Kati ihmettelee kaloja: ”Koska allekirjoittanut ei ole taloustieteilijä tai muutenkaan erityisen taitava numeroiden ja noususuhdanteiden kanssa, saattaa hän vilpittömästi ihmetellä, miten vietnamilaisen kalan kilohinta Suomessa voi olla vain puolet siitä, mitä kotimaisen kalan. Tai jopa vähemmän. Olenko ainoa, jonka mielestä on vähintäänkin omituista lennättää meren puoliksi ympäröimään, järviä täynnä olevaan maahan tuoretta (miten tuoretta se nyt sitten edes on) kalaa toiselta puolen maapalloa?” (Mari Koo)
Matti
Eihän siinä totta tosiaan järkeä ole millin hiventä. Euroopan Unionin sisällä tuon elintarvikekuljetuksen vielä ymmärtää, mutta vietnamilainen kala Suomessa kuulostaa kyllä haljulta. Toisaalta, kun lasketaan kalan kuljetuskustannukset, säilöntäkulut jne. ja vähennetään nämä siitä kaupan kalan hinnasta saadaan aika suoraan kalastajan palkka, joka kertookin sitten suoraan syyn tähän älyttömään kuljetusrumbaan.
Jyri
Omituistahan tuo on mutta ei ihmeellistä.
Kertoo vain karua kieltään siitä mitkä ovat suomalaisten asiakkaiden perimmäiset arvot ja kuinka käsittämättömän halpaa yksinkertainen työ on 3. maailmassa. Ei tuota kalaa tänne lennätetä pelkästä lennättämisen halusta eikä varsinkaan tappiolla silkasta suomalaisen työn polkemisen ilosta vaan siksi että ah niin monet ostavat ennemmin halpaa kuin kotimaista..
kati
Järjettömyydessään – ja samalla siinä kalseassa logiikassaan – kovin surullinen yhtälö. Tuo kalailmiö tuntuu rantautuneen Suomeen vasta aivan viime vuosina; uutta ”palvelua ja valinnanvaraa” meille kuluttajille, jotka tosiaankin haluamme ruoan olevan ennen muuta halpaa?
Kari
Älkääs nyt! Onhan se sentään paljon hienompaa kehua maanantai-aamuna laittaneensa viikonloppuna paistettua pangasusta kuin silakkapihvejä 😉
EI vaan. Jos asia kiinnostaa enemmänkin, kannattaa käydä tutustumassa kalataloustilastoihin osoitteessa:
http://www.rktl.fi/www/uploads/pdf/taskutilasto2006_verkko.pdf
Sieltä ilmenee mm. se, ettei suomalainenkaan kalastaja isoa siivua saaliistaan saa. Silakan ystävänä ja Taivasalon silakkapitäjän asukkaana olen erityisen surullinen siitä, että silakan tuottajahinta on alle 20 senttiä per kilo.
Mari Koo
Kari, kiitos linkistä. Eipä missään näissä tällaisissa asioissa se tuottajan saama hinta ole kovin kummoinen.
Olen kuullut juttua, jonka mukaan esim. norjalaisten pyytämää kalaa kuskattaisiin Aasiaan käsiteltäväksi, jossa se fileoitaisiin, pakastettaisiin jne. ja sitten roudataan pakastettuna takaisin Eurooppaan myytäväksi. Eli siis parintuhannen kilometrin päässä pyydetty kala on saattanut reissata huomattavasti pidemmät matkat ties missä halvan työvoiman perissä. Mitään faktaa minulla ei aiheesta ole enkä nyt ehdi penkomaankaan, mutta ehkä joku tietää enemmän.
Eko-Matti
Mari Koo: Minä se varmaan olen joskus sinulle kertonut tuosta turskan roudauksesta ympäri maapalloa. Tietoni pohjautuvat johonkin dokkariin, joka taisi tulla telkusta joskus viime talvena. Homma menee niin, että venäläiset alukset kalastaa Barentsin merellä kiintiöidensä mukaan, saalis roudataan Rotterdamiin, johon mennessä sen alkuperä on onnistuttu hävittämään ja kalastusalusten kiintiöt eivät olekaan täynnä. Eli ylikalastusta tapahtuu hurjasti. Hollannista kalat viedään pakasteena laivalla Kiinaan fileoitavaksi, jossa ne pakastetaan taas ja tuodaan Eurooppaan ja pistetään pakastealtaisiin.
Että se siitä lähiruuasta ja kestävästä kalastuksesta.
kervå
En syö kalaa enää ikinä!