Havaitsin tämän blogin parin merkkipaalun täyttyneen: tuhannen postauksen raja ylittyi ja itse olen kirjoittanut kuluttajablogaamishengessä jo kaksi vuotta (arkistojen noin ensimmäinen puolivuotiskausi on siis Kuluttavasta elämästä -blogini tuotantoa). Aikamoinen määrä tekstejä, vaikka toki suuri osa on noita ns. pikkupostauksia.

Ja pikkupostaukset ovat taas muista blogeista löydettyjä, joskus vinkattuja, mutta yleensä itse havaittuja. Edelleen muistutan, että sähköpostilla saa ilmoittaa niin omista kuin muiden blogiteksteistä löytämistään, kuluttamiseen liittyvistä paloista. Toivon mukaan jossain vaiheessa tätäkin blogia ehdittäisiin teknisesti parannella, jotta esim. kulutushuomioiden ilmoittaminen olisi entistä helpompaa.

Tietysti kaikki palaute on enemmän kuin tervetullutta.

Kiitokset kaikille, jotka lukevat ja kommentoivat: on hienoa havaita, että esiin nostetut asiat herättävät ajatuksia ja välillä hyvinkin aktiivista mielipiteenvaihtoa.

Kiitos myös niille, jotka ovat linkanneet tähän blogiin.

Olkaa aktiivisia jatkossakin, se on hienoa! Kuluttajia olemme kaikki, joten jokaisella on esittämisen arvoisia ajatuksia.

(Ja kiitokset omasta puolestani myös tämän blogin muulle kirjoittajaporukalle!)

Jos nyt jotakuta kiinnostavat tämän blogin kävijämäärät, niin tässä tietoa viimeiseltä kuulta (Google Analytics):

– 12 500 käyntiä, 19 700 näyttökertaa, 6760 absoluuttisesti yksilöityä kävijää
– keskim. aika sivustossa 4.53 min
– suosituimpien hakusanojen alkupäästä löytyvät: kulutusjuhla, presta venttiili, luft, pesupähkinät, hamax kiss, kondomien erot, veronpalautus, auto saksasta… (noin puolet kävijöistä tulee googletuksen kautta)