U2-yhtyeen Bono on tullut tutuksi musiikin lisäksi erinäisillä hyväntekeväisyystempauksillaan. Viimeaikaisimpia on aidsin, tuberkuloosin ja malarian vastaista työtä tekevän The Global Fund -järjestön alla toimiva RED-tuotekampanja.
Kampanjassa on mukana tunnettuja brändejä, joiden RED-tuotteiden myynnistä tietty osa menee hyväntekeväisyyteen. Esimerkiksi kun Applen iPod-Nano-(RED) myydään, niin firma lahjoittaa 10 dollaria Global Fundille. Applehan on myös noussut elektroniikkayritysten vihreyttä arvioivalla listalla häntäsijoilta keskiverroksi.
Muita mukana toistaiseksi olevia firmoja ovat mm. American Express, GAP, Empori Armani ja Converse.
Tällaiset kampanjathan (tosin Global Fund sanoo kyseessä olevan pitkän tähtäimen bisnesmalli, ei kampanja) ovat tietysti jokaista osapuolta hyödyttäviä: kyllähän firmat ja kuluttajat voisivat lahjoittaa rahaa myös suoraan hyväntekeväisyyteen, jos haluaisivat. Mutta tuotemyynnin avulla yrityksen saavat positiivista mainetta ja kuluttaja voi tuntea itsensä hiukkasen paremmaksi ihmiseksi. Ja ostoksiensa avulla sen voi näyttää vielä muillekin.
Toki aidsin vastainen työ on tärkeää, ja mikäs siinä, jos Bono saa firmatkin mukaan.
Mina von Münchausen on koonnut listan ”Hyvän mielen lahjakaupoista”, jos nuo globaalit brändit ja heidän tuotteensa eivät tunnu nyt kiinnostavilta.
Oma tämän kesän suosikkini taitaa olla Amnestyn Darfurin puolesta tekemän kampanjan Make Some Noise -levy (tai itse asiassa kaksi cd:tä), jossa monet mainiot artistit ja bändit tulkitsevat John Lennonin kappaleita. Levyn voi ostaa mm. Amnestyn nettikaupasta tai kappaleita voi ladata iTunes Storesta, mikäli kyseistä ohjelmaa käyttää.