Kulutusjuhla

Uskollisia asiakkaita

Vuonna 1993 ostin itselleni bootsit Boot Factorysta. Vaikka en ollut juuri perustanut ko. kenkätyypistä, niin kaverini sai minut vakuuttumaan kenkien hyvyydestä.

Täytyy myöntää, ne ovat mahtavat, vieläkin näin kolmentoista vuoden jälkeen. Olen yrittänyt pitää kengistä hyvää huolta, kantapaloja on vaihdeltu muutama vuoden välein ja kiillottelen niitä silloin tällöin. Kengät ovat yhä napakasti kuosissaan, aivan kuin silloin ostettaessa.

Mutta, olenkohan Boot Factoryn hyvä vai huono asiakas? En ole ostanut liikkeestä uusia kenkiä siis yli vuosikymmeneen, vaikka aivan varmasti ostaisin jos olisi tarvetta. Bootsini ovat yksinkertaisesti vain niin hyvää käsityötä, että ne kestävät. Harvinaista.

Haluaisin uskoa, että olen kuitenkin heidän kirjoissaan hyvä asiakas, sillä vaikken ole ostanut heiltä mitään bootsieni jälkeen, en lakkaa kehumasta heidän kenkiään. Toivottavasti jotkut ovat kauttani päätyneet kauppaan ja firman kenkien omistajiksi. Ja ehkä nämä muutamat ovat kertoneet eteenpäin muutamille, ja nämä taas muutamille… aivan kuten kaverinikin teki minulle.

Eli kyllä se merkkiuskollisuus voi olla myös hyvien kokemusten jakamista, siis muutakin kuin saman merkin toistuvaa ostamista. Ja kaiken perusta on hyvä tuote.

6 Comments

  1. Ja Veeti (lääh) oli siellä aikoinaan töissä…

  2. näin legenda kertoo, hänen on täytynyt olla siis hyvä suutari. Noiden kenkien kotimaisuusaste on saitin mukaan 95%, ei huono.

  3. Mahtavaa, että tuollaisia tuotteita vielä saa! Itselläni on muistaakseni vuonna 1997 R-Collectionilta ostetut housut, jotka ovat olleet kovassa käytössä. Muutaman vuoden ajan tosin ne oli poissa päivittäisisestä housuvalikoimasta kun polvi repesi, mutta ne saivat viime kesänä uuden elämän shortseina…

    Harmi vaan, että R-Collectionilla on tainut taso laskea. Viime talvialesta ostin sieltä takin, josta on suunnilleen puolet napeista ehti tippua tai näyttää tippumisen merkkejä ennen lumen sulamista.

  4. onhan niitä, muttei hurjasti, ausseista ostin t-paidan kuusi vuotta sitten, käytän sitä kaikkein eniten ja se on vieläkin tiukkaakin tiukempi, mutta se onkin surffipaita, ja sieltä ostetut farkutkin ovat vielä timmissä kunnossa. en kyllä sen suurempia johtopäätöksiä vetäisi, kävi varmasti vain hyvä munkki vaatteiden ostossa.

  5. Olen itsekin ajatellut, että voisin tuolta tilata saappaat, kun ei itselläni ole työkaluja tehdä saappaita, mutta sitä mallia, mitä olen ajatellut, eivät tee miesten kokona.

    Riesa.

  6. Petja: Ootko ajatellut kysyä, josko tekisivät sinulle sopivan kokoisena? Tuollaisessa putiikissa saa varmaankin aika helposti sitä mitä haluaa, eikä varmaan maksa edes paljoa ekstraa…

Comments are closed