Kulutusjuhla

Carrotmob edistyy: porkkanaliikehdintää syyskuussa

Kävin tänään osallistumassa Carrotmob-suunnitteluun. Kuten arvata saattaa, niin ajatuksia ja ideoita tästä kuluttajaliikehdinnästä ja sen toteuttamisesta sinkoili. Niitä on toki lennellyt jo pitkin nettiäkin. Ja lentelee edelleen ja toivottavasti innolla myös jatkossa.

Keskusteluja käytiin esimerkiksi suomenkielisestä nimestä, sloganista ja tietysti ensimmäistä porkkanaliikehdinnän tapahtumasta. Aivan vaivatonta ei ole keksiä esimerkiksi sopivia kohteita, sillä jenkkimallin mukaiset, ”villit” pikkuliikkeet ovat Suomessa kovin vähälukuisia. Toisaalta kaavoihin ei ole syytä kangistua, joten ideaa toteuttavaa ajatusta voi kehittää eri suuntiin.

Kokouksen raportointia on tarjolla Jaikussa. Siellä näkyy mm. nimiehdotuksia, joita siis voi heitellä lisää.

Innokkaat joukkokulutusvoiman kannattajat saavat odottaa vielä hetkisen: ensimmäinen tapahtuma on tarkoitus järjestää näillä näkymin noin kuukauden päästä Megapolis-tapahtuman yhteydessä eli 27. syyskuuta.

Ajatuksia ja ideoita kerätään niin Facebook-ryhmässä kuin tilapäisessä wikissä. Myös linkkejä aiheeseen on tarjolla omalla sivullaan (linkit siirretty wikiin). Kaikenkokoava nettisivusto on tuloillaan.

2 Comments

  1. Kaakao.netin linkkilista on siirretty wikiin ja poistettu kaakao.netistä.

  2. Kiitti tiedosta, muokkasin tiedon vastaamaan nykytilaa.