Kari kävi Lontoossa ja jakaa kuluttajakokemuksia: ”Vaikka emme itse ole kovinkaan shoppailuhenkisiä ihmisiä, niin Primark sai aikaan ostamiseen yllyttävän primitiivireaktion. Tavaratalon hintataso oli täysin uskomaton: lasten T-paitoja eurolla, miesten pikeepaitoja kolmella, naisten farkkuja kuudella jne. Eipä siis ihme, että mukaamme lähti kaksi isoa kassillista niin lapsenlapsille tarkoitettuja kesävaatteita kuin omaan käyttöön tulevia vapaa-ajan vaatteita noin 70 euron yhteishintaan. Laatu kenties ei ole lähelläkään huippua, mutta kyllähän se nyt aina johonkin seppälä/kappahl-tasoon yltää. Hinta kuitenkin on sitä luokkaa, ettei Suomessa pääse samaan edes kirpputoreja kiertämällä.  Muutenkin Lontoo oli meille eurokansalaisille kohtuullisen edullinen matkakohde. Ale ja bitter maksoivat noin 3 euroa/pint, hyvän kahden ruokalajin aterian sai juomineen jopa alle 20 euron/hlö ja yö siistissä hotellissa aamiaisineen maksoi noin 100 euroa.” (Mari Koo)