Pete tarvitsi sulakkeita ja sen pohjalta miettii omaa hintatietoisuuttaan: ”Tiedättekö itse, mitä yksi sulake maksaa? Minulla ei ollut aavistustakaan. Koska sulakkeita tarvitsee ostaa vain ehkä kerran kolmessa vuodessa, luulin, että ne ovat jossain määrin hintavia. Lähdin sulakeostoksille paikalliseen erikoisliikkeeseen taskussani neljä euroa yhtä sulaketta varten. Sain kuitenkin viisi sulaketta kahdella eurolla. Tällaisissa asioissa minua voisi huijata vaikka kuinka: olisin valmis maksamaan roimaakin ylihintaa sellaisista tavaroista tai palveluista, joita en yleensä käytä. Toisaalta esimerkiksi kakkujen tai levyjen tai muiden usein tarvitsemieni asioiden suhteen voin olla hyvinkin tarkka ja jättää ne helposti ostamatta, jos minusta tuntuu, että myyjä yrittää ottaa niistä liian korkeaa hintaa. Ja taas toisaalta eläisin mieluummin sellaisessa maailmassa, jossa sulake maksaisi 5 euroa, mutta kakkupala 2. Se tuntuisi loogisemmalta.” (Mari Koo)