Kulutusjuhla

Kanta-asiakaskorttien kaivelua – montako korttia on tarpeeksi?

Päätimme kokeilla Kulutusjuhlaan myös videoita, ja aloitimme tänään kurkkimisella lompakoista löytyviin kanta-asiakaskortteihin. Korteistaan kertovat lisäkseni Risto ja Eko-Matti.

Kukaan meistä ei tunnustanut kuljettavansa kovin suurta korttipinoa, mutta korttivalikoimista löytyi selviä eroja. Minä olin ainoa, jolla on myös peruskauppaketjujen kanta-asiakaskortteja. Risto puolestaan vastustaa kortteja ja tunnusti kantavansa varsinaisesti vain yhtä korttia.

Nyt sitten Kulutusjuhlan lukijat voivat tunnustaa omat kanta-asiakaskortit. Kertyykö pisteitä, bonusta, leimoja tai tarroja?

Ja tokihan saa myös esittää ajatuksia siitä, onko mitään iloa videoiden katselusta ja millaisista aiheista niitä kannattaisi laatia. Aika kepeästi näitä aiomme tehdä aina silloin tällöin.

10 Comments

  1. Itse tykkään tuollaisista lyhyehköistä videoista. Ne kuitenkin elävöittävät juttuja, ja myös tuovat tekijät henkilökohtaisemmin esiin.

    Aloin kaivella lompakkoani ja totesin, etten kyllä korttimereni kanssa vaikuta itsenäiseltä ja kriittiseltä kuluttajalta 😉 minulta tosiaan löytyy ihan vaikka mitä. Ensinäkin perus S-etukortti, Plussa (pelkästään plussatarjouksia varten) ja Ykkösbonus (jota en ole käyttänyt vanhempien luota muuttamisen jälkeen eli ~5 vuoteen). Sen lisäksi yksittäisten liikkeiden kortit: Lush, Kalevalakoru, Marimekko, Yliopiston apteekki ja Esprit.

    ”Kanta-asiakas”osastolta löytyy verenluovuttajakortti (vaikkei sitä enää käytetäkään, vaan vanhatkin luovuttajat tarvitsevat henkkarit mukaan), siviilihautajaiskortti, elinluovutuskortti sekä kudosluovutuskortti. ”Kanta-asiakas”korteiksi laskettaneen myös Tekniikan akateemisten jäsenkortti sekä opiskelijakortit (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta sekä Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta eli nykyisellään Aalto-yliopiston ylioppilaskunta), jotka sisältävät myös kirjastokortit ko. yliopistojen kirjastoihin. Muut kirjastokortit ovat Jyväskylän kaupunginkirjastoon, Helmet-kirjastoihin sekä Taidekorkeakoulujen kirjastoihin (joilla on siis yhteinen ARSCA-järjestelmä/-kortti).

    Kuten olettaa saattaa, suurin osa noista on käytännössä turhia. Aktiivisessa käytössä ovat S-etukortti, opiskelijakortit ja Helmet-kirjastokortti. Siitä huolimatta kanniskelen koko korttisatsia aina mukanani.. hölmöä?

  2. S-etukortti, elinluovutuskortti ja Turun kaupungin kirjastokortti, opiskelijakortti joka samalla toimii kirjastokorttina. Nämä kulkevat aina mukana.

    Lisäksi kotona on Ykkösbonuskortti, Instrumentariumin, Changen, Makuunin ja Uffin kanta-asiakaskortit, sekä pari harvemmin käytettyä kirjastokorttia.

    Ja kiitos moodyn, uusi kortti tilattu, kävin tilaamassa kudosluovutuskortin.

  3. Kiitos vaan kommenteista! Tokihan minullakin on kantiskorttien lisäksi mm. pari kirjastokorttia, matkavakuutus-, bussi-, elintenluovutus- ja pressikortti. Ja vanhentunut opiskelijakortti sekä ajokortti. Kudosluovutuskortti puuttuu, samoin siviilihautajaiskortti: nuo pitää lisätä, kiitos Moody!

  4. Kohtuullisesti saa rahaa takaisin, kun maksaa häätarjoilut ja -tilan S-Etukortilla. Ja jos joka tapauksessa käy Alepassa, niin S-kortilla maksaminen on ihan kiva plussa siitä pienestä vaivasta.

  5. Kiitos videosta! Se oli oikein pirteä lisä, jatkakaa toki!

    Matti, sen Ekolon kortin voi vaiks lahjoittaa jollekin joka asuu Ekolo-paikkakunnalla… kuten siskosi?

    Omat tunnustukset sitten, katotaas – isojen kauppojen, S, K ja YkkösBonus kaik löytyy. Stokkan kortti, YA:n Uniikki, suutarin ”korkoetukortti”, Lindex, Instru, KappAhl. Wayne’s ja Robert’s Coffee. Ruohonjuuri. Subway. Kukkakauppa Puntti! Life. Ekolokin olisi muuten, mutta kun loppui just. Pizzeria Apollon kortille kävi samoin.

    Punnitse ja säästä oli pitkään, mutta pistin roskiin kun en osta sieltä isoja lasteja.

    Liiton jäsenkortti kuuluu vissiin sarjaan, sillä saahan silläkin etuja jostain.

    Verenluovutusta en enää harrasta, kun on kivempi syödä tuhteja kipulääkkeitä.

    Mitä, onko olemassa siviilihautajaiskortti?? Mulle kaa! Mistä hankit?

  6. Jesh, niinhän tuon voisi laittaa kiertoon. Pistetään siskolle kun muistetaan!

  7. Kaivelin lompakkoani ja sieltä löytyy maksukorttien ja ajokortin lisäksi Ykkösbonuskortti Restelin hotellibonuslisäkkeellä, Finnair plus, kirjastokortti, kelakortti, liiton jäsenkortti, työpaikan henkilökuntakerhon jäsenkortti, yhden harrastekerhon jäsenkortti ja parin ruokalan lounaspassit. Ainakin Instrun kanta-asiakaskortti on vielä kotona. Noista tulee käytettyä pankkikortin lisäksi eniten kirjastokorttia ja lounaspasseja. Ykkösbonus&Restel ja Finnairin kortit olivat aktiivikäytössä työmatkustamisessa muutama vuosi sitten, mutta nykyään reissaaminen on vähentynyt niin, että ne alkavat olla aika turhia.

    Plussakortti mulla oli joskus, mutta sanoin sen irti ja muutenkin olen pyrkinyt välttämään noiden muovinpalojen hankkimista. Ja toisaalta yhden hengen taloudessa ainakin päivittäistavaraostokset ovat sen verran vaatimattomat, ettei jostain S-kortista paljon iloa olisi vaikka ruokaostokseni teenkin pääosin S-marketissa.

    Verkkokaupoista ostamisessa on helppouden ja hintatason lisäksi muuten sekin hyvä puoli, että ne harvemmin tyrkyttävät mitään kanta-asiakaskortteja.

  8. Lompakosta löytyy S-etukortti, Plussa-kortti ja Suomen Yrittäjien jäsenkortti, jota vilauttamalla saa kai joissan paikoissa jotain etuja. Jossain piirongin kätköissä on lisäksi Finnairin, Viking Linen, Stockmannin, Dressmannin ja Suomalaisen Kirjakaupan kantiskortit. Finskin korttia tulee käytettyä muutaman kerran vuodessa, muita vielä harvemmin kun ostokset kyseisistä liikkeistä ovat enemmän herätetyyppisiä. Ai niin, ja paikallisesta tankkaamosta tyrkytettiin kerran puoliväkisin mukaan St1-käteiskortti. Jossain sekin varmaan lojuu laatikon pohjalla tai auton hanskalokerossa.

  9. Käynti-, sairausvakuutus- ja bussikortteja löytyy (kyllä, kaikki monikossa), muttei yhtä ainoaa kanta-asiakaskorttia. Dissaan moisia, olen Erilainen Nuori. Eivaan, mä en tykkää siitä ajatuksesta, että joku seuraa kuluttamistani.