Kulutusjuhla

Reinkarnaatio Kustaankadulla

Kustaankadulla sijaitseva, välillä jo kuolla kupsahtanut pelmenikauppa on taas herännyt eloon. Pohjat on edelleen samat – venäläisyys, ja esimerkiksi teksti Pelmenit on edelleen ikkunassa, kuten oli koko ajan kaupan ollessa suljettuna – mutta ulkopintojen uudempi infokerros on aikamoista trashia.
Myytävät tuotteet näyttäisivät olevan venäläistyylistä take away -lounasta ja hassuja aamiaisia. Kokemusta niistä ei ole. Mainosvärikuvien pelotevaikutusta ei voine yliarvioida. (zepander)

6 Comments

  1. Olen päättänyt käydä testaamassa paikan jo tällä viikolla, vaikka suurta luottamusta se ulkoinen habitus ei herätä. Mutta uteliaisuus voittaa!

  2. En tiedä mistä puhutte, mutta minun puolestani vaan lisää noutoruokaa Kallioon, joka ei ole huonoa kebabia tai keskinkertaista pizzaa. Olen jo kyllästynyt molempiin edellämainituista.

  3. Mähän olen jo jonkin aikaa toivonut sushikioskia Kallioon. Kun näin kaukaa pelmenikaupan värikartan, olin jo hetken toiveikas: sussia??! Ei ollu.

  4. Sushi vois olla halpaa kans… 🙂 Joku kelvollinen intialaismeininki ois ihan ässä. (Voi olla, että sellanen onkin, mutta kukaan ei ole vaan kertonut?)

  5. Pelmeneiden kaltaista perusapetta on vaikea pilata, vaikka mainoskuvat nostaisivatkin niskakarvat pystyyn. Pitääpä käydä testaamassa paikka, kun sinne päin tulee asiaa… Kertokaahan kokemuksianne!

  6. Saara: Tuohon Vaasankadulle ilmestyi myös kasvisruokaa tarjoava paikka. Tarjoavat mahdollisuuden maksaa tekstiviestillä, mutta pankkikortti ei vielä käy 🙂

    Testattiin sunnuntaina. Hinnakkaita olivat laatuunsa nähden ne kasvisburgerit.

    Tuossa venäläispaikassa hinnat vaikuttaisivat olevan ihan kohtuulliset, eli annokset maksaa noin vitosen, ja varmaan niissä on ns. sisältöäkin.

    Pagisija: Testiryhmä suuntaa paikkaan pikimmiten! Pelmenejähän saa Kalliosta pakasteena Eestin herkut -kaupasta, jos siis kotonaan tykkää niitä tehdä,