Kulutusjuhla

Syntymäpäivä- ja joululahjat alennusmyynneistä hyvissä ajoin

Pupulandian Jenni kehottaa ostamaan alesta nyt muille: ”Jutun juju piilee siis siinä, että alennusmyynneistä voi tehdä mainioita hankintoja myös muille kuin itselleen. Minulla on ollut tapana katsella vaatteita usein esimerkiksi pikkuveljilleni tulevia syntymäpäiviä ja joulua ajatellen. Ja voi miten stressitöntä onkaan elämä ollut sen jälkeen, kun on vain syntymäpäivän tai joulun koittaessa voinut kaivella lahjavarastoistaan tilanteeseen sopivan (hyvällä alennuksella aikanaan ostetun) merkkipaidan tai mitä ikinä nyt onkaan kätköihinsä haalinut.” (Mari Koo)

1 Comment

  1. Me ostimme Pikku-Deelle synttärilahjat pariksi vuodeksi viime keväänä kirja-alesta. Kirjoja, tietysti.