Kulutusjuhla

Pieni imuri riittää pieneen asuntoon

En pidä imureista enkä imuroinnista. Mutta nyt olen löytänyt mieleiseni ja pikkuyksiöön sopivan kapistuksen.

Philipsin rikkaimuriin
saa liitettyä varren ja lattiasuulakkeen ja latausta riittää noin 12 minuutin ajaksi. Tämä yhdistelmä riittää mainiosti noin 30 neliön siivoamiseen. Imuri voi huoletta tönöttää latauslaitteessaan huoneen nurkassa, eikä siis tarvitse varata imurille suurempaa tilaa jostakin.

Lisäksi laite on koko ajan kätevästi käyttövalmiina, eikä imuroidessa tarvitse kompastella johtoihin. Nämä tekijät alentavat merkittävästi imurointikynnystäni.

Tehot ovat ainakin minulle olleet ihan riittävät, ja imurin ääni on suhteellisen hiljainen. Pientä säiliötä joutuu varsin usein tyhjentämään, mutta säästyy pölypussien hankinnalta. Uusia sisäsuodattimia toki joutuu jossain vaiheessa hankkimaan. Toivottavasti ne sitten löytyvät vaivattomasti kohtuuhintaan.

Latauslaite ja siihen liittyvät säilytyspaikat imurin osille voisi olla vähän kätevämpikin. Itse ainakin hukkaan taatusti sen pikkuharjan, joka on tarkoitettu suodattimen puhdistamiseen, koska sille ei ole mitään omaa paikkaa lataussysteemissä.

Pieneksi imuriksi hinta on tietysti kohtuullisen kova. Omani ostin viime kuussa Stockmannin kanta-asiakastarjouksesta 87 eurolla (normaalin hinta siellä 109 euroa).

6 Comments

  1. Itse aikoinaan pulitin kokonaista 49 euroa perusimurista, joskin melko pienestä. Vaan eipä sille mitään paikkaa ole nykyisessä putkassa, siinä se tönöttää nurkassa muistuttamassa, että imuroippas taas!

  2. Juuh, kyllähän pieniä perusimureita halvalla saa. Mutta niissä on ne johdot ja kaikki… Tuo imuri toimii tietysti myös rikkaimurina, eli sen nappaaminen käteen tarvittaessa onnistuu helposti.

    Tästä helppoudesta olin valmis pulittamaan sen lisämaksun. Ja mielestäni pikkuimuri näyttääkin kivemmalta kuin sellainen peruspörrääjä 🙂

  3. Saimme aikoinaan rikkaimurin lahjaksi. Esine oli oikein soma ja kätevä. Vain yksi ongelma: akku ei kestänyt ajan kanssa kovinkaan pitkälle. Ei sitten imuroitukaan enää… Tämä tapahtui kuitenkin yli 10 vuotta sitten, joten uskoisin akkuteknologian kehittyneen sittemmin.

  4. Kieltämättä tuo akun kestävyys voi tulla jossain vaiheessa ongelmaksi. Mutta toivottavasti sitten olen jo muuttanut isompaan asuntoon ja joka tapauksessa pitäisi hankkia massiivisempi imuri 🙂

  5. Kuitenkin jos on hitusenkin allergiaan taipuvainen tai siisteysintoilija, niin suosittelen rikkaimurin sijasta ihan oikeaa, vaikka pientäkin pölynimuria. Kyllähän rikkaimurin tehoillakin näkyvän roskan saa pois lattioilta, mutta pöly tuppaa jäämään etenkin paksumpiin kangasmattoihin kiinni.

  6. No siisteysintoilijat ovat tietysti aivan oma rotunsa 🙂
    Ja toki allergikonkin kämppä varmasti vaatii huomattavasti parempaa puunausta kuin mitä minä harrastan…