Kulutusjuhla

Esineen koskemattaminen nostaa valmiutta maksaa siitä

Kun ihmniset pitivät jonkin aikaa kädessään mukia, niin he olivat valmiita maksamaan enemmän kuin ne, jotka eivät ottaneet tuotteeseen näin pitkää kontaktia. Tämän totesivat tutkijat amerikkalaisyliopistossa. (Kiitos linkkivinkistä Ollille).

Tutkijoiden mukaan tuotteen pitäminen kädessä saa aikaan fiiliksen omistamisesta: ”tämä on minun”. Siksi ihmiset ovat valmiita myös maksamaan tuotteesta enemmän. Puolessa minuutissa tavalliseen mukiin ehtii syntyä jo jonkinlainen suhde, ja näin hinta-arvio nousee kokreammaksi kuin niillä, jotka olivat pidelleet mukia vain kymmenen sekuntia.

Koeajot ja ja erilaiset ennen ostoa tapahtuvat, maksuttomat kokeilut ovat tietysti tuttu kikka lisätä myyntiä. Tutkijat olivat kuitenkin yllättyneitä siitä, että jo puoli minuuttia vaikutti selvästi ihmisten maksuhaluun niinkin arkisen tuotteen kuin mukin kohdalla.

Täytyy myöntää, että kuulun niihin ihmisiin, jotka hipelöivät kaupassa tavaroita, siis esimerkiksi astioita tai vaatteita. Usein kuljeskelen kaupassa niin, että ohimennen kokeilen esineitä, joita en edes ole aikeissa ostaa. Haluan tietää, miltä tuote tuntuu, millainen sen pinta on, kuinka paljon painaa. Jos tuotteelle on tarve ja tuntuma on miellyttävä, niin varmasti myös ostopäätös on helpompi.

Joskus harmittaa, kun vaikkapa joku vaate on näyttänyt tosi kivalta, mutta kangas tuottaa pettymyksen eikä vaatetta enää koskettamisen jälkeen haluakaan ostaa. Samoin nettikaupasta tilatuissa tuotteissa on joskus yllättänyt se, miltä tuote tuntuu.

Ja joissakin tavaroissa loistava tuntuma on tietysti ehdoton vaatimus ostamiselle. Kallista kokkiveistä on turha ostaa, ellei se sovi omaan käteen.

2 Comments

  1. Mä kanssa koskettelen kaupassa tavaraoita, jotenkin se tuntuma on kiva. Tosin emmä niitä osta kovin usein kun ei ole varaa. Mukien kohdalla vaikea sanoa ostanko kalliimman jos kosken tai en. Mulla on tietty hinta minkä suostun maksamaan tietyin tyylisestä mukista enkä usko kosketuksen vaikuttavan.

  2. Mä räpellän usein kaupassa tuotteita, vaikken edes aio ostaa niitä. Ja usein käy niin, että olen menossa jotain ostamaan, mutta pyöriteltyäni tuotetta jonkin aikaa kädessäni, en haluakaan ostaa sitä.