Kulutusjuhla

Mainonnan viherpesut

Suomalaisen mainosmaailman tunnettuihin nimiin kuuluva Ami Hasan arvioi tänään, että ympäristöystävällisyydellä ratsastavista mainoksista noin 70-80 prosenttia on silkkaa viherpesua. Eli siis tuotteesta tai palvelusta kaivellaan esiin näkökulma, jossa sitä voidaan esitellä ekologisena, vaikka kokonaisuus olisi jotain ihan muuta.

Hasan lausahti kommenttinsa Keskusteluja kansalaisista -tilaisuudessa Sanomatalon Mediatorilla.

Onhan tämän tietysti huomannut jokainen tavallinen kuluttaja, joka mainoksia vilkuilee. Kuten esimerkiksi Haapalan Kirsi:

”Toteanpahan vain, että Fortumin ja Nesteen vihertävät mainoskampanjat tympäisevät maireudellaan ja kaksinaamaisuudellaan. Kovin paljoa ymmärrystäni osakseen eivät saa lentoyhtiötkään, jotka suurieleisesti laskevat lentojen aiheuttamia päästöjä reippaasti alakanttiin.”

Kemikaalicocktailin Noora moittii Glorian mainosta ”Luksus ja laatu – kestävää kehitystä”:

”Miten niin luksus korreloi kestävän kehityksen kanssa? Se ei pidä paikkaansa. Mainos on harhaanjohtava. Gloria on ihan kuin kaikki muutkin naistenlehdet, ihan yhtä eko tai ennemminkin epäeko. Naistenlehtien primääri tavoite on mainostaa asioita, joita naiset haluavat ostaa. Piste. Se vaan ON niin! Ja kyllä, minäkin luen naistenlehtiä ja rakastan ruotsin ELLEÄ, mutta ei se mitään ekoilua edusta!”

Jonna aiemmin kirjoitti, miten vaippafirma Libero mainostaa pelastavansa metsiä. Viherrystä mainoksissa siis riittää, oli tuote mikä hyvänsä.

– – –

Pakko vielä kertoa mainontaan liittymätön pohdinta Ami Hasanin puheista. Hän nimittäin tokaisi, että katellaan, milloin täällä Suomessa on 1990-luvun kaltaiset leipäjonot. Keskustelua vetänyt Sari Kuvaja sanoi, että ovathan ne jonot edelleen olemassa. Tähän Hasan kommentoi tyyliin ”mutta sellaiset jonot, jotka olisivat viikottain”.

Kyllä kannattaisi Hasaninkin tulla käymään Kalliossa. Siellä nimittäin leipäjonoihin törmää helposti useamman kerran viikossa. Ja ne ovat pitkiä, eli ei todellakaan tarvitse odotella lamaa.

4 Comments

  1. Hyvä kirjoitus, Mari. Samassa ilmenee tuo ällöttävän viherpesun ja mainonnan petollisuuden määrä ja hyväosaisten vieraantuminen köyhien ja kuilun partaalla sinnittelevien arjesta.

  2. Eilisessä Hesarissa testattiin pyyhkeitä ja yksi testatuista pyyhkeistä oli Finlaysonin Reilun kaupan pyyhe. Toimittaja kuvailee pyyhettä sanoilla ”peruspyyhe, jolla on ekologinen brändi”. Eli niin vaan menee kulutustoimittajallakin konseptit sekaisin tai sitten Finlayson on onnistunut viherpesussaan erinomaisen hyvin. Reilu kauppa on kai enemminkin eettisesti brändättyä, ei ekologisesti.

  3. Tarkoitus oli kommentoida mutta Halo Efekti sanoikin jo kaiken mitä halusin.

  4. Ami voisi jutella asiasta siskonsa kanssa, joka on Kontulan asukastalon sosiaalipuuhanainen.