Kulutusjuhla

Ei kassia mutta silkkipaperit

Narratiiveja-blogin ee on ottanut tavaksi kieltäytyä muovipusseista: ”Tänään Mangossa taas huomautin, etten tarvitse kassia, johon myyjä vastasi iloisesti että ”selvä!”. Kumarruin avaamaan treenilaukkuani, jonka aikana sama myyjä paketoi t-paitani silkkipaperiin, teippasi ja liimasi päälle vielä Mangon mainostarran.

Ensimmäinen kerta kun muovikassista kieltäytyessäni sain tilalle jotain yhtä turhaa. Ehkä Websterin aikaraja lähimuistin suhteen on loppumassa? Todennäköisesti kyseessä oli vain yksittäinen myyjä. Silti huvitti ja ärsytti: eikö turhasta kieltäytymisen pitäisi olla ymmärrettävää ja odotettavaakin käytöstä asiakkaalta? Itsestään selvää se ei näköjään ainakaan ole.” (Mari Koo)

6 Comments

  1. Ihanaa olisi saada vaatteet paketoituna 😉 Mutta mä olenkin turhamainen.

  2. Minä jemmaan aina kaikki kaupoista saadut silkkipaperit, niitä on kätevä uusiokäyttää kenkien ja laukkujen säilyttämiseen. (Kengät kääritään silkkipaperiin ennen laatikkoon laittamista ja kaapissa jemmassa olevien laukkujen sisään sullotaan silkkipaperia, että ne pysyvät ryhdissään.)

  3. Kerran kävi niin, että kun kieltäydyin muovipussista, myyjä (joka oli ehtinyt juuri ottaa uuden pussin tiskin alta) heitti pussin sitten siinä silmieni edessä suoraan roskikseen.

  4. Ennenvanhaan tuollaista käytöstä olisi kutsuttu asiakaspalveluksi 😉

  5. exme: Ohhoh, jopas oli ajattelematon vai olikohan peräti röyhkeä.

  6. Saapa nähdä, mitä tapahtuu, jos kaikki muovikassit tulevat maksullisiksi kuten ruokakaupoissa. Siellä harvemmin enää tyrkytetään muovikasseja saati sitten että myyjä närkästyisi jos niitä ei o(s)ta. Itse olen ilolla pistänyt merkille, että nykyään yhä usemmin kysytään, haluaako asiakas kassin vai ei (joskus jopa kysytään, haluaako paperisen vai muovisen, jos kassin haluaa). Näin niistä on helppo kieltäytyä, jos ei kassia tarvitse.