toinen asia. Halpamaassa tehty kallis merkkituote ”huijaa” niin tuottajaa kuin kuluttajaa ja rikastuttaa vain välikäsiä.

  7. Kaikkein hurjin rahantekokonsti on tuotemerkin lisenssointi. Pierre Cardin ynnä muut heput periaatteessa vain vastaanottavat ideoita ja näytekappaleita heidän nimissään tehtävistä tuotteista. Valmistus, logistiikka, markkinointi, myynti ja jälleenmyynti ovat muiden heiniä. Rahaa tulee tietty prosentti per tuote Pierren tilille. Ja valmistus on tietysti halpamaassa, vaikka tuote on komeasti brändätty…

    Cardin tosin teki virheen ja ”ylimyi” nimensä. Ei ole gloriaa tuossa brändissä enää.